Blogit
Pihkala

ILLANSUUSSA

Loma on alkanut täällä reippaissa merkeissä. Raksalla on puuhailtu siihen malliin, että kotona on käyty lähinnä nukkumassa. Aamuisin on painuttu taas kärppänä töihin, kiitos naapuritalon julkisivuremontin ja kukonlaulun aikaan hommansa aloittavien työmiesten. Blogissa on ollut tuossa tuoksinassa vähän hiljaisempaa, mutta onpahan tapahtunut työmaalla sitten senkin edestä. Sunnuntain remonttikuulumisissa luvassa taas paljon näytettävää, ja jos malttamattomalle päälle rupean, saatanpa vilautella täällä jotakin jo vähän etukäteenkin.
Nyt vietän iltaa juurikin tuossa kuvien maisemissa, läppäri sylissä tummanvihreään tyynyyn nojailen ja juhannusruusujen tuoksusta nauttien. Nappasin pari oksaa tänään omasta puutarhasta mukaan, pensaamme oli vähän piristynyt viime vuodesta ja puski kukkaa jo ihan kohtuullisesti. Juhannusruusu on syreenien ohella ehkä suloisin perinnekukka, voi kunpa näiden aika vain kestäisi vähän pidempään.
Varjot alkavat jo syventyä ja sävyt muuttua tummemmiksi, valoa ja lämpöä riittää kuitenkin vielä pitkälle yöhön. Jossain palaa kynttilä, ruusut levittävät tuoksuaan ja läppäri vaihtuu ihan justiinsa kirjaan. Huomenna taas ahkeroidaan, mutta nyt on aika nauttia kesäillan tunnelmasta, onnistuu se näemmä kerrostalossakin. Kyllä kesä on vaan ihanaa aikaa!
A moment right now: a stack of soft cushions, candle burning somewhere and a bouquet of fresh roses from my garden spreading lovely scent to the room. Love these summer nights!

Kommentit (4)

  1. terhi

    Itseäni kyllästytti nuo perinnekukat jossain vaiheessa kun oman kotikotini pihalla oli näitä, mutta nyt huomaan että haluan näitä itsekin omaan pihaani. Ne on vaan nättejä, mutta kukinta on ohi liian nopeaan.

    • maija

      Ovat ne kyllä nättejä, mutta lyhyt kukinta-aika on tosiaan se harmittavampi puoli! Meidän vanhassa kodissa istutettiin pihasuunnittelijan vinkistä valkoisia ja persikkaisia ruusuja, jotka kukkivat koko kesän. Niitä on ihan pakko saada uuteen kotiinkin! Täytyy vain käydä kaivamassa ruusujen nimet jostain arkistosta, niitä mitään enää muista… 😉

  2. Hannele Ruusukummusta

    Onneksi touhut ovat mieleisiä, sillä taitaisit töissä päästä helpommalla..:)

    • maija

      No tosiaan! 🙂 Touhut ovat kyllä mieleisiä, mutta eihän tätä kyllä lomailuksi voi kutsua. Viimeksi lomalta palatessani tokaisin työkavereille, että ihanaa kun pääsee taas töihin lepäämään :)) Sama meininki taitaa olla tämänkin loman jälkeen…

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *