Ilse vase

Olen vähän heikkona erilaisiin pieniin vaaseihin. Näitä tekisi mieli hamstrata itselle vaikka kuinka – ja kivoja pieniä maljakoita tuntuu myös löytyvän tosi monelta merkiltä. Marimekon Flower- tai Mini -vaasit, Svenskt Tennin Ekollon tai Carina Seth Andersonin pikkuinen Pallo ovat esimerkkejä ihanista ja maltillisen hintaisistakin tuotteita, jotka kaikki voisivat olla hankintalistallani. Lempivaaseja löytyy toki omastakin takaa, nyt kaivoin kaapista pitkästä aikaa Ilse Crawfordin Georg Jensenille suunnitteleman Ilse-vaasin. Se on yksi ehdottomista suosikeistani ja tuntuu taas nyt jotenkin erityisen raikkaalta. Teräs on kyllä niin klassikko!

Maljakkoon päätyi muutama keltainen pampulamainen kukka, joiden nimen olen jo autuaasti unohtanut. Minusta nämä ovat yksinkertaisuudessaan tosi hauskan näköisiä ja sopivat kivasti olkkarin rentoon sisal-terrakotta-viherkasvimeininkiin. Tällaiset hontelot simppelit kukat passaavat myös  hyvin maljakon muotoon, mutta yhtä hyvin siihen sopisi vaikka yksi jättimäinen pionikin – maljakon muoto on sen verran monikäyttöinen, josta täytyy antaa myös yksi iso plussa tuotteelle. Ehkäpä starttaankin seuraavaksi kevään (tai paremminkin jo kesän) pionikauden, kun tuo maljakkokin on taas muistettu kaivaa kaappien kätköistä esille. Jokos teillä on ensimmäiset pionit hankittuina?


I love small and simple vases: Flower and Mini vases from Marimekko, Ekollon from Svenskt Tenn and Pallo Junior from Skruf are examples of dreamy little things I would be happy to own. But surely I have some favourites in my own cabinets too: this Ilse vase from Georg Jensen is definitely one of them. It is designed by Ilse Crawford, one of my favourite designers. The form of the vase is very beautiful and steel feels always so fresh.

Kommentit (6)
  1. Tykkään tuosta Mini-vaasista.

    1. Niin minäkin, ihan huikea väri siinä. Täällä Turussa vaasi näytti olevan loppuunmyyty, kuten netissäkin. Toivottavasti sitä tulee lisää vielä jossain vaiheessa!

  2. Maljakot on vaan niin <3 Itse meinaan hakea sen ensimmäisen pionin viikon päästä, kun ystäviä on tulossa kylään.

    1. Niinpä, niillä saa luotua kivasti vaihtelua ja erilaisia asetelmia kotiin. 🙂

      Oi, pioni on jotenkin niin varma kevään ja kesän merkki, ainakin pari sellaista on saatava joka vuosi näihin aikoihin! Taidanpa suunnata itsekin pionikaupoille sitten, kun värikäs kimppuni nuukahtaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *