Kaupunkiviljely innostaa

Kesä ja puutarhatyöt – nämä kaksi asiaa kuuluvat ehdottomasti yhteen. Nautin suuresti puutarhassa puuhailusta ja kesäisin minuun iskeekin usein pieni (tai itse asiassa aika suurikin) pihakaipuu. Nyt hain siihen lievitystä pienen viljelypalstan myötä, muutenkin mainiossa taloyhtiössämme on nimittäin mahdollisuus myös kaupunkiviljelyyn. Sain laatikkoni siinä vaiheessa kevättä, että taimien esikasvatus alkoi olla jo vähän myöhäistä, niinpä turvauduin valmiisiin taimiin ja suorakylvöön. Loppuviikosta kipaisin kauppatorilla hakemassa muutaman taimen, sillä olin kuullut sieltä löytyvän erityisen kestäviä taimia. Ne näyttivät kivan raikkailta jo ihan sisätiloissakin.

Yrtit tuovat ihanaa, rentoa ja kesäistä tunnelmaa keittiöön.

En malttanut olla kuvaamatta reheviä taimia myös sisätiloissa, ne tuovat niin ihanaa, rentoa ja kesäistä tunnelmaa keittiöön. Tämänkin suhteen terästaso on ihana, siinä voi huoleti tehdä istutushommia tai lepuuttaa kasveja muutamankin päivän ajan. Valitsin laatikkooni lehtipersiljaa, tilliä, rucolaa ja sitruunaverbenaa, sillä tuumin näillä olevan eniten käyttöä kotikeittiössäni. Sitruunaverbena on näistä itselleni vierain, mutta se sopii hyvin vaikkapa kalan kaveriksi, erilaisiin jogurttikastikkeisiin ja juomaveden mausteeksi. Minttua en huolinut, sillä se valtaa helposti koko laatikon ja myöskin basilika jäi välistä, sillä se taitaa olla helpompi kasvatettava ihan sisätiloissa. Myöskin kaikenlaiset juurekset saivat jäädä ainakin vielä toistaiseksi laittamatta, sillä huomasin muurahaisten viihtyvän kasvatuslaatikoiden tuntumassa. Katsotaan nyt ensin miten onnistun näiden lajikkeiden kanssa, ja laajennetaan valikoimaa sitten tarvittaessa sen mukaan.

Tällainen iloinen sekamelska vallitsee kasvatuslaatikossani juuri nyt, kuvassa kasvit ovat hetkellisesti vähän laonneina edeltävän kastelun jäljiltä. Siellä kasvaa jo entuudestaan unikkoa ja särkynyttäsydäntä, näistä saa kivasti poimittua kukkia myös maljakkoon. Yksi lajikkeista on vielä tuntematon, se muistuttaa hieman ruohosipulia olematta kuitenkaan se: on hieman litteämpi eikä kasvata ruohosipulin tapaisia kukkia.  Pihalla kasvaa myös taloyhtiön yhteinen raparperi ja muutama marjapensas – niin ihanaa, että täältä saa kipaistua hakemassa ainekset omaan piirakkaan!

Ensimmäiset unikot kukkivat jo, ja nappasin muutaman omaan maljakkoonkin. Ihan kaikkia kukkia ei toki raaski leikata, mutta aina muutama joutaa myös kotia koristamaan. Unikko on kauneimpia kukkia mitä tiedän, ihan mahtavaa, että sitä kasvaa nyt myös omasta takaa!

Rakastan alkukesää monestakin syystä – luonto on kauneimmillaan, kaikki kukkii, ilmat ovat lempeät ja ihania kesäruokia alkaa olla saatavilla. Kesällä ruoanlaittokin on ihanan yksinkertaista, sesongissa olevista raaka-aineista on helppo ja nopea loihtia maistuva lopputulos. Seuraavana agendana onkin ainakin raparperipiirakan leipominen, se on alkukesän ehdoton klassikko. Pidän myös peukut pystyssä oman salaattiviljelmäni puolesta, sillä ainakin näin ajatuksen tasolla olisi hirveän kiva voida hakea koko kesän mittaan salaatinlehdet ja myyt höysteet omasta laatikosta.

Katsotaan millainen hurahdus kaupunkiviljelystä tuleekaan, vai lopetanko suosiolla yrityksen tähän yhteen kertaan. Aika ja kuluva kesä näyttää. Harrastatteko te kaupunkiviljelyä – ja ennen kaikkea, mitä te laatikoissanne kasvatatte?

piha-ja-puutarha yrtit puutarhan-kasvit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *