Pihkala
Pihkala

Lauantaihetki ja sisustusinspiraatio

Ihanaa lauantaita! Täällä on startattu viikonloppu rennon oleskelun ja lehtien selailun myötä. Tulevasta viikosta on tulossa superkiireinen remontin, muuton ja muiden juttujen myötä, joten vapaahetkistä täytyy ottaa nyt kaikki irti. Täksikin viikonlopuksi on buukattu paljon tehtävää ja kohta tie vie taas remonttityömaalle – sitä ennen kuitenkin muutama sisustushuomio ja palanen kiireetöntä lauantai-aamun tunnelmaa.

En ole ostanut sisustuslehtiä koko kesänä, mutta nyt kauppareissulla mukaan tarttui uusin Asun pitkälti lehdessä esitellyn kuvassa näkyvän Linda Bergrothin suunnitteleman helsinkiläisasunnon takia. Ihastelin etenkin asunnon teollisuus- ja funkishenkistä keittiötä, joka on ihanan ajaton ja persoonallinen kokonaisuus. Teräksiset kaapistot, ikkunasyvennyksiä myöten laatoitetut seinät ja kaunis pistaasinvihertävä ovien ja ikkunanpokien sävy ovat aivan huimat! Ihailen juuri tällaisia kokonaisuuksia, joissa on kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin ja tehty trendeistä poikkeavia yksilöllisiä valintoja – tällaiseen ei ajan hammas pure, vaan uskon kokonaisuuden näyttävän yhtä hyvältä viidentoista vuoden päästäkin.

Myös asunnon kylpyhuone on ihana, sinänsä tosi simppeli, mutta kuitenkin viimeiseen asti harkittu kokonaisuus. Lattian pieni kuusikulmainen mosaiikki ja seinien perusvalkoinen laatta luovat yksinkertaisen ja ajattoman pohjan, joka terästyy näyttävällä ammeella ja samalla vihreän sävyllä, jota on käytetty myös keittiön puolella. Teetetyt vihreät pyyhetangot viimeistelevät ilmeen. Taitavaa suunnittelua ja nyanssien hallintaa.

Muutoinkin tuo numero oli varsin inspiroiva, vai lieneekö syy siinä, ettei vastaavia ole tullut selattua hetkeen. Huomaan, että sisustusinto alkaa kesän hiljaiselon jälkeen hiljalleen taas heräillä enkä malttaisi nyt millään odottaa pääseväni sisustamaan uutta kotiani. Siellä on tapahtunut tämän viikon aikana taas mukavaa edistystä, seuraavaksi taidankin laittaa pientä tilanneraporttia remontista tänne blogin puolelle. Palaillaanpa seuraavaksi siis remonttijuttujen tiimoilta asiaan.

Ihanaa viikonloppua!


Saturday mood and some inspiring details picked from the newest issue of Asun interior magazine. I love the material choices of the apartment in the magazine, especially those timeless and unique materials, fine details such as tiled windowsills and that stunning pistachio green color. The combination is so unique, looking effortless and super stylish at the same time.

Kommentit (2)

  1. Hannele

    Sinulla onkin sitten kiireinen viikko edessä. Odotan innolla kuvia uudesta kodistasi…olekin tuon taitanut jo muutamaan kertaan sanoa..:)

    • Maija

      Juu, kyllä tässä saa ihan pistää töpinäksi. Kuvia tulossa heti kun tilanne sen sallii 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *