Juuttimatto keittiössä

Olen jo pidempään katsellut sivusilmällä keittiöön uutta mattoa. En kaipaa tähän kokopitkää ja peittävää mattoa, vaan mieluumminkin vain jotain kevyttä ja pienikokoista. Sellaista, joka suojaa lattiaa niiltä kohdin, joissa eniten työskennellään ja joka omalta osaltaan sitoisi keittiön värejä yhteen. Piipahdin eilen ohimennen Granitiin, jonne näytti tulleen kaikenlaisia ihania mattoja. Sieltä bongasin tämän juuttimaton, joka oli juuri sopiva keittiöön sekä kooltaan että väriltään.

Maton lämmin juutin sävy sitoo aika kivasti yhteen keittiön värit, khakinvihreän ja tammen. Jotenkin olen tällä hetkellä tosi ihastunut tällaiseen rentoon, pikkuisen boheemiinkin luonnonläheiseen tunnelmaan. Sisal- ja juuttimattoja on tällä hetkellä minulla useitakin, keittiön lisäksi myös eteisessä ja olohuoneessa. Toisto ei kuitenkaan minua haittaa, pian olohuoneen matto sitä paitsi saa vaihtua taas paksumpaan villaan. Syksy tulee ja niin edelleen.

Tykkään myös näistä hapsuista päissä, niistä tulee kivan rento fiilis mattoon. Tämän maton lisäksi ihastuin myös kauniisiin puuvillahenkisiin, kierrätyspulloista tehtyihin mattoihin, jotka olivat käännettäviä ja molemmilta puoliltaan eri värisiä. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa, jos uusi käytävämatto on etsinnässä – ja tämä ei ole maksettu mainos, vain pelkkä vinkkaus kivoista jutuista.

Olen huomannut, että keittiöstä on tosi hankala ottaa millään muotoa järkeviä kuvia; kapea tila, jossa on suhteessa aika vähän luonnonvaloa ei ole paras lähtökohta sisustuskuvien ottamiseen. Siitäpä syystä kuvakulmani tuppaavat usein olemaan aika rajattuja ja keskittymään vain muutamaan tiettyyn kohtaan. Jatkossa voisinkin haastaa itseni ottamaan vähän kattavampia ja selkeämpiä keittiökuvia – katsotaan kuinka tässä käy.

Ihanaa viikonloppua!

sisustus sisustusideat keittio
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *