Juuri nyt innostaa: kirkkaat värit sisustuksessa

Mikäli merkkejä on uskominen, ovat kirkkaat värit yksi alkaneen vuoden isoista trendeistä. Viitteitä on näkynyt niin kirkkaan punaisen, keltaisen, oranssin kuin reippaan sinisenkin esiinnoususta. Tämä on varsin kiinnostava suuntaus kaikkien näiden vallalla olleiden vaaleiden luonnonsävyjen jälkeen, vaikka epäilenkin ettei tämä trendi täydessä volyymissään kuluttajille asti rantaudukaan. Luonnonsävyistä tuskin päästään, ne kun kuuluvat skandisisustuksen dna:han, mutta ehkäpä reippaita värejä alkaa hiljalleen näkyä pieninä pisteinä siellä täällä. Tämä on vain varsin virkistävää minusta!

Mitä sisustukseen tulee, en itse ole kovin voimakas värityyppi – tai korjataanko sen verran, että värejä kyllä on löytynyt aina suhteellisen paljon kodeistani, mutta ne ovat ennemminkin pehmeitä ja sammutettuja. Pieninä annoksina kirkkaatkin värit ovat kuitenkin ihania, ja piristävät kotia tehokkaasti. Jos värikkyys isoissa pinnoissa tuntuu vieraalta, on värienergiaa helppo hivuttaa kotiin vaikkapa kukkien, maljakoiden tai muiden pienten yksityiskohtien avulla. Oma suosikkikikkani taitaa olla kukat, jo muutama värikäs kukka loihtii kotiin paljon energisemmän fiiliksen. Tähän piristyskeinoon luotin tänäänkin piipahtaessani kaupungilla – tämän päivän ihana aurinko herätti nimittäin halun luoda kotiinkin vähän raikkaampaa fiilistä.

Ranskalaiset tulppaanit, unikot, leinikit – keväisten kukkien sesonki on täynnä toinen toistaan ihanampia lajikkeita. Vielä en halunnut kotiin liian vahvaa väripläjäystä, vaan aloitella fiilistelyä vähän maltillisemmin. Hämmästyn aina pienten väripisteiden tehosta: yksikin pirteän oranssi leinikki tuo jo kivasti energiaa kotiin. Tällaisina yksityiskohtina näen kirkkaat värit omaankin sisustukseen sopivaksi. Ehkäpä kevään tullen sohvallekin voisi ilmestyä jokin reipas tyyny vähän makkarin hengessä, pieni väripiste teki paljon tuossakin tilassa. Suuremmat värikkäät elementit, kuten vahvat seinäsävyt ja isommat kalusteet taidan jättää kuitenkin jatkossakin muille – kuvissa niitä ihailen, mutta eivät kuitenkaan ihan istu omaan tyyliin.

Tässä kuvassa on yleisestikin inspiroivaa väripalettia, kirkkaat värit ovat in myös pukeutumisessa. Kevääksi kiinnostelee ylisuuri värikäs neule, jonka pariksi voisi ilmojen lämmetessä yhdistää piukat pyöräilyshortsit – ehkä tänä keväänä minäkin olen valmis tälle trendille. Ja miten vyölaukkukin voi näyttää taas näin raikkaalta valinnalta, epäilemättä olisi varsin kätevä koiraihmisen kevägarderobissa.

Pienten yksityiskohtien lisäksi reippaita värejä on minusta suhteellisen helppo kokeilla pikkutuoleissa. Yksittäisinä kappaleina ne eivät hyppää silmille vielä liian voimakkaasti, vaan korostavat vain kivasti omaa muotoaan ja vieressä olevia sävyjä. Olenkin jo monta kertaa maininnut, että olen tosi tyytyväinen tässäkin kuvassa pilkottavaan tomaatinpunaiseksi maalaamaani wieniläistuoliini, se tuo ihanaa energiaa kaikkialle. Ja jos tämä väri alkaisi joskus kyllästyttää, on väriä helppo ja halpa muuttaa vain sutia heiluttamalla – maalaus on tässä mielessä niin kivaa ja kätevää.

Jos värikkyys isoissa pinnoissa tuntuu vieraalta, on värienergiaa helppo hivuttaa kotiin vaikkapa kukkien, maljakoiden tai muiden pienten yksityiskohtien avulla.

Tätä kuvaa katsoessa täytyy kyllä todeta, ettei täällä nyt kovin väritöntä ole muutenkaan: tummansiniset pariovet, reippaan punainen tuoli, hiekansävyinen seinä ja pienet värikkäät yksityiskohdat kompensoivat valkoista lattiapintaa ja valkoisia kalusteita, jotka ovat sattuneet keskittymään olohuoneeseen. Värit ovat niin ihania kaikissa muodoissaan!

Tällaisissa tunnelmissa alkaa täällä viikonloppu – suunnitelmissa on ainakin lukemista, urheilua ja Kertun kanssa oleilua. Toivottavasti saadaan nauttia valosta myös viikonlopun aikana, sillä kyllä sitä vain on niin eri ihminen valon myötä. Kotijuttuihinkin riittää ihan eri lailla intoa.

Sisustatteko te reippailla väreillä vai luotatteko maanläheisempään tunnelmaan?

sisustus sisustustrendit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *