Kynttilöiden aika

 

Marraskuu on täällä. Kyseessä on ehdoton inhokkikuukauteni tammikuun ohella, joten tällä hetkellä toivon lähinnä kuun valuvan nopeasti ohi. Pimeä on toki vain asennekysymys – sitä voi keskittyä manaamaan harmautta ja viimaa tai sen sijaan kohdistaa ajatukset pimeän kauden hyvien puoliin, kuten kotoiluun, rauhoittumiseen ja tunnelmointiin. Viimeistään nyt on aika kaivaa esiin ihanimmat kynttilät ja tunnelmavalot, näin olen itsekin tehnyt siinä mittakaavassa kuin remontin alla olevassa asunnossa nyt ylipäänsä on mahdollista. Joulua en osaa enkä halua ajatella vielä ollenkaan, mutta  ehkäpä kynttilöiden lisääminen on ensimmäinen askel siihen suuntaan. Tässä muutamia suosikkejani:

Neliosainen nikkelöity Kubus on edelleen kynttelikkösuosikkini numero 1. Sain kynttelikön joitakin vuosia sitten joululahjaksi ja pääsin itse valitsemaan sen värin. Silloin pinnalla oli kupari ja messinki, mutta jotenkin viileä nikkeli viehätti jo tuolloin eniten – eipä ole tullut kaduttua tätä valintaa missään välissä. Nikkeli on ihanan freesi väri kaikkiin kausiin, ja metallipinta tekee kyntteliköstä astetta juhlavamman. Kuitenkin malli on sen verran rento, että sitä voi pitää surutta esillä niin arjessa kuin juhlassakin. Tämä 60-luvulla suunniteltu klassikko toimii loistavasti vielä tänäkin päivänä.

Pidän kovasti myös yksittäisistä kynttilänjaloista. Minusta ne näyttävät kivalta missä vain, erinäisten asetelmien osana tai isona ryppäänä pöydillä tai tasoilla. Eräs kaikkien aikojen suosikeistani on tuo vikan kuvan valurautainen musta kynttilänjalka, joka on Normann Copenhagenin valmistama, se on juuri sopivan simppeli ja mutkaton. Olen käyttänyt tätä jo pienen ikuisuuden verran ja edelleen kaivan sen kaapista mieluiten esille. Jostain syystä olen muutenkin huomannut, että isken aina silmäni kruunukynttilänjalkoihin, ja näitä tulee eniten käytettyä kotonakin. Ehkä ovat astetta tuikkuja veistoksellisempia ja sitä kautta viehättävät enemmän silmää, mene ja tiedä.

Tuikkujakin tulee toki poltettua, tälläkin hetkellä sohvapöydällä palaa tämä kuvan Ultima Thule -tuikku. Suosikkini näiden saralla on tämän lisäksi Iittalan Kastehelmi-tuikut, molemmissa viehättää kai lasin kauniit kuvioinnit ja näiden heijastamat varjot. Tuikkukupit ovat jollain lailla vähän kruunukynttilöitä rennompia, niinpä näitä tulee viljeltyä enemmän sinne tänne – vaikka huoneilman huonontumisen vuoksi kynttilöiden määrään kannattaakin kiinnittää huomiota.

Kynttelikkövarastoni on aika iso, eikä se tarvitse enää juurikaan täydennystä. Ehkä pieni lisäys tähän kuitenkin sallitaan, saimme nimittäin Koodiin ehkä maailman ihanimpia tuoksukynttilöitä, joista yksi on ehkä pakko hankkia kotiin. Eiköhän näillä valoilla tämä pimeys taltu.

Joko te olette aloittaneet joulufiilistelyt alkaneen marraskuun myötä?


Can´t believe it´s the 1st of November! I have to say that this month is definitely not my favourite and I silently hope that it will go by fast. Still there´s much to enjoy right now, like cosy evenings at home, gatherings with friends and relaxing in candlelight. I have a lot of candle holders but only few favourites, here´s some of them. 

sisustus skandinaavinen-sisustus sisustusideat
Kommentit (4)
  1. Hei, kauniit kuvat! Mikä seinän väri sulla on tässä?

    1. Kiitos! Seinissä on Farrow & Ballin Shaded White -sävy. 🙂

  2. Marraskuu on ihana kuukausi! Saa nauttia hämäystä ja hyggeillä rauhassa. 🙂

    1. Totta, onhan tässä kuussa puolensa kun asiaa näin ajattelee. Silti olen kyllä vähän helpottunut, kun kuu alkaa valumaan jo kohta loppua kohti. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *