Katse oviin – tunnelmaa ja toimivuutta oikeilla ovivalinnoilla

Kaupallinen yhteistyö: Jeld-Wen

Ehkäpä asuntomessujen kiinnostavinta antia oli erilaisten yksityiskohtien huomioiminen. Tutkin kohteiden materiaalivalintoja ja niiden yhdistelyä, käytettyjä värisävyjä ja kohteiden detaljeja, kuten ovenkahvoja, vetimiä ja listoja, ja eniten inspiraatiota sainkin juuri tällaisista pienistä yksityiskohdista.

Keskityin messulla myös erilaisten ovien bongaamiseen. Sekä sisä- että ulko-ovilla on iso vaikutus koko kodin ilmeeseen ja tunnelmaan, ja parhaimmassa tapauksessa ne korostavatkin kauniisti talon arkkitehtuuria ja tyyliä. Ovilla voi tuoda lisää persoonallisuutta ja yhtenäisyyttä kokonaisuuteen, ja laadukkaat ovet myös tuovat kodin ilmeeseen lisää arvokkuutta. Ovia ei siis kannata unohtaa suunnitteluvaiheessa, vaan ne kannattaa aina mieltää oleelliseksi osaksi kodin muuta materiaalipakettia.

Ovivalmistaja Jeld-Wenin ovet olivat asuntomessuilla laajasti edustettuina, ja näissä löytyi mukavasti erilaisia kohteen mukaan valittuja vaihtoehtoja. Jeld-Wen valmistaa ovia niin sisälle, ulos, saunoihin kuin julkisiin tiloihin, ja ovia löytyy myös palo- ja äänieristettynä. Kyseessä ei ole mikään pieni valmistaja: yritys työllistää Suomessa yli 500 henkilöä, jonka lisäksi sillä on tehtaita yli 20 maassa. Nyt tehdäänkin pieni läpileikkaus ovien maailmaan ja katsotaan millaisia ovia tämän vuoden messukohteista löytyykään:

kohde 15. Kastelli Viva

Luo kontrastia moderneilla mustilla ovilla

Mustia ovia näkyi messuilla useammassakin kohteessa. Tämä vahva ja graafinen sävy sopiikin hyvin etenkin moderneihin taloihin, joiden arkkitehtuuri on selkeää ja yksinkertaista. Mustat ovet luovat selkeät raamit kotiin ja ryhdittävät kokonaisuutta mukavasti. Erityisen kauniilta ne näyttivät tässä Kastellin Viva -kohteessa, jossa on käytetty Jeld-Wenin Stable 401 -massiivilaakaovia. Massiivipuiset, vaakaviilutetut mustat ovet ovat ylellisen jykevät ja yhdistyvät kauniisti talon muihin mustiin yksityiskohtiin. Ovien pariksi valitut lämpimät ruskean sävyt pehmentävät puolestaan graafista ilmettä ja tuovat lämpöä kokonaisuuteen. Erittäin onnistunut ja kaunis detalji tämän kohteen materiaalipaletissa!

kohde 33. Dekotalo Villa Vaski / kohde 13. Talo Lintula / kohde 8. Jukkatalo Voima

Lasiovet antavat valon kulkea

Valon kulkuun kannattaa aina kiinnittää huomiota. Erilaiset lasiovet päästävät valon kulkemaan kauniisti lävitseen ja luovat kotiin ilmavan ja kevyen vaikutelman. Peittävyyttä voi säädellä lasivalinnoilla, esimerkiksi satiinilasi tuo enemmän yksityisyyttä, mutta päästää silti valoa kauniisti lävitseen. Ovivalintaa voi myös korostaa sisustusvalinnoilla; esimerkiksi Dekotalon Villa Vaskin makuuhuoneessa satiinilasinen ovi yhdistyy kauniisti vedenvärisiin sisustustekstiileihin. Jukkatalon Voiman yläkerrasta löytyvät Craft 129 -lasipariovet rajaavat puolestaan rennon oleskelutilan omaksi kokonaisuudekseen tilaa liikaa blokkaamatta. Tällaiset lasipariovet ovat aina kuuluneet omiin suosikkeihini – ne näyttävät kauniilta sekä avonaisina että suljettuna, ja rajaavat mukavasti tilaa säilyttäen kuitenkin kevyen ilmeen.

Honka Kontti / kohde 23. Luoto

Kätevät liukuovet säästävät tilaa

Liukuovia näkyi monessa messukohteessa, eikä suotta. Liukuovista on moneksi: ne ovat kätevä vaihtoehto etenkin ahtaisiin tiloihin, kuten käytäviin ja kylpytiloihin. Liukuovet vapauttavat tilaa muuhun käyttöön, tällöin kun oven aukeamiselle ei tarvitse jättää tilaa. Seinän sisään liukuvat ovet ovat myös eleetön ja kaunis sisustuselementti, joka korostaa talon arkkitehtuuria ja linjakasta ilmettä. Ne ovat myös käytännöllinen ja toimiva vaihtoehto, ovea voi pitää avoinna ilman, että ovilehti on kulkemisen tiellä. Talo Luodon käytävätilat on varustettu kauniilla mustilla seinän sisälle liukuvilla Unique 501 Slide -liukuovilla, jotka tekevät näkymästä kauniin ja selkeän. Pidin myös ovien yksinkertaisesta kehyksestä, se tuo mukavaa pehmeyttä mustaan graafiseen oveen.

kohde 18. OP:n Kotoisa / kohde 9. Jukkatalon Taimi / kohde 3. As Oy Porin Jokisimpukka

Korosta tyyliä sopivalla ulko-ovella

Ulko-ovi on talon käyntikortti – tämän valinnassa onkin monta mahdollisuutta. Yleisesti messutalojen ulko-ovet olivat tänä vuonna melko hillittyjä, talon muuhun väritykseen sointuvia harmaan, valkoisen tai mustan sävyisiä. Messutaloissa ovet olivat auki vierailijoille, joka hankaloitti jonkin verran niiden kuvaamista, mutta onnistuin kuitenkin taltioimaan muutaman oven suljettunakin. Erityisen kiinnostava uutuus on Jeld-Wenin Character Digits -ulko-ovi, joka on varustettu talonumerolla tai asunnon kirjaimella. Varsin kätevä ja kauniin yksinkertainen vaihtoehto erityisesti taloyhtiöihin, kuten alimpien kuvien As Oy Porin Jokisimpukkaan.

kohde 9. Jukkatalon Taimi

Persoonallisuutta väreillä ja kuvioilla

Itse pidän kovasti etenkin värillisistä ovista. Jeld-Wenin oviin onkin saatavilla vakiovärien lisäksi myös omavalintainen vaihtoehto, jolloin oven sävyn voi valita vapaasti NCS Svärikartasta. Tämä kannattaakin painaa mieleen; joskus ovelan värinen ulko-ovi voi olla se viimeinen silaus talon julkisivussa. Sama pätee myös sisäoviin, miksipä näiden suhteenkin voisi joskus leikitellä sävyillä vähän persoonallisemman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Myös kuviointi tulee oviin: Jeld-Wen esittelee messuilla kuviollisen Himmeli-saunanoven, joka on esillä kohteessa numero 9.

Viime vuosina ovivalikoimiin on tullut mukavasti vaihtoehtoja ja ovien valintaan kiinnitetään yhä enemmän huomiota – tämän huomasi selkeästi myös asuntomessuilla. Kyseessä on minusta erittäin positiivinen suuntaus, ovivalinta kun vaikuttaa loppujen lopuksi niin paljon koko kodin ilmeeseen. Tästä johtuen sopivien ovien valinta voi tuottaa joskus myös vähän päänvaivaa, tähän kuitenkin Jeld-Wen tarjoaa näppärää apua. Jeld-Wenin sivuilla on kätevä Door Designer -sovellus, jonka avulla voi mallata ovivaihtoehtoja omaan kotiin. Sovelluksen avulla näkee kätevästi, miten oman kodin ilme muuttuu erilaisilla ulko-ovivaihtoehdoilla tai sisäoviratkaisuilla – erilaisten vaihtoehtojen sovitteluun voikin jäädä helposti koukkuun.

Mikä oli teidän suosikkiovenne messuilla?


This post is made in collaboration with Jeld-Wen. Here´s some door details from Finnish housing fair this year. Black veneer doors and oak glass doors were my favourites, they bring nice look to spaces and complete well other materials and interior choices of the houses.

sisustus sisustusideat skandinaavinen-sisustus sisustustrendit
Kommentit (4)
  1. Seinään sisään liukuvat ovet ovat tyylikkäitä ja käytännöllisiä. Harmi ettei meidän kotiin saanut niitä toteutettua, kun väliliseinätkin on kiviharkoista, joiden sisällä betonia.

    1. Liukuovet ovat kyllä tosi näppäriä. Jos itse rakentaisin tai suunnittelisin isompaa remonttia, luulen, että käyttäisin niitä aika paljon. Ovat minusta tosi tyylikkäitä ja tosiaan säästävät mukavasti tilaa.

  2. Itse tykästyin kovasti Talo Lintulan ulko-oveen, joka sopi hyvin talon henkeen. En valitettavasti huomannut katsoa oven jälleenmyyjää, tietäisitkö sinä sitä sattumoisin?

    1. Iskin itsekin silmäni tuohon oveen ja kyselin sen alkuperää, on kuulemma kaarinalaisen Ovitehdas Vihannon valmistama. Tilasimme itsekin aikoinamme vanhan talomme ulko-oven tuolta, heiltä saa kyllä kivasti kustomoituja ratkaisuja. Tämä ovi on aivan ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *