8 kysymystä ja vastausta kodin tiloista

Vanhat kunnon blogihaasteet ovat viime vuosina olleet vähän väistymään päin, niinpä on aina erityisen kiva bongata sellaisia jostakin. Tällä kertaa Modernisti Kodikkaan Kerttu otti asiakseen haastaa meidät sisustusbloggaajat kertomaan kahdeksan asiaa kodin tiloista. Melko tuoreena kodinvaihtajana aihe tuntui erityisen kivalta ja ajankohtaiselta, vaikka asumiskokemusta ei olekaan vielä ennättänyt kertyä kovin pitkältä aikaa. Tässä siis omia vastauksiani sekalaisilla, joulunmausteisilla kotikuvilla höystettynä.

Paikka, jonka sotkuisuus ärsyttää ensimmäisenä?

Sanoisin, että keittiö. Toisaalta olen keittiön kanssa myös aika tarkka, ja harvoin se joutuu kaaoksen valtaan. Pyrin siihen, että tasoilla ja altaassa ei koskaan lojuisi tiskejä tai muuta epämääräistä ja esimerkiksi tiskaan yleensä aina ruoanlaiton yhteydessä. Joskus toki tämäkin tila levähtää, se on arkea, mutta ensimmäisenä sotkut ottavat kyllä täällä myös silmään.

Paikka, jossa viihtyy koko perhe? 

Olohuone ehdottomasti, ja tarkemmin sohva. Siellä ollaan yleensä kaikki yhdessä koossa, ja Kerttukin hakeutuu yleensä kainaloon heti kun joku sohvalle laskeutuu. Tässä yhteydessä täytyy vielä kehaista Sören Lundin sohvaani, joka palvelee jo neljännessä kodissani. Se on vain niin mukava, ja samalla kuitenkin tarpeeksi napakka ja tukeva. Vaikka kyseessä on suora kolmenistuttava sohva, saa tässä useampikin pötköttäjä ihan mukavan lököasennon. Eipä ole tarvetta uusia sohvaa, ja onneksi suora simppeli malli solahtaa myös helposti paikkaan kuin paikkaan.

Paikka, joka kaipaisi remonttia?

Haha, kyllä sitä fiksattavaa on vielä ihan koko kodissa. Keittiö on tällä hetkellä prioriteettilistan ykkösenä, ja tarkoitus on saada se mahdollisimman valmiiksi jouluun mennessä. Mutta vastaukseni on silti kylpyhuone, sillä keittiöstä poiketen tälle tilalle ei ole tehty vielä mitään. Sen vuoro on ensi vuonna, ja parhaillaan tarkentelen suunnitelmia remontin suhteen. En ole vielä päättänyt varmaksi uudistanko sitä kevyemmin vai teetänkö kokonaisvaltaisen kylppäriremontin – tarjouspyyntöjä on lähetetty molempiin vaihtoehtoihin…

Paikka, jota haluat sisustaa seuraavaksi? 

Ehdottomasti olohuone-keittiö. Olin jo aivan innoissani, kun sain kantaa ruokapöydän keittiön puolelle ja tämä tila muuttui vähän huonemaisemmaksi. Pöytä tulee vaihtumaan vielä hieman suurempaan ja muutenkin tila on vielä rakentumassa, parhaillaan työn alla on avohyllyt ja puolet ovistakin on vielä maalaamatta. Samoin olkkarin puolella pääkalusteet ovat paikoillaan, mutta näiden höysteeksi olisi ihana päästä viilaamaan myös yksityiskohdat kuntoon. Pikkuhiljaa…

Paikka, jossa rentoudut parhaiten?

Sanoisin myös olohuone – lempihetkeni on ilta, kun päivän työt on pulkassa ja voi sytyttää takan ja kynttilät, kuunnella jotain leppoisaa musiikkia ja ottaa koiran kainaloon. Toinen ihanuus löytyy ulkoa, nimittäin taloyhtiömme rantasauna, jossa viimeksi kävin viime viikonloppuna samalla pulahtaen pari kertaa järviveteen. Kylmävesiuinti ja saunominen on niin rentouttava kombo!

Paikka, johon olet erityisen tyytyväinen?

Tähän on ehkä liian aikaista vielä vastata. Sanoisin kuitenkin keittiö, miten siellä toimivuus parani ja ilme selkeytyi pienillä muutoksilla. Myös olohuoneen ilmeeseen ja etenkin seinäsävyyn olen oikein tyytyväinen.

Paikka, jossa olette kun teillä on vieraita?

Vieraita täällä ei ole vielä kamalasti lapannut kiitos koronan, mutta eiköhän se ole olohuone. Yläkerta on enemmän privaattitilaa ja keittiö taas sen verran kompakti, että siitä tuskin syntyy yleistä oleskelupaikkaa. Se kuitenkin sijaitsee välittömästi olkkarin vieressä, niinpä keittiössä hääriessä on helppo seurustella myös olohuoneen suuntaan. Siinä mielessä tykkään tosi paljon tästä pohjaratkaisusta, jossa keittiö on oma erillinen huoneensa, mutta kuitenkin avoimesti heti olkkarin vieressä.

Paikka, josta on paras näkymä (sisälle tai ulos)?

Tähän vastaan yläkerta – sieltä on kauniit näkymät ulos, mutta myös sisäsuuntaan korkean vinokattoisen tilan läpi.

Tällaisia asioita on kiva pysähtyä välillä pohtimaan. Mitä sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

sisustus skandinaavinen-sisustus
Kommentit (2)
  1. off topic: iittalan tarrat EI kuulu laseihin tai astioihin. Ne pitää ehdottamasti ottaa pois. Tokko kukaan esim. Ikea-tarroja jättäisin juomalaseihinsa?

    1. Heh, off topic tosiaankin mutta olen ihan samaa mieltä! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *