Hankinnassa pyöreä ruokapöytä

Jo aikanaan kesällä, kun kerroin muuttavani uuteen kotiin ja tarvitsevani sinne uuden ruokapöydän, sain useita postaustoiveita omiin suosikkeihini ja kivoihin pöytämalleihin liittyen. Nyt kun tämä hankinta on ajankohtainen, ajattelin vihdoin kirjoitella aiheesta tarkemmin. Tilannehan on siis se, että nykyinen ruokapöytäni on uuteen keittiööni liian suuri; sinne vähän kompaktimpi pyöreä malli sopii paremmin. Ja koska en halua tällä kertaa laittaa ruokapöytää olkkariin, on uuden pöydän hankinta edessä. Nyt olenkin silmäillyt sopivia vaihtoehtoja, joista poimin muutaman myös tähän postaukseen.

Ruokapöytänäni jo vuosia palvelleesta Muuton Base-pöydästä ei onneksi tarvitse hankkiutua eroon, sillä se on jo löytänyt paikan työpöytänäni yläkerran aulasta. Ja onpa aivan ihanaa omistaa kerrankin kunnon kokoinen työpöytä, jossa on tilaa levitellä tavaroita ja työvälineitä! Base-pöytä on muodoltaan niin simppeli, että se sopeutuu tosi monenlaiseen käyttöön, eikä ole työkäytössäkään liian “ruokapöytämäinen”. Ja kun kansi on superkestävää laminaattia ja jalat kevyen eleettömät, mukautuu se sulavasti myös kaikenlaisiin tyyleihin. Tässäkin siis yksi hyvä pöytäsuositus korvan taakse laitettavaksi, tätä hankintaa ei ole tullut harmiteltua. Tästäkin mallista löytyy muuten pyöreä pöytä, mutta tällä kertaa keittiöön saa tulla reilusti erilainen malli. Mutta millainen – se on vielä itsellänikin vahvistamatta.

1. Hay CPH20 2. Magis Officina Round 3. Menu Harbour Column 4. Poiat Lavitta 5. Hommage Grande Dining Table

Pyöreän pöydän hankintaan on itselläni käytännössä kolme speksiä: jalkarakenne saisi sijaita keskellä, jotta se ei vie pienessä tilassa turhaan istumatilaa, koko tulee olla noin 100-110 cm haarukassa ja pöydän tulee olla jotakuinkin järkevän hintainen. Kolmen tonnin kiviunelmat ja reunoissa sijaisevat veistokselliset jalat saa siis unohtaa. Materiaalia en ole vielä lyönyt ihan lukkoon, toisaalta viehättää puu ja toisaalta taas kevyemmät muodot, metalli ja kivi. Yllä olevassa kollaasissa on tämänhetkinen top-vitoseni, joissa kaikissa on jotain kivaa. Pöydät ovat keskenään aika erilaisiakin, mutta uskoisin kaikkienkin toimivan tilassa, vaativat vain ympärilleen hieman erilaisia elementtejä. Näistä pöydistä olen karsinut suosikkini jo kahteen malliin, joista jompikumpi tulee olemaan todennäköinen valintani. Arvaattekohan mitkä pöydät ovat kyseessä?

Keittiö on kokonaisuus ja pöytä isossa osassa tätä. Niinpä taidan odotella hankinnassani vielä keittiöni valmistumista. Sitten pääsen fiilistelemään tilaa vielä kunnolla ja miettimään toimivinta ratkaisua. Puuta haluan keittiöön ainakin jossain muodossa, se on varma se. Jos siis pöydäksi valikoituisi kivikantinen versio, saisi se kaverikseen todennäköisesti muutaman puisen tuolin. Näin ollen Eamesin tuolienikin kohtalo on vielä ratkaisematta – ehkä ripottelen niitä vähän ympäriinsä asuntoa, sillä yli kymmenen vuotta sitten hankituille tuoleille on kertynyt jo kosolti tunnearvoa. Pidän ehdottomasti siitä, että ympärillä on pysyviä ratkaisuja, vaikka kulloinenkin sisustusmuoti ajaisikin vuosien mittaan niiden ohi.

Nyt näyttää siltä, että saan edetä pohdinnoissani pikapuoliin, sillä ensi viikolla keittiö ottaa toivottavasti vähän lisäaskeleita. Pala palalta rakentuva tila ottaa valmistumisessaan oman aikansa, sillä jokaisen uuden työvaiheen aloittaminen on kiinni edellisestä. Palaillaanpa keittiötunnelmiin kuitenkin sitä mukaa, kun siellä tapahtuu.

Mukavaa uutta viikkoa!

sisustus skandinaavinen-sisustus sisustusideat
Kommentit (12)
  1. Marmori- ja kivikantiset pöydät ovat kyllä kauniita. Meiltä löytyy marmoria keittiön tasosta ja parvekkeen pienestä terassipöydästä. Meillä on myös ostoslistalla uusi isohko ruokapöytä ja marmori houkuttelisi ulkonäkönsä puolesta erittäin paljon. Olen vain pähkäillyt, että onko se materiaalina kuitenkaan tarpeeksi mukava joka päivä käytettävään ruokapöytään, jonka ääressä myös puuhaillaan mitä milloinkin. Kivihän on aika kovaa, kylmää, kolisee kun siihen laskee astioita ja heijastelee jonkun verran esim.riippuvalaisimista ja ikkunasta tulevaa valoa (tahroja en niinkään pelkää, koska ollaan eletty nykyistenkin marmoripintojen kanssa ihan sovussa). Olisi kiva kuulla, oletko itse pohtinut asiaa tältä kannalta, kun kivipöytää olet harkinnut.

    1. No joo, kyllä tämä asia vähän mietityttää. Juuri tästä syystä olen aina vähän vierastanut lasipöytiä, mutta sanoisin, että kivitasoissa on kuitenkin pikkuisen eri fiilis. Toki kovia ja viileitä pintoja nekin, mutta varsinkin marmorissa on kuitenkin tietynlainen huokoinen tuntu. Mutta toki puu on aina puuta ja ihan eri tuntu siinä.

  2. En osaa yhtään arvata sinun top2 -listaa, mutta omat suosikkini ovat 3 ja 5 😊

    1. Ihania molemmat! Toinen näistä olikin myös omalla listallani 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *