Blogit
Pihkala

MAALAUSTALKOISSA

 sponsored/yhteistyössä GVK

Viime päivät ovat kuluneet pensseliä heilutellessa. Talon kaksi ensimmäistä ulkoseinää ovat jo tovin olleet panelointivalmiina, paneelit vain ovat puuttuneet. Tilaamamme ulkopaneelit toimitettiin meille vihdoin nyt viime viikon lopulla, ja tämän myötä saimme paneelien maalausurakan lopultakin alkuun.
Sopivan ulkomaalin valinta saattaa olla tällaisssa kohteissa joskus aika kinkkinenkin juttu, mutta meillä tilanne ratkesi helposti. Maaliksi mies kelpuutti nimittäin vain yhtä ja ainoaa, GVK:n perinteistä Lappi-pellavaöljymaalia. Maali oli hänelle jo entuudestaan tuttu ja useissa kohteissa hyväksi havaittu, ja kun useat työkaveritkin jakoivat nämä kehut, ei muita vaihtoehtoja tarvinnut edes harkita. Iloksemme saimme maalien tiimoilta myös mukavan yhteistyön aikaiseksi ja tämän merkeissä tulen kirjoittelemaan maaliasioista vielä useaan otteeseen jatkossakin.
Pohjamaalattavaa oli pari kilometriä, sellainen määrä siis, ettei maalattava ihan heti lopu kesken. Tila puolestaan uhkasi loppua heti alkuunsa, niinpä karautimme paneeleiden kera vanhemmilleni, siellä navetan vintillä oli tilaa maalailla ja kuivattaa paneeleita. Ja kaupan päälle sain hommaan pari innokasta apulaistakin.
Urakka aloitettiin Seili-pohjusteella, jota levitimme puhtaalle puupinnalle. Pohjuste muodostaa hyvän, tarttuvan pohjan varsinaiselle maalille, ja homeenestoainetta sisältävänä se suojaa paneelia myös homeelta. Maitomaisen, ohuen pohjusteen levitys kävi mukavan kevyesti, eikä kuivumista tarvinnut kauaa odotella. Seuraavana päivänä pinta olikin jo maalausvalmis.
Pohjusteen kuivuttua oli vuorossa varsinainen pohjamaalaus. Se tehtiin ohentamalla Lappi-maalia lakkabensiinillä, ja maalaamalla tämän jälkeen ohut kerros ohennettua maalia paneeleihin. Varsinkin öljymaaleista puhuttaessa kerrospaksuudella on väliä, sillä öljymaali on hidas kuivumaan. Ohuiden kerrosten myötä maali imeytyy ja tarttuu puupintaan paremmin, ja muodostaa näin kestävämmän maalipinnan. Eli maalin kanssa saa ja pitääkin vähän nuukailla, liiallinen lotraaminen saattaa kalahtaa myöhemmin omaan nilkkaan.
Yllätyin positiivisesti maalin peittävyydestä, ohennettuna ja ohuelti levitettynäkin maalin peittokyky oli todella hyvä. Usein öljymaalit ovat melkoisen tönkköä tavaraa, mutta ainakin ohennettuna Lappi levittyi ihan mukavasti. Ranteet eivät edes olleet pahemmin jumissa kolmen päivän maalausurakan jälkeen…

GVK:n maalitehdas toimii Paraisilla, joten kyseessä on mukavasti vieläpä lähialueen tuote. Tuen aina mielelläni lähialueen yrityksiä ja nostan esille hyviä vaihtoehtoja niiden suurten ja tunnettujen valtavirtatuotteiden rinnalle – tässä ainakin yksi hyvä, joka kannattaa pistää korvan taakse.

Vanhojen rakennusten korjaajat saavat olla tarkkoina maalin kanssa; mitä voi laittaa minkäkin päälle ja millainen rakenne alla on. Edellinen iäkäs omistaja oli maalauttanut aikoinaan talomme lateksilla ja se oli kyllä ollut täysin väärä valinta, maali kupli rumasti ja paneelit olivat karmeassa kunnossa. Mikäköhän ”ammattilainen” olikaan ollut asialla tuolloin.
Nyt kuitenkin olisimme voineet periaatteessa valita lähes minkä tahansa ulkomaalin; uusi rakenne on tuulensuojalevyjen päälle tehdyn koolauksen myötä tuulettuva ja paneelit ovat uudet, näin maalin koostumukseen ei niinkään olisi tarvinnut kiinnittää huomiota. Meille perinteinen öljymaali valikoituikin lähinnä perinnesyiden ja ulkonäön perusteella, kiiltävä akrylaattimaali ei oikein olisi sopinut talon henkeen, vaikka jonkun mukaan olisikin voinut olla hieman kestävämpi valinta. Tietynlainen liituuntuminen kuuluu aina öljymaalin ominaisuuksiin, ja minusta tämä on vain osa vanhan talon ulkonäköä ja viehätystä. Mutta mielipiteitähän on aina monia. 🙂
Ulkopaneeleita tulee meille kahta erilaista, kaarevaponttista 125 mm paneelia vaakaosuuksiin sekä tuota alemman kuvan helmiponttia pystyosioihin. Itse en ole törmännyt ennen siihen, että helmiponttipaneelia käytettäisiin ulkona, mutta meidän asuinalueella tämä on ilmeisesti ollut joskus vallitseva tapa. Useassa naapuritalossa näkyy tätä paneelia olevan ja löytyipä helmiponttia meidänkin talosta uudempien paneelien alle jääneenä. Perinteet siis kunniaan, onneksi pienen metsästyksen jälkeen paksumpaa, ulos soveltuvaa helmiponttipaneelia löytyi jopa suoraan rautakaupankin valikoimista.
Maalisävyksi valikoitui lopulta tuollainen helmenharmaan ja kitin välimaastossa oleva vaalea sävy, joka taittaa säästä riippuen joko harmaaseen tai vähän vihertävään. Kuvista puskevaa sinisyyttä ei kyllä näy luonnossa. Jännä nähdä, millaiselta sävy näyttää talon seinässä isolla pinnalla, koemaalauksissa ja näissä paneeleissa sävy ainakin näyttää omaan silmään tosi hyvältä. En malttaisi millään odottaa valmista lopputulosta!
Nyt meillä on pohjamaalattuna puolet talon paneeleista, toinen puoli odottelee vielä sutiin tarttumista. Viikonloppu vierähtää meillä taas häähulinoissa, mutta panelointihommiin on tarkoitus ryhtyä heti ensi viikon alussa. Ja jos säät vain sallivat, saatan päästä maalaamaan valmista seinäpintaa jo ensi viikon lopulla… Pysykäähän siis kuulolla, lisää tästä aiheesta tulossa takuulla myöhemmin.
http://www.geveko.fi/
Painting the exterior panels of our house. As soon as they get dry, we´ll start to attach them to walls. I´m so excited to see what they (and especially the color) will look like.

Kommentit (6)

  1. punainen remonttitupa

    Hyvältä näyttää! No ainakin seuraavat päivät näyttää suht mukavia maalauskelejä, lauantai iltapäivä-ilta saattaa ripsasta!

    • maija

      Ilmat näyttävät kyllä nyt harvinaisen hyvältä maalauksen suhteen, josko tämä tästä vielä kesäksi muuttuisi. Tosin suora auringonpaistekaan ei ole hyväksi maalaushommissa, pilvipoutana kun pysyisi, olisi keli kaikkein ihanteellisin… Mutta ei saa valittaa, kun vihdoin tämä sade loppui. 😉

  2. Anonyymi

    Kaunis harmaa väri. Täytyy itsekin tutustua paremmin tuohon Lappi-öljymaaliin. Kiitos vinkistä ja tsemppiä talkoisiin!

    • maija

      Väri meni minusta kyllä aika nappiin, toki hiukan vielä jännittää miltä se näyttää seinässä isona pintana. Se tuntuu muuttuvan aika lailla valon ja ympäristön mukaan, auringonpaisteessa väri näyttää miltei valkoiselta ja varjon puolella taas vihertävän harmahtavalta aina vähän ympäristöstä riippuen.

      Lappi on kyllä ehdottomasti tutustumisen arvoinen maali. Mies on sen kanssa pelannut enemmänkin, minulle maali puolestaan oli myös uusi tuttavuus. Hyvin se ainakin tuntui levittyvän ja peittävän näin pohjamaalausvaiheessa. Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan! 🙂

  3. Anonyymi

    Meillä myös vanhan talon maalausurakka edessä ja maalivalintoja on pyöritelty jo jonkin aikaa. Mukava kuulla tällaisestakin vaihtoehdosta niiden tunnetuimpien tikkuriloiden ja uulien sijaan, täytyykin tutustua tähän tarkemmin. Kirjoittelehan asiasta lisää kun maalausurakka siellä edistyy! -marja

    • maija

      Kannattaa tosiaan pistää korvan taakse tämä, kiva jos sait tästä postauksesta vinkkiä! Ja maalausjuttuja on tulossa vielä paljon lisää. Parhaillaan odotellaan vielä puutavaraliikkeestä tulevaa katkolistaa, tämän jälkeen mies pääsee paneloimaan seinää ja minä heti perään maalailemaan, jos siis kelit sen sallivat.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *