Favourites of the month – toukokuu

Vappu hurahti iloisesti ohi ja nyt käsillä on vuoden lempikuukauteni, toukokuu. Lisääntyvä valo, luonnon herääminen ja tietynlainen odotuksen tunne ovat yhdessä sellainen kombo, joka tekee keväästä heittämällä lempivuodenaikani. Nyt tekee mieli jo vähän fiilistellä tulevaa kesäkautta ja siitä syystä silmät kääntyvätkin jo kuin varkain vähän kesäisempien juttujen puoleen. Tässä poimintoja muutamista asioista ja esineistä, jotka innostavat juuri nyt:

IKEA Livet Hemma / Menu / photo Riikka Kantinkoski, styling Susanna Vento for Kvadrat / Fredericia / Granit / Ferm Living

 

  • IKEA Livet Hemma -sivuston japanilaishenkeen stailatut kuvat ovat aivan ihania. Näistä jos mistä herää kesäfiilis! Unelmieni puutarha olisi (vanhan rönsyilevän puutarhan lisäksi) juuri tuollainen karsitun zen, jossa olisi paljon rimapintoja, luonnonkiveä ja runsaita vihreälehtisiä kasveja ja heiniä näiden vastapainoksi. Kuvien yleisfiiliksen lisäksi kiinnostavia ovat myös nuo IKEAn ulkokalusteuutuudet, joissa on selkeää japanilaishenkeä.

 

  • Inspiraatiota on myös tarjonnut vastikään julkaistut kuvat tekstiilitalo Kvadratin mallistosta, jotka on stailannut taitava Susanna Vento. Olen päässyt ihailemaan Kvadratin kankaita ja mattoja paljon työn kautta ja sanottakoon, että ovat ehkä maailman ihanimpia. Materiaalien hienous ja huolella tehdyt värivalinnat pääsevät kunnolla oikeuksiinsa vasta livenä, mutta kuvatkin antavat jo hyvää osviittaa tästä. Lisää kuvia mallistosta löytyy Susannan blogista, suosittelen kurkkaamaan!

 

  • Suosikkituolilistani top vitosessa, ehkä jopa kärkipaikallakin on jo jonkin aikaa majaillut Borge Mogensenin suunnittelema J39 -tuoli. Vuonna 1947 suunniteltu tuoli on yksi Tanskan kautta aikain eniten myydyistä puutuoleista, nykyisin tätä tuolia valmistaa Fredericia. Niin kaunis, keveä ja ajaton, tuo olisi kaunis pari valkoisen Base-pöytänikin kanssa.

 

  • Myös Granitilla on yksi varsin kiva tuoli, tämä toki ei ole klassikko vaan tämän kevään uutuus. Kevyt rottinkituoli sopii sekä sisälle että ulkotiloihinkin ja itse näkisinkin tämän vaikka katetulla parvekkeella runsaiden kasvien kera.

 

  • Tietynlainen kepeys innostaa kaikilla tavoilla: tätä edustaa myös Menun huovasta tehty Dancing pendant -valaisin. Aika ihastuttava, hivenen naisellinen valaisin vaikkapa pyöreän simppelin pöydän pariksi.

 

  • Ferm Livingin simpukan mallinen Shell Pot on juuri sellainen hassu pieni esine, josta pidän. Se näyttää ihanalta erilaisissa asetelmissa, ja voipa tuota kai kukkaruukkunakin käyttää, jos vain sunkin malttaa. Tämä tuote kuuluu niin ikään kevään uutuuksiin, kauppoihin se tulee kesäkuun alussa.

 

Keveää toukokuuta!


Here´s a collection of things that inspire me right now. Summer is just around the corner and I find myself eyeing some summery photos, light colors and simple forms. Particularly I like the japanese mood in IKEA Livet Hemma pictures, wouldn´t mind spending summer days in that environment.

sisustus skandinaavinen-sisustus sisustustrendit
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *