IKKUNALAUDALLA

ikkunalauta1_800-683x1024.jpg

Kauniit vanhat ikkunat ja leveät ikkunalaudat ovat ehdottomasti vuokratilamme parhaita puolia. Miinuksena on toki mainittava, että ikkunat sijaitsevat aika ylhäällä ja tuovat näin aika vähän valoa asuntoon, mutta minä keskityn mieluummin positiivisiin puoliin. Olen päättänyt nauttia ikkunalaudoista niin kauan kuin voi, ja rakastankin sommitella ikkunalaudoille erilaisia asetelmia. Nyt ikkunalaudalla majailee muutamia jouluisia tavaroita, tuoksukynttilää, hyasinttia sekä tietysti iänikuisia kirjapinojani, joita löytyy asunnon joka kulmasta.

ikkunalauta2_800.jpg

Suurin syy näiden kuvien ottoon oli kuitenkin uusi reflektorini, jota halusin hetimiten päästä testaamaan. Tontut olivat tänä vuonna ajoissa liikkeellä ja toimittivat minulle suureksi yllätyksekseni tällaisen välineen. Reflektori on erityisen tarpeellinen kuvausapuri tässä asunnossa, sillä ikkunat sijaitsevat korkealla ja vain yhdellä seinustalla, näin ollen asunnossa on tosi jyrkät varjot. Reflektori auttaa tässä ongelmassa, se heijastaa valon takaisin ikkunasta ja vähentää varjoja. Näin kuvista tulee heleämpiä ja kovat kontrastit ja varjot vähenevät valokuvissa. Aiemmin olen käyttänyt reflektorina styrox-levyn palaa, toimii sekin, mutta on tämä aito kapine silti niin paljon parempi. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle valokuvaajalle tätä pientä hyödyllistä välinettä.

ikkunalauta3_800-683x1024.jpg

Eilisen postauksen havukimpuista inspiroituneena testasin samaa ideaa kotona olleisiin kuivahtaneisiin eukalyptuksen oksiin. Yksinkertainen joulukoriste saa nyt koristaa ikkunaa ja levittää siitä tuoksua ympäristöönsä. Ehkä taidan sittenkin haalia jostain ison kimpun havuja ja tehdä tuollaisen koristeen myös ulko-oveen…

Small things on the windowsill.

sisustus sisustusideat
Kommentit (4)
  1. Irmastiina Ruusukummusta
    19.12.2015, 14:54

    Täällä otsa rypyssä maistelen sanaa reflektori…aivan uusi tuttavuus minulle. Ilmankos kuvasi ovat aina niin kauniita, kun osaat kuvata vaikka styroksi apurina..:)
    Noista vanhojen talojen ikkunalaudoista tykkään minäkin.

    1. Hehe, hätä keinot keksii! 🙂 Tuo reflektori on kyllä osoittautunut tosi näppäräksi kaveriksi, täytyisikin joskus tehdä vähän havainnollistavampi postaus siitä.

  2. Palasinpa ihastelemaan näitä kuviasi, kun yritin etsiä vinkkejä vastavaloon kuvaamisesta. En tullut juurikaan viisammaksi siinä vielä, joten lukisin mielelläni vinkkejäsi, jos vain ehdit kirjoitella. 🙂

    1. No ilman muuta, koitan tehdä vähän havainnollistavamman postauksen aiheesta tässä lähiaikoina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *