Blogit
Pihkala

HOTELLIJUTTUA | OUR HOTEL IN STHLM

Nyt olisi vuorossa lupaamaani juttua Tukholman hotellistamme. Pahoittelut muutamasta jo blogissa aiemmin julkaistusta kuvasta, luulin ottaneeni huoneesta enemmän kuvia, mutta kameran muistikortti kertoikin toista. Joka tapauksessa, huone ja koko hotelli oli ehdottomasti tarkemman maininnan arvoinen, joten toivottavasti pieni toisto ei haittaa.
Me yövyimme reissun aikana Scandic Grand Centralissa, joka osoittautui hinta-laatusuhteeltaan sekä sijainniltaan oikein mainioksi. Hotelli sijaitsee Norrmalmilla, ihan päärautatieaseman lähellä. Hotellille pääsi tosi näppärästi metrolla ja keskustan pääkaduille jaksoi hyvin kävellä. Erityisen ideaalinen sijainti on junalla lentokentältä saapuville, Arlanda Expressin pysäkki oli ihan kivenheiton päässä.
Hotelli ei ollut mikään pahan hintainen ja hintaansa nähden minusta oikein kivasti sisustettu. Yleisilme oli moderni ja yksinkertainen, ei mikään luksus mutta oikein viihtyisä. Huomasi, että yksityiskohtia oli mietitty vähän tavanomaista pidemmälle, ja muutamat tarkkaan harkitut designtuotteet toivat myös lisää laadun tuntua kokonaisuuteen.
Hotellin erikoisuus oli nuo tekstitaulut, jotka vaihtelivat huoneesta riippuen. Taulut olivat syntyneet eri laulujen sanoituksista ja niitä sai halutessa ostaa myös mukaan. Meidän huoneesta löytyi pätkä Cranberriesia sekä American Pie:ta, eipä tullut kuitenkaan hankittua tauluja kotiin saakka.
Huoneen sävymaailma oli kivan neutraali ja tykästyin erityisesti sen koristepaneeleihiin, jotain tuollaista olen kaavaillut meidän saunatupaankin. Erityismaininta täytyy antaa hotellin sängystä, se oli ihan älyttömän hyvä. Koitettiin kurkkia sängyn merkkiä sen reunoilta, mutta ratkaisevaa johtolankaa ei löytynyt. Jälkeenpäin harmitti, kun ei tajuttu kysyä sängystä tarkemmin, juuri tuon tyyppinen sänky pitäisi ehdottomasti saada kotiinkin.
Huoneen kruunu oli ehdottomasti tuo Tom Dixonin Etch-valaisin, se heitti upeat varjot kattoon. Valaisin on kyllä kaunis kuin koru ja varsinkin päällä ollessaan todellinen katseenvangitsija.
Kylppäri oli sisustettu muun tyylin mukaisesti tosi simppelisti. Tykästyin erityisesti tiililadontaiseen eläväpintaiseen laattaan, se teki seinäpinnoista kauniin kolmiuloitteiset. Amme oli myös kiva juttu, tosin se ei kuulunut ihan kaikkien huoneiden varusteluun. Sinne oli aika kiva uppoutua koko päivän ulkoilun jälkeen.
Hotellin alakerrasta löytyi viihtyisä pieni kulmabaari, joka oli sisustettu myös oikein kivannäköiseksi. Trendikäs baari kuhisi väkeä joka ilta, välillä oli jopa hankala mahtua sekaan. Mahtava juttu, että näin kiva kuppila löytyi suoraan hotellin alakerrasta, sillä päivän pitkien kävelymaratonien jälkeen ei iltaisin aina jaksanut lähteä sen pidemmälle. Baarimikot olivat myös oikein asiantuntevia – ja härregyyd miten komeita – ja väänsivät maistuvia drinkkejä tai maukkaita kahveja ihan käden käänteessä.
Kuppilassa ja muissakin yleisissä tiloissa oli käytetty samaa suorakulmaista laattaa, mitä kylppäreissäkin. Huomion varasti kuitenkin trendikäs lattian marokkolaislaatta, joka natsasi hyvin paikalleen. Artekin käsikranaatti-valaisimet olivat myös näyttävästi esillä, heja Suomi!
Hotellin lounge oli myös oikein viihtyisä, porukka hengaili sielläkin iltamyöhään. Taustalla soi miellyttävä musiikki ja pöydillä paloivat kynttilät, tarvittaessa viereisestä baarista voi kipaista hakemaan lasillisen viiniäkin kyytipojaksi. Mikäs siellä istuskellessa. Nyt hotellissa oli vielä joulukoristeet esillä ja aulassa oli jättimäinen tyylikkäästi koristeltu joulukuusi, olipa sen alle vielä asetettu nätisti pakattuja pakettejakin. Tarkkaan mietittyjä juttuja nämäkin. 
Tukholma on täynnä houkuttelevia hotelleja, seuraavalla kerralla kutkuttaisikin kokeilla Ilse Crawfordin suunnittelemaa Ett Hemiä tai uudehkoa Nobis-designhotellia. Tämäkään ei ollut kuitenkaan ollenkaan hullumpi vaihtoehto, varsinkin jos haluaa yöpyä viihtyisässä, mutta vähän huokeammassa hotellissa. Tukholmaan palataan varmasti jossakin vaiheessa, ehkäpä taas kesäaikaan. Kaupunki on niin kätevästi tässä lyhyen matkan päässä, se vain täytyisi muistaa vähän useamminkin.
During our trip to Stockholm, we stayed at Scandic Grand Central hotel. The hotel was affordable yet very nice and decorated in modern simple way. We liked it a lot!

Kommentit (6)

  1. Mirka – Kauniit Neliöt

    Vaikuttaa oikein tunnelmalliselle hotellille! Tom Dixonin valaisin kyllä tosiaan kruunaa kivan pelkistetyn huoneen, tykkään kovasti. Itseäni on kiinnostanut vierailla tuolla Ett Hem hotellissa jo pitkään sen tajuttoman hienon sisustuksen vuoksi, ehkä vielä joskus 🙂

    • maija

      Tuo oli kyllä oikein kiva, ja silti pysyttiin minusta ihan kohtuullisessa hinnassa, reilussa 100 eurossa per yö. Joskus kyllä täytyy päästä tuonne Ett Hemiin, se on varmasti aika huikea! Vähän lyhyemmällä reissulla sitä voisikin harkita.

  2. Anne

    Ihania laattoja – niin seinissä kuin lattialla – ja koko hotelli.. Toisto ei haitannut.

    • maija

      Joo eikös, paikka oli kyllä oikein style, vaikka kyseessä ei mikään "hieno" hotelli ollutkaan. Yksityiskohtiin oli kuitenkin panostettu mukavasti ja kokonaisuus oli mietitty kivan yhtenäiseksi.

  3. GIA / Coffee Table Diary

    Tyylikkään näköinen hotelli baareineen kaikkineen, kiitos vinkistä! Myös minä haaveilen Ett Hem visiitistä.

    • maija

      Tuota hotellia voin kyllä suositella, jos hakee kohtuuhintaista ja kivaa paikkaa hyvien kulkuyhteyksien päässä! Erityisen kiva oli juuri nuo yleiset tilat baareineen, oli mahtavaa kun pitkien päivien jälkeen ei tarvinnut enää illalla lähteä sen kauemmas. 🙂 Ett Hem olisi kyllä huippu, ehkä jonain päivänä vielä sinne!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *