LAST CHRISTMAS…

Viikonloppuna olisi tiedossa ensimmäisen adventin lisäksi vähän joulukuvaushommiakin, niinpä joulufiilistä kasvattaakseni kahlasin tänään läpi vanhoja joulukuviani. Viime vuonna mentiin tällaisissa simppeleissä tunnelmissa, koristeena näkyi olevan lähinnä havuja ja hyasintteja. En ole mikään erityisen kova jouluihminen, pientä koristetta, kynttilöitä ja sellaisia on toki kiva laittaa esille, mutta sen suurempaa hössötystä en koskaan ole katsonut aiheelliseksi. Veikkaan, että tänä joulu on remonttiprojektin vuoksi vielä edellisiäkin maltillisempi…
Tuo lumikuva pysäytti erityisesti, kunpa lunta saataisiin tänäkin vuonna edes vähän! Minulla joulufiilis alkoi jo vähän nostattaa päätään, kun maassa oli parin päivän ajan pieni kuura. Nyt lotisee taas ja joulu tuntuu hyvin kaukaiselta asialta. Mutta ehkä se tästä, jouluun on onneksi vielä kosolti aikaa.
Oletteko te siellä jo ihan joulutunnelmissa?
ps. Kenellä alkoi tuon otsikon myötä soimaan päässä Whamin jokajouluinen
renkutus? Minulla ainakin. Että kiitos vaan itselleni tästä korvamadosta. 😉

EDIT// Piti vielä muistutella teitä lukijatutkimuksesta ja siihen liittyvästä arvonnasta. Lukijatutkimus ja Mayn-arvonta on käynnissä vielä huomisen ajan, olethan muistanut osallistua molempiin? Arvonta ja lukijatutkimus löytyvät tästä postauksesta, klik klik!

The first advent is coming closer, but my christmas mood hides somewhere else… So I searched some christmas inspiration by browsing my old christmas photos. Here´s some pictures of last christmas at our home. Simple decorations are my favourites year after year.
Kommentit (4)
  1. Täällä oli muutaman päivän ajan lunta kuin parhaina vuosina keskitalvella. Tunnustan, että kyllä se nosti tällaisen ei-niin-joulu-ihmisenkin joulufiilistä ihan salaa 🙂

    1. Oi vitsit, olisipa aika ihanaa saada paljon lunta tännekin! En yleensä ole kovin talvi-ihminen tai innostu lumesta, mutta näin joulun alla sitä saisi minusta tulla edes vähän. Siitä tulee kuitenkin se oma tunnelmansa, ja valokin lisääntyy. 🙂

  2. Vanha Jäärä
    27.11.2015, 11:48

    Jees, Wham soi nyt täällä korvien välissä, kiitos vaan 😉 Joululahjat on pääosin hankittu, mutta muuten ei jouluta vielä yhtään.

    1. Hehe, sori 🙂 Joo, täällä ainakin suora vesisade pilaa aika tehokkaasti joulufiiliksen… Eikä kyllä ole kieltämättä ollut juuri aikaakaan istahtaa alas ja tunnelmoida joulua. Mutta ehkä se tästä, jouluun on vielä matkaa, miksi sitä tarvitsisikaan alkaa hössöttämään vielä tässä vaiheessa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *