Kesäterkut Tallinnasta

Viime päivät ovat kuluneet erinäisissä reissuissa ja kaikenlaisen kesäisen tekemisen merkeissä; jäljellä olevasta kesälomasta pitää nyt ottaa kaikki irti. Viikonlopun alkajaisiksi pyörähdin minilomalla Tallinnassa ja eilinen kului puolestaan rantatunnelmissa Turun saaristossa. Helteinen Tallinna oli aivan ihastuttava, ja lyhyt yhden yön reissukin riitti jo vallan mainiosti mukavaan pieneen irtiottoon. Tässä muutamia kännykällä napsaistuja kuvaterveisiä matkan päältä:

Koska aikaa ei ollut kovin reilusti käytettävissä, suuntautui reissumme lähinnä muutamaan täsmäpaikkaan. Nämä kuvat ovat Telliskivestä, joka sijaitsee Kalamajan alueella vain kivenheiton päässä vanhastakaupungista. Kalamaja on hurmaavan boheemi ja vähän rähjäinen puutaloalue, jossa oli ihana käyskennellä ja tutkailla alueen arkkitehtuuria ja työläisten asunnoiksi rakennettuja 20-30 -lukulaisia puutaloja. Telliskiven alueelta löytyvät myös ehkä Tallinnan kiinnostavimmat ja trendikkäimmät ravintolat, kahvilat ja baarit, joten tänne kannattaa ehdottomasti suunnata syömään ja juomaan. Tällä kertaa poikkesimme vain drinkeille alimman kuvan F-Hooneen, ensi kerralla täytyy ehdottomasti poiketa tuolla myös ruoka-aikaan. Myös vanhoihin junavaunuihin rakennettu Peatus näytti tosi kivalta, kuten myös alueen muut lukuisat rennon boheemit kesäterassit ja pikkuputiikit. Suosittelen!

Tuloiltana haahuilimme vanhankaupungin kujilla ja kiipesimme ylös kukkulalle ihastelemaan Tallinnan yli avautuvia näkymiä. Lämpimässä kesäyössä oli ihana kuljeskella ja pysähtyä välillä pastalle, välillä drinkeille kujilla oleviin pieniin ravintoloihin. Viime Tallinnan-reissusta on todella paljon aikaa, tai oikeastaan tämä on laskettavissa ensimmäiseksi kunnon visiitikseni kaupungissa. Nyt tuntuukin ihan hullulta, että tuolla ei ole tullut käytyä aikaisemmin, laivamatka kun on lyhyt ja edullinen ja ajallisesti päivän-parin reissukin on ihan riittävä. Tässä siis loppukesälle ehdoton matkavinkki, joka on helppo toteuttaa loman loputtua viikonloppureissunakin – minä ainakin taidan palata tuonne vielä lähiaikoina uudestaankin.


Some postcards from my short summer trip to Tallinn. The city was so idyllic now in summertime, it was so lovely to stroll around the alleys of old town, enjoy the warm night and stop by for drinks or pasta. We also visited Kalamaja and Telliskivi, urban and trendy area which was full of old wooden houses and interesting shops, bars and restaurants.

 

sisustus
Kommentit (2)
  1. Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa
    1.8.2018, 09:52

    F-Hooneessa kannattaa ehdottomasti käydä myös syömässä. Ette varmasti tule pettymään! 🙂

    1. Täytyy ehdottomasti muistaa tämä ensi kerralla! Muiden ravintolavieraiden annokset näyttivät kyllä tosi hyviltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *