FAVOURITES OF THE MONTH

Kuu vaihtui heinäkuuksi, ja nyt on aika listata taas tämän kuun lempparit. Jos juuri nyt tapetilla olevia oman kodin sisustushankintoja ei lasketa, ovat ajatukset siirtyneet kesän myötä voimakkaasti ulkotiloihin. Tämän kuun lemppareihin valikoituikin kokoelma kesäisiä ulkotuotteita:

  • Ikea on julkistanut ensimmäiset tuotteet hollantilaissuunnittelija Piet Hein Eekin kanssa yhteistyössä luomasta mallistosta. Jassa-malliston tuotteet lanseerataan maaliskuussa 2017, ja ne sisältävät Vietnamista ja Indonesiasta inspiraatiota saaneita luonnonmateriaalituotteita, pääosin puuvoittoisia. Omaa silmää viehättää etenkin tuo rottinkisohva, olisi aika ihana puutarhaan tai kuistille. Täytyy pitää ehdottomasti mielessä ensi kesää varten.

 

  • Vaikka pimeneviin iltoihin on vielä matkaa, pitäisi ulkovalojakin alkaa hiljalleen katsella meidän torppaan. Örsjön Tratten sopii IP-luokituksensa puolesta niin sisälle kuin ulos, ja värivaihtoehtoina on herkullisia metallisävyjä. Olisihan tuo aika hulppea katseenvangitsija julkisivussa!

 

  • Jos ei ole pihaa, voi kesän vihreyden tuoda sisälle ruukuissa ja amppeleissa. Nyt viehättävät etenkin jälkimmäiset, kuvan Granitin amppelit sopisivat kuin nakutettu meidän ikkunaseinustalle. Niin mukavaa nostalgiaa noissa.

 

  • Tyylikkäimmät puutarhaletkut tekee Garden Glory, miksi valita pakollinen rumilus, kun näin nättejäkin on saatavilla. Tämä on ihan must hankinta meidän pihaan, jahka piharakennus vain ensin joskus valmistuisi.
  • Haaveilen verkkomaisesta riippukeinusta, ja mieluiten vielä hapsuilla varustettuna. Siihen ei jää lika ja roskat, ja kuivumisaikakin on rutkasti kankaista nopeampi. Skagerakin Sambito omenapuun alle, kouraan lehti ja kylmä juoma – avot, kesälomafiilis on taattu.
  • Ja lopuksi vielä takaisin Ikeaan: heidän Hindö-pihakalustesarjansa jeesaa mukavasti terassin tai parvekkeen säilytysongelmissa, ja vieläpä näyttää aika kivaltakin. Kuvan pöytä sopii niin sivupöydäksi tarjoiluun kuin istustushommiinkin, ja toimii ihan samalla lailla sisätiloissakin. Kätevä kaluste moneen käyttöön, I like!

My favourites of this month are strongly focused on outdoors: right now it´s all about summer and sun and fresh air. Here´s a collection of products I like to have in my garden. Net hammock is a must, most preferably equipped with fringes. Also Ikea has some interesting outdoor products, like versatile Hindö series or newly revealed furniture collection Jassa that is made in collaboration with Dutch designer Pien Hein Eek.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *