Blogit
Pihkala

MAALISKUUN MIETTEITÄ JA REMONTTIVÄSYMYSTÄ

Ihanaa, on maaliskuu! Tämä tarkoittaa ainakin minulle ensimmäistä kevätkuukautta, talvi alkaa olla jo takana päin ja nyt on aika kääntää katseet kevättä kohti. 
Tänä vuonna talven taittuminen (jos näin nyt voi ylipäätänsä vielä tässä vaiheessa sanoa) tuntuu erityisen hyvältä, kulunut syksy ja talvi ovat nimittäin tuntuneet tässä remontin keskellä melkoisen pitkiltä ja raskailtakin. Vaikka teemme edelleen remonttia hyvällä sykkeellä ja isolla innolla, on viime aikoina ollut ilmassa pientä turnausväsymystä, ainakin minun puoleltani. Vaikka nyt aletaan olla remontin suhteen jo aika mukavassa vaiheessa, iskee tehtävälistaa miettiessä toisinaan edelleenkin tuskanhiki pintaan; tehtävää on niin paljon suhteessa tekijöiden määrään. Eikö tämä oikeasti valmistu koskaan?
Lisääntyvän valon lisäksi pientä helpotusta remonttiväsymykseen tuo onneksi materiaalivalinnat, joita on saanut viime aikoina miettiä jo aika kattavasti. Materiaalien fiilistely ja valintojen tekeminen on ihanaa, ja siitä saa mukavaa tsemppiä raksa-arjen keskelle. Konkreettisten valintojen tekeminen ikäänkuin tuo lopputulostakin lähemmäs; tietynlainen etappi sekin, kun saa alkaa miettiä vaikkapa keittiöjuttuja. Siitä ei ole enää mahdoton matka tavaroiden toimitukseen ja valmistuvaan tilaan.
Huomenissa onkin tarkoitus saada vihdoin myös keittiöasiat liikahtamaan eteenpäin, matkustan Helsinkiin ja poikkean samalla katselemaan myös muutamia liesivaihtoehtoja. Kun mitoitusasiat ovat selvillä, voi alkaa varailla aikaa jo keittiöliikkeeseenkin. Vaikka keittiön asennuksesta on turha haaveilla ennen loppukevättä, auttaa se jo paljon, kun on jotain mitä odottaa. Eikä siihen toukokuuhunkaan enää pitkä aika ole, remonttitunteja ennen sitä tosin ainakin ziljoona.
Juuri nyt otan kuitenkin avosylin vastaan kaiken maaliskuun tuoman valon, siitä saa niin uskomattomasti energiaa. Ja eiköhän valon ja kevään voimin yksi remonttikin saateta loppuun. Näin uskon ja varsinkin toivon.
Valoisaa ja raikasta maaliskuuta!

Kommentit (4)

  1. Anonyymi

    Teillä on niin mittava remontti, että vastaa vähintään uuden rakentamista työmäärältään ellei enemmänkin. Ei siis mikään ihme tuo väsymyksen tunne – tuttua omalta raksa-ajalta. Hirmuisesti vain tsemppia teille uurastajille! Kyllä se vielä valmiiksi tulee! Ja niin hienokin siitä tulee! <3
    -kk

    • maija

      Joo, onhan tämä aika lailla uudisrakentamista vastaava, tai purkuvaiheet mukaanlukien ehkä vähän enemmänkin. Kiitos ihanista tsemppauksista, kyllä sitä uutta virtaa taas tulee, kun saa jonkin vaiheen valmiiksi. Enää ei ole pitkä matka, tämä loppukirivaihe vaan tekee välillä vähän tiukkaa 🙂

  2. Irmastiina Ruusukummusta

    Olette kyllä olleet ahkeria!

    • maija

      Kiitos! Täytyy sitä koittaa olla, jos valmista tulosta haikailee :))

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *