Keittiö remontin jälkeen

Kaupallinen yhteistyö: Unique Home

1950-lukulainen kerrostaloasuntoni on kokenut täydellisen pintaremontin kuluneen syksyn ja talven aikana. Viimeisenä tiloista on valmistunut keittiö, jossa loppujen lopuksi tapahtui melko radikaali muodonmuutos. Maltillisella budjetilla toteutetun keittiörempan tarkoituksena oli ensisijaisesti tilan toimivuuden parantaminen ja visuaalisen ilmeen kohentaminen. Pitkulainen ja kapea tila asetti omat haasteensa remontin tekoon, samoin kuin olemassa olevat viemäreiden paikat, joita ei ollut järkevää lähteä muuttamaan. Lopputuloksesta tuli kuitenkin muutosten myötä paljon vanhaa toimivampi ja visuaalisesti omaa silmää miellyttävämpi kokonaisuus. Kurkataanpa tarkemmin miltä keittiössä nykyisellään näyttääkään:

Uuden layoutin suunnittelussa kiinnitin huomiota ennen kaikkea näkymiin, enkä halunnut tukkia pientä tilaa liiaksi kaapistoilla. Vanhassa keittiössä oli kaksi lyhyttä tasoa vastakkain, nyt halusin vain yhden pidemmän tason oikealle puolelle, mielestäni ilme selkiytyi jo tämän muutoksen ansiosta huomattavasti. Ikkunan sijainnista johtuen tasoa ei voinut viedä ihan peräseinään asti, kuitenkin tasolle tuli nyt mukavasti pituutta ja tarpeellista työskentelytilaa saatiin lieden ja altaan molemmin puolin. Ilme keveni huomattavasti myös yläkaappien poiston myötä – tarvittava säilytystila löytyi muualta, joten en kokenut näitä enää ollenkaan tarpeelliseksi. Toiselle puolelle sijoittui vapaasti seisova jääkaappi sekä seinäkiinnitteinen astiakaappi, joka nielee käytännössä kaikki astiani – niinpä säilytystilaa on jopa vähän enemmän, kuin asunnossa ennestään olleessa vanhassa yläkaapillisessa keittiössä.

 

Tyylin suhteen lähdin tällä kertaa mix & match -linjalle: halusin luoda keittiöstä persoonallisen, erilaisia elementtejä yhdistelevän kokonaisuuden yhtenäisen katalogimaisen lopputuloksen sijaan. Värillinen keittiö tuntui sopivalta valinnalta 50-luvun asuntoon, ja halusin leikitellä erilaisten värien ja materiaalien yhdistelmillä. Kalustetoimittajan suhteen luotin jälleen kerran paikalliseen Unique Homeen, joka on jo monenlaisista vanhoista projekteistani tuttu ja hyväksi havaittu yritys, jonka kanssa yhteistyö on aina rullannut mutkattomasti. Khakinvihreät alakaapit saivat värinsä keittiön kivisestä ikkunalaudasta, tämän sävyn valitsin itse RAL-värikartasta. Pidänkin todella paljon Unique Homen tarjoamasta mahdollisuudesta valita kaapistojen sävy itse: näin lopputuloksesta saa persoonallisen ja just eikä melkein sopivan.

Keittiön yksityiskohdissa on industrialismia ja suurtalouskeittiöhenkeä, ja näen siinä myös pieniä vivahteita 90-luvusta. Jotenkin tällainen ajaton ja vähän maskuliininenkin tyyli innostaa ja tuntuu juuri nyt erityisen raikkaalta – olen henkilökohtaisesti ehkä pikkuisen kyllästynyt tämän hetken trendikeittiöihin, ja mieleni teki poiketa tältä polulta pikkuisen eri suuntaan. Teollisuushenkinen näyttävä hana on Tapwellin, se toimii koko keittiön katseenvangitsijana. Vetimet ovat puolestaan äärimmäisen simppelit teräksiset lankavetimet, jotenkin tykkäilen näiden kömpelöstä ulkonäöstä ja vähän epätyypillisestä ysärimäisen kapeasta mitasta. Pähkäilin vedinvalintaa tovin, sillä en tuntunut löytävän mistään ihan täydellisiä vetimiä: nuppivetimet olisivat tuntuneet liian ilmiselviltä ja makeilevilta valinnoilta, kaipasin jotain vähän erilaista. Lopulta käännyin tähän simppeliin teräksiseen basic-malliin, näissä on jotain kivaa ysärihenkeä ja raffia, vähän rumankaunistakin lookkia. Näillä mennään.

Yksi vahvimmista keittiön tyyliä määrittävistä elementeistä on Stalan terästaso, joka on niin ikään hankittu Unique Homen kautta. Taso on osoittautunut käytössä ihanan helpoksi: vesiroiskeista ei tarvitse olla moksiskaan ja taso kestää muutenkin reilua käyttöä. Allas integroituu tasoon saumattomasti, joten hankalasti puhtaanapidettäviä saumoja ei ole altaassa ollenkaan. Olen tähän mennessä tykännyt tasosta valtavasti, mutta varmasti palaan vielä tarkempien käyttökokemuksien myötä asiaan myöhemmin. Tämä taso on Stalan Seitsikko-sarjaa, johon on saatavilla muutama eri paksuus ja allaskoko, ja joka on hinnassa varsin kilpailukykyinen vaikkapa laminaattitason ja tähän erikseen ostettavan altaan kanssa. Stalan mallistoon kuuluu myös Combo-sarjan terästasot, joissa valinnanvaraa on vielä enemmän – tähän kohteeseen Seitsikko oli kuitenkin täysin riittävä ja järkevin valinta.

Keittiön taustaseinä laatoitettiin lattiasta kattoon. Tämä lattiaan asti laatoitettu väli onkin yksi lempiyksityiskohtani, ja se näkyy kivasti aamiaispöydässä istuessa. Kokonaan laatoitettu seinä tuo kivasti yhtenäisyyttä ja avaruutta tilaan. Laataksi valitsin perinteisen 15×15 cm valkoisen kiiltävän laatan, joka laatoitettiin ihan normaaliin suoraan ladontaan: keittiössä on jo sen verran yksityiskohtia, etten kaivannut niitä enää lisää ladonnan suhteen. Samoin saumaksi valikoitui hillitty valkoinen, ja tähän levittämäni saumasuoja auttaa toivottavasti myös sen pysymistä valkoisena. Näin laattaseinä toimii kauniina ja hillittynä taustana, joka kuitenkin tuo seinälle ilmettä selkeästi maalipintaa enemmän.

Keittiöremontti toteutettiin maltillisella budjetilla, mutta yhteen asiaan halusin kuitenkin keittiössä satsata: jääkaappi sijoittui näkyvälle paikalle, joten halusin sen olevan myös katseenkestävä. Smegin retrohenkinen jenkkikaappi sopii minusta täydellisesti asunnon tyyliin ja keittiön ilmeeseen – se raikastaa kivasti khakinvihreää keittiötä sekä vieressään olevaa valkotammista astiakaappia. Vähän matalampi jenkkikaappi ei myöskään blokkaa tilaa liiaksi, vaan jättää näkymän sopivan avaraksi. Tässä mallissa ehdoton plussa on myös se, että jenkkikaappi on nätti kaikilta puolilta – useinhan jääkaappien sivut eivät ole samanlaiset kuin ovi. Jääkaappi löytää myös hauskasti parinsa valkoisesta laattaseinistä ja tilassa olevista Artemiden valaisimista, jotka nekin ovat italialaista alkuperää. Tietynlainen anonyymiys innostaa kovasti näissäkin.

Vielä keittiössä on muutamia pieniä juttuja fiksaamatta. Näkyvin niistä on varmaankin liesituuletin, se upotetaan itse tehtyyn koteloon liesitason päälle. Tarkoituksenani on myös rakentaa pieni kiinteä penkki aamiaispöydän vasemmalle puolelle, tästäkin kuulette varmasti vielä myöhemmin. Penkistä johtuen myös osa tuon nurkan listoista on vielä asentamatta, kuten kuvassakin näkyy, mutta nämä nyt ovat niitä viimeisimpiä pieniä juttuja ja löytävät paikalleen ennemmin tai myöhemmin. Myös astiakaapista kirjoittelen tarkemmin vielä tuonnempana, jahka tuo nurkkaus tuosta muuten ensin siistiytyy. Palaillaan siis keittiöjuttuihin vielä useamman kertaa!

Alun perin ajatuksenani oli lähinnä fiksata vanhaa keittiötä, sillä sen rungot olivat vielä ihan hyvässä kunnossa, joskin vääränkokoisia tällä tavoin käytettäväksi. Mutta sitten meninkin myymään koko vanhan keittiön Tori.fi:ssa – ja hyvä näin, sillä nykyisellään tila on paljon käytännöllisempi ja omannäköinen, ja myydyn keittiön hinnalla sai jo mukavasti hankittua osan uuttakin. Ennen-kuvia pääsee kurkkaamaan tästä postauksesta – ilme ja käytettävyys on kyllä muuttunut tuosta melkoisesti.


Here´s an introduction of my new kitchen. I wanted to mix and match different elements, materials and colors to create an unique and interesting combination. I added several industrial elements and a hint of 90´s vibes to the kitchen, I think this combination looks very fresh at the moments and fits well to this apartment. Personally I´m a bit tired of trendy kitchens that look exactly the same and wanted to try something else. See before pictures of the kitchen here – not only the look has changed, the space is now much more functional.

rakenna-ja-remontoi keittioremontti ennen-ja-jalkeen
Kommentit (27)
  1. Ihailen kovasti ajatonta sisustustyyliäsi ja värisilmääsi. Kuvat ovat myös miltei täydellisiä. Ilahduttaa myös se, ettet koko ajan tyrkytä ”osta, osta” uutta, vaikka oletkin sisustuskauppias ja blogisi tekee kaupallista yhteistyötä. Kiitos!
    Astiakaapin sijoitusta vähän mietin, miksi se on noin korkealle asennettu?

    1. Kiitos kovasti kivasta kommentista, mukava kun seurailet mukana! Kaupallisuus ja kulutus on väistämättä osa yhteiskuntaa ja ammattimaisia blogeja, ja onkin ollut mielenkiintoista seurata näistä aiheista virinnyttä keskustelua. Ymmärrän tässä molemmat puolet – vastuullisuuden tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, mutta jos vastareaktiona kulutus tyssää tyystin, tarkoittaa se myös monien työpaikkojen katoamista ja yhteiskuntaan vaikuttavia talousongelmia. Itse pyrin olemaan järkevä kuluttaja, tekemään hankintoja harkiten ja kannustaa tähän myös täällä blogissani – tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kulutus pitäisi pistää kokonaan pannaan tai että kaikista elämään iloa tuottavista pienistä jutuista tarvitsisi luopua. Järki ja tolkku ennen kaikkea. 🙂

      Astiakaappi on sen verran iso ja massiivinen, että halusin sen vähän korkeammalle, on tällöin vähän ilmavamman ja kevyemmän näköinen. Tällä korkeudella se myöskin asettuu kauniisti noin puoliväliin seinää, ja tasoeroa jääkaappiin tulee selvästi – minusta parempi tällä tavoin kuin niin, että astiakaappi ja jääkaappi olisivat miltei samalla tasolla. Teen kaapista vielä erillisen jutun lähiaikoina, kunnon kuvien myös sen koko ja korkeuskin hahmottuvat ehkäpä vähän paremmin.

    2. Mun mielestä tuo astiakaappi näyttää tosi kivalta just nuin! Ei ole niin tunkkainen, kun ei ole samassa tasossa kuin jääkaappi.😊 Muutenkin kiva, kun astiakaappi on ihan eri sarjaa muihin kaappeihin nähden.

      1. Joo niinpä, on tuo selkeästi ilmavampi näin. Yleensäkin pidän siitä, että vierekkäin olevat erilaiset asiat eivät ole ihan samassa linjassa keskenään, yhdistelmä on usein silmälle kauniimpi näin. Eikä tämä olisi tässä tapauksessa edes onnistunutkaan jääkaapin mataluudesta johtuen. 🙂 Minustakin on kiva, että astiakaappi on kokonaan erilainen, se keventää yhdistelmää ja tuo siihen vähän uutta ulottuvuutta ja huonekalumaisuutta.

  2. Aivan ihana keittiö, tyylikäs ja raikas. Olen odottanutkin tätä keittiöpostausta. Meillä uudis omakotitalon keittiösuunnitelmat vaiheessa ja olemme maalanneet malleiksi kaksi kaunista vihreän sävyä joista mietimme kumpi tulee ovien väriksi. Mikä maalinumero keittiönkaapeissasi on?
    Sinun blogista olen saanut valtavasti ideoita ja pidän selkeäastä tyylistäsi ja värien harmoniasta todella paljon, Kiitos.

    1. Kiitos paljon! Ihana kuulla, että olet löytänyt täältä ideoita ja inspiraatiota, se on paras palaute mitä voi saada ja painavin syy tehdä koko blogia. 🙂

      Halusin kokeilla tämän keittiön kanssa taas vähän jotain uutta eikä mennä sieltä mistä aita on matalin, ja tällaiseen vanhaan asuntoon ja erilliseen keittiöön tällainen mix & match -henkinen keittiö sopiikin minusta kivasti. Kaappien sävy on RAL 7002, on minusta tosi hyvä khakinvihreä, tämä on nimittäin aika kinkkinen valittava. Useat tämäntyyppiset sävyt menevät liian vihreiksi, liian ruskeiksi tai liian keltaisiksi, tässä on mielestäni sopiva balanssi näitä kaikkia. Tämä on kuitenkin selkeästi khaki- tai armyvihreä, eli jos haaveilet vähän vihreämmästä, voi tämä olla makuusi liian kellertävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *