Favourites of the month – lokakuu

Heippa ja hyvää lokakuuta! Jännä, miten kuun vaihdos toi heti mukanaan koleat ja sateiset syysilmat – nyt tosiaankin tuntuu jo ihan syksyltä. Kotoilu alkaa syyssateiden myötä kiinnostamaan entistä enemmän ja samalla on tietysti kiva miettiä, millä pienillä keinoilla sitä omaa kotia saisi muunneltua entistä viihtyisämmäksi ja kodikkaammaksi. Itse ajattelin aloittaa homman kaivamalla kaapista vähän muhkeampaa tekstiiliä ja asettelemalla esille ne ihanimmat kyntteliköt – uudenlaista ilmettä saa helposti aikaan myös ilman, että hankkii varsinaisesti mitään uutta. Aina on kuitenkin kiva inspiroitua, siispä tässä tuttuun tapaan pieni katsaus asioista, jotka innostavat juuri nyt:

Nordiska Kök / Artilleriet / Serax / IKEA / Anno / Ferm Living

  • Nordiska Kök esitteli hiljattain uuden shakerhenkisen keittiömallinsa. Keittiö näyttää kaikin puolin ihanalta, mutta eniten huomioni kiinnyi tuohon saarekeratkaisuun, jonka päässä oleva avohylly keventää kivasti umpinaista saareketta. Tässäpä kiva idea myös hieman moderniimpiinkin toteutuksiin!
  • Syksyn puhutuin sisustuskirja taitaa olla Kinfolkin perustajan Nathan Williamsin ja Norm Architectsien Jonas Bjerre-Poulsenin yhteisteos The Touch, joka sukeltaa 25 inspiroivan miljöön pariin. Nyt on sen verran kiinnostavat tekijät liikkeellä, että täytyy ehdottomasti silmäillä kirjaa tarkemmin – ja ehkäpä hankkia se myös omaan kirjahyllyyn.
  • Yksinkertaiset ysärivalaisimet innostavat. Seraxin Sofistico-sarjan jalkavalaisin on kauniin pelkistetty – ja sopii muodoltaan käytännössä mihin vain.
  • IKEA on julkaissut uuden talvisesongin VÄRMER-mallistonsa, josta löytyy erityisen kiinnostava, kauniin pelkistetty saarnipenkki. Tämä on juuri niitä huonekaluja, joille löytyy käyttöä ihan missä vain: eteisessä, olohuoneessa, keittiössä, makkarissa – you name it.
  • Erilaiset khakiin taittavat sävyt ovat ikisuosikkejani, ja innostuinkin toden teolla kun bongasin khakinväriset pellavalakanat Annon mallistosta. Niin kauniit! Tähän sopisi myös muutama vaaleampi tyyny mukaan raikastamaan, vaikkapa vaaleaan hiekkaan tai valkoiseen yhdistettynä aika täydellinen setti.
  • Peilitrendi ei ota laantuakseen. Kollaasin hauskan epäsäännöllinen peili kuuluu Ferm Livingin uutuuksiin. Näyttävä ja funktionaalinen sisustuselementti, joka vaihtelua taulujen sekaan. Tykkään!

Ihanaa viikonloppua!

sisustus sisustustrendit sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *