Kotimaisia lempituotteitani

Pentik, Iittala ja Havi´s

Kotimaisuus on tärkeä arvo minulle yleisestikin, mutta näinä aikoina kotimaisten yritysten tukeminen on entistäkin tärkeämpää. Katsottuani Instagramista Suvin Sunnuntaisuosikit innostuin itsekin listaamaan muutamia kotimaisia lempibrändejäni, joiden tuotteisiin luotan mielelläni kerta toisensa jälkeen.

Näin yleisestikin ottaen pyrin ostamaan tarvitsemani tuotteet ensisijaisesti täältä Turusta. Nettikauppojen puoleen saatan kääntyä siinä vaiheessa, jos etsinnässä on jotakin, mitä täältä ei löydy. Näin kuitenkin käy melko harvakseltaan, sillä onhan täällä yleisesti ottaen hyvä valikoima kaikenlaista. Olen huomannut, että itselläni myös vikaostosten määrä kasvaa nettiostoksissa; päädyn esimerkiksi helpommin pitämään vaatteen, vaikka se ei istuisikaan ihan täydellisesti päälle. Myös tästä syystä katson mieluummin ensin kivijalkakauppojen valikoimat, tällöin niissä omissa ostokriteereissä on helpompi pitäytyä eikä tarpeettomilla palautuksilla kuormiteta tällöin myöskään ympäristöä. Toki nettikauppojakin on monenlaisia, myös pienten tekijöiden pitämiä ja kotimaisia – eli tärkeintä ei ole miten ostat, vaan mistä ostat.

Leipomo Gryn

Jo vuosia olen tottunut kääntymään muutaman pienen suosikkiliikkeeni puoleen: vaatteita etsin Elementistä, viikonloppuleivät haen Grynistä ja kukkaset viereiseltä Piia Jaalalta. Nyt onkin tärkeää, että rutiinit eivät muutu, vaikka aikaa vietetäänkin enemmän kotona. Kaikki me varmasti haluamme nauttia lempituotteistamme ja paikkakunnan pienistä putiikeista myös tulevaisuudessa. Onneksi moni yrittäjä onkin reagoinut tilanteeseen uusien palvelumuotojen, kuten vaikkapa nouto- ja kotiinkuljetuspalveluiden kehittämisellä. Miten mahtava ajatus olisikaan tilata vaikka yhdistetty viikonloppuleipä- ja kukkalähetys perjantaiksi kotiin!

Unique Home

Myös isoissa hankinnoissa käännyn mielelläni kotimaisten – ja vielä mieluummin paikallisten – tekijöiden puoleen. Keittiöni esimerkiksi on paikallisesta Unique Homesta, jonka tuotanto niin ikään sijaitsee Turussa. Kuluttajan kantilta katsottuna tämä tuo usein mukavaa joustavuutta toimituksiin ja esimerkiksi mahdollisiin vaihto- tai palautustapauksiin. Tällöin myös luodaan omaan kotikaupunkiin työpaikkoja, tuodaan verorahoja ja pidetään kaupunki vireänä. Eli win-win -tilanne monella tapaa.

Pukkila ja Lasilinkki

Kylppärikin on pitkälti suomalaista tekoa. Laatat ovat Pukkilalta, jonka tuotanto vielä viime vuosiin asti sijaitsi Turussa, ja lasiseinä puolestaan kuopiolaisesta Lasilinkistä. Pukkila on kuulunut luottomerkkeihini suunnittelutöissä jo vuosia, Lasilinkki ja heidän Essis Collection on taas on loistava tuoreempi löytö, joka onkin alkanut nousta sittemmin kivasti esille myös somessa. Tykkään juuri tällaisista yrityksistä, joiden kanssa on mahdollista ideoida joustavasti uusia tuotteita ja materiaaliyhdistelmiä. Veikkaanpa, että jatkossa käännyn myös suunnitteluhommissani entistä enemmän heidän puoleensa.

Balmuir

Balmuirin tuotteet ovat varmasti monelle sisustusintoilijalle tuttuja, ja monien muiden tavoin myös minä olen ihastunut heidän laadukkaisiin tekstiileihinsä. Pohjois-Suomesta ponnistanut yritys on kansainvälistynyt ihailtavasti ja kehittänyt vahvasti laatuun ja aitoihin materiaaleihin nojaavaa tuotevalikoimaansa pitkälle. Viimeisimpänä aluevaltauksena merkki julkaisi B-Muir-vaatemalliston, joka sekin on minusta tosi kiva ja kiinnostava lisä merkin valikoimiin.

Marimekko

Sitten on nämä isot, Iittalat, Marimekot ja muut iki-ihanat suosikit. Moni tässä yhteydessä saattaa muistuttaa, että iso osa näiden monikansallisten brändien tuotteista tehdään nykyään ulkomailla, mutta nämä muistuttelijat unohtavat kuitenkin näiden yritysten Suomeen luomat työpaikat – tämäkään ei ole mikään pikkujuttu. Iso yritys työllistää ison nipun työntekijöitä myös tuotannon ulkopuolella esimerkiksi suunnittelun, hallinnon, markkinoinnin ja viestinnän saralla. Siksi ostamalla näitä tuotteita voi ajatella tukevansa myös suomalaista työtä, vaikka lautasen pohjassa lukisikin made in Finland-tekstin sijaan jotakin muuta.

Lokal Helsinki, Finnish Design Shop

Toki suurimman huomion haluan antaa nyt pienille tekijöille ja muutamien henkilöiden palvelu- ja kivijalkayrittäjille, joilla ei ole ison yrityksen varoja ja taloudellista varmuutta taustalla. Jos palveluita tai tuotteita ei tarvitse tai halua käyttää juuri nyt, on lahjakorttikin fiksu tapa auttaa. Tai jos varaamasi tilaisuus peruuntuu, harkitse pyydätkö sittenkään rahojasi takaisin – myös esiintyjät ja keikkajärjestäjät ovat nyt todella ahtaalla.

Ihailemiani pieniä kotimaisia sisustus- ja lifestylebrändejä on niin paljon, että en takuulla muista nimetä niitä kaikkia – enkä taida yrittääkään. Mutta nimetään nyt esimerkiksi Gedigo, Matri, Anno, Hakola, Roots Living, Saana ja Olli – tämä lista voisi jatkua loputtomiin. Kuvan Vino-peili on Lokal Helsingin, heilläkin on vaikka mitä kivoja pienien suunnittelijoiden tuotteita valikoimissaan.

Tähän aiheeseen liittyen somessa levisi hiljattain eräs mielestäni tosi osuva viesti. On ilman muuta tärkeää tukea kotimaisia yrityksiä juuri nyt, mutta tuotteiden tai palveluiden ostaminen ei ole aina kaikille mahdollista tai järkevää – etenkin juuri tässä epävarmassa tilanteessa, jossa töiden väheneminen voi koskettaa itseäkin. Auttaa voi kuitenkin myös ilmaiseksi esimerkiksi tägäämällä ja nimeämällä yrityksiä, suosittelemalla palveluja, tykkäämällä yritysten somejaoista ja jakamalla niitä eteenpäin. Jokainen reaktio on varmasti avuksi.

Nyt on aika kehua ja vinkata – mitä suomalaisia suosikkibrändejä ja -yrityksiä teillä on?

sisustus sisustusideat skandinaavinen-sisustus
Kommentit (1)
  1. Lasilinkki | Satakunnankansa Uutiset
    21.4.2020, 13:19

    […] Kotimaisia lempituotteitani – Pihkala | Meillä kotona – Pukkila on kuulunut luottomerkkeihini suunnittelutöissä jo vuosia, Lasilinkki ja heidän Essis Collection on taas on loistava tuoreempi löytö, joka onkin alkanut nousta sittemmin kivasti esille myös somessa. Tykkään juuri tällaisista yrityksistä, […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *