Keittiö – lähtötilanne ja suunnitelmat

Nyt kun muu remontti alkaa olla jo viimeistelyä vaille valmis, on aika kääntää katseet keittiöön. Jätin sen teon tarkoituksella viimeiseksi; osittain siksi, että saisin keskittyä rauhassa aina yhteen tilaan kerrallaan ja osittain myös siksi, että tällä tavoin asunnossa olisi koko ajan yksi vesipiste käytössä. Halusin myös seurailla toteutuneita kustannuksia kylpyhuone- ja sähkötöissä, ja vasta sitten lyödä lopulliset keittiövalinnat lukkoon. Remonteissa kun on harvinaisen yleistä, että hommat paisuvat ja vastaan tulee jotain yllättävää, joka sitten tietenkin nostaa myös kustannuksia. Näin ei onneksi käynyt, mutta ei vara venettä kaada – budjettiremontissa kuitenkin tällaisten asioiden suhteen kannattaa pelata aina vähän varman päälle.

Keittiö on tila, jota en ole juurikaan esitellyt aiemmin blogissani. Tällä hetkellä tila on tyhjillään ja ensimmäisenä tehtävälistalla olisi sähköjen roilotuksia ja seinien tasoittamista. Yllä puolestaan näkyy vanha, asunnossa ollut keittiö; keittiössä oli siistit, joitakin vuosia sitten uusitut kaapistot, mutta en kokenut toimintojen järjestystä kovin toimivaksi. Ensin ajattelin hyödyntää olemassa olevat rungot, mutta en saanut niiden mitoitusta sopimaan järkevästi suunnitelmiini. Niinpä päädyin myymään koko kokonaisuuden eteenpäin Torissa ja jokin aika sitten se noudettiin pois. Minä säästyin purkamiselta ja kaapistot ja kodinkoneet saivat hyvää jatkokäyttöä muualla; todellinen win-win -tilanne molemmille osapuolille.

Keittiön layoutiin tulee muutamia muutoksia; jääkaappi siirtyy ovesta päin katsottuna vasemmalle puolelle, jolloin oikealle puolelle saadaan pelkkää tasoa ja näkymä kevenee. Viemäröintien ja vesipisteiden paikkaa en lähde muuttamaan, eikä tälle ole tarvettakaan, nämä toiminnot istuvat ihan luonnikkaasti nykyisille paikoilleen. Ikkuna estää keittiökaappien viemisen ihan seinään asti, niinpä jätän ikkunan ja tason välille reilusti tilaa, näin kaapisto ei ole liian ahdetun näköinen. Toiselle puolelle jääkaapin viereen tulee itse kasattu seinäkiinnitteinen astiakaappi, jonka on tarkoitus niellä valtaosa astioistani. Yläkaapit jätän kokonaan pois, sillä haluan kapeasta keittiöstä mahdollisimman keveän näköisen; iso kiinteä astiakaappi takaa kuitenkin sen, että säilytystilaa on yhtä paljon (tai itse asiassa enemmänkin) kuin entisessä yläkaapillisessa versiossa.

Keittiön perälle tulee pieni pöytäryhmä; siellä on syvennys, josta on jo aiemmin purettu vanha kaappi pois. Teen tuohon syvennykseen kiinteän penkin ja sijoitan sen eteen pienen pöydän, näin keittiöön tulee mukava pieni aamupala- ja kahvittelupaikka, joka ei kuitenkaan vie tilaa keittiön muilta toiminnoilta. Tuossa syvennyksessä riittääkin vielä fiksaamista ja tasoittamista, se olisikin ensimmäisenä työlistalla. Saas nähdä, alkaako leka heilua jo nyt viikonloppuna.

Artemide / Tapwell / keittiökuva Unique Home

No miltä sitten tuleva keittiöni näyttää? Tässäpä pientä kollaasia valinnoistani. Keittiöni tulee tälläkin kertaa Unique Homen kautta, jonka tuotteisiin olen ollut supertyytyväinen jo edellisen remonttini myötä. Yhteistyö on aina sujunut helposti ja mutkattomasti, ja vaihtoehdoissa on mukavasti valinnanvaraa niin erikoismittojen kuin -värienkin suhteen. Päädyin valitsemaan keittiöni väriksi kauniin ja neutraalin khakinvihreän sävyn, ja tasoksi valikoitui kestävä ja mutkaton terästaso. Tähän yhdistelen valkotammea, simppeliä valkoista peruslaattaa ja industrialhenkisiä yksityiskohtia. En malttaisi odottaa näkeväni keittiön jo valmiina!

Tila on pieni, mutta uskon siitä tulevan näillä muutoksilla oikein toimiva ja riittävä pienen asunnon tarpeisiin. Tarkoitus on toteuttaa keittiöremontti maltillisesti pienellä budjetilla, mutta kuitenkin toimintoja järkevöittäen ja ilmettä kohentaen. Olen myös aika ihastunut tuohon materiaalipalettiin, joka sekoittelee sopivasti 50-luvun tunnelmaa, industrialhenkeä ja klassisisia valintoja. Näihin keittiötunnelmiin palaillaankin varmasti vielä useamman kerran.


Now it´s time to start the kitchen renovation! Here´s some before pictures and a small collage of my material choices. Can´t wait to see the khaki green cabinets, white oak cupboard and steel counter top in a real life!

rakenna-ja-remontoi keittioremontti
Kommentit (4)
  1. Tiina / Design Wash
    28.10.2018, 00:24

    Tosi upea keittiö tulee! Ihan nappivalintoja juuri tuohon asuntoon, kokonaisuus on simppeli ja persoonallinen. En malta odottaa lopputulosta 🙂 Nuo vanhat patterit on mielettömän hienot!

    1. Kiitos – minäkään en malttaisi odottaa, varsinkin kun tämänhetkinen elo ilman keittiötä vaatii vähän kompromisseja. 😀 Mutta kyllä se tuosta pian rakentuu!

      Nuo patterit olivat yksi asia mihin ihastuin tässä asunnossa, onneksi ovat säästyneet.

  2. Pieni tila on aina haastavin, mutta aivan upealta näyttää!!

    1. Niinpä, kompromisseja joutuu aina tekemään pienessä tilassa ja kaikkea ei ehkä saa suunniteltua niin toimivaksi kuin. Mutta silti uskon, että näillä muutoksilla keittiöstä tulee paljon kätevämpi ja helppokäyttöisempi – ja kauniimpi myös. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *