Ensimmäiset askeleet jouluisempaan kotiin

Kyselin eilen Instagram-tilini puolella, joko teidän mielestä saa laittaa jouluvalot ikkunaan. Vastaukset olivat melkoisen yksimielisiä: suurimmalla osalla ensimmäiset joulukoristeet joko olivat jo paikoillaan, tai ainakin menossa esille tämän viikonlopun aikana. Kuten aiemminkin olen todennut, olen yleensä melko maltillinen joulujuttujen suhteen. Nyt kuitenkin tuumasin, että mikä jottei – onhan tänään tasan kuukausi jouluaattoon, ja ensimmäinen adventtikin enää viikon päässä. Niinpä päätin kaivaa esille ensimmäiset joulukoristeet ja aloitella näin joulutunnelmaan virittäytymistä – tapani mukaan hiljaa ja maltillisesti, tottakai.

Suunnitelmissani oli ennen kaikkea ripustaa ikkunoille vähän valoa: se tuntuu nyt pimeyden keskellä erityisen houkuttelevalta ja ehkä tärkeimmältäkin tunnelmanluojalta. Tämän kanssa kävi vain vähän hassusti: huomasin, että monen vuoden takainen jouluklassikkoni, Design House Stockholmin kynttelikkö ei enää toiminut, ja paperitähteenikään ei löytynyt lamppua. Siispä ripustin vain paperitähden olkkarin ikkunaan roikkumaan – jouluvaloja ei nyt toistaiseksi sitten vielä tullutkaan.

Tähden tumma, murrettu ruskeanpunainen sävy sopii minusta kivasti olkkarin väreihin – luulenpa, että haalin tätä väriä vielä lisääkin tässä joulua kohti mentäessä. Paperitähdet ovat kivoja elementtejä ilman valoakin, tällöin ne saa roikkumaankin kauniin eleettömästi. Minä käytin ripustamiseen ohutta ompelulankaa, joka ei juurikaan näy – toki käyn hakemassa tuohon vielä jossain vaiheessa lampunkin, jolloin sähköjohto väistämättä tulee mukaan kuvioihin. Mutta varsinkin näin hyvissä ennen joulua paperitähti toimii hyvin ihan sellaisenaankin, pelkkä valoton tähti ei alleviivaa joulua vielä liiaksi asti.

Asplundin senkin päällä on tällä hetkellä tämän näköinen asetelma. Jollain lailla miellän kaktuksetkin jouluun sopiviksi, vai onkohan syy näissä perinteisissä terrakottaruukuissa tai pienissä kultaisissa yksityiskohdissa, mene ja tiedä. Artekin Riihitie-ruukkuun aion tehdä jonkinlaisen jouluisen kukka-asetelman, näyttävä ruukku istutuksineen toimii vaikka yksinäänkin pöytäkoristeena. Tai ehkä laitan siihen ihan pikkuisen kuusen – sekin voisi näyttää hauskalta tuossa ruukussa. Tämä saa kuitenkin vielä hetken odottaa, ihan vielä ei minusta ole kuusien aika.

Muuten olkkarin somisteet saavat olla melko yksinkertaiset: selkeät tyynyt ja tekstiilit ovat selvästi tämän kauden juttu. Tuo Linumin villaviltti sopii minusta ihanasti juuri tähän sesonkiin: on ihanan perinteinen, mutta silti sopivan yksinkertainen malliltaan, ja reunan ruskea tehosteraita löytää kivasti parinsa niin tummista tyynyistä kuin ikkunalaudastakin. Nyt seuraavaksi suunnitelmissani onkin käpertyä sen alle ja jatkaa iltaa The Crownin parissa – lisää jouluisempia juttuja taidan laitella esille sitten ensi viikon pikkujouluksi.

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

sisustus joulusisustus sisustusideat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *