Uusi osoite, sama blogi – tervetuloa!

Hei vaan hei. Ja tervetuloa (takaisin) Perinneruokaa Prkl! –blogiin, joka löysi itselleen uuden kodin täältä Maku.fi:n sivustolta. Otetaan siis pikakertauksena se, että ketä olemme. Meitä on siis blogin takana kaksi henkilöä, Mika ja Antti. Mika hoitaa ruuat ja kuvat, Antti puolestaan tämän kirjoittamispuolen ja sosiaalisen median. Olemme oikein iloisia muutosta tänne Maku.fi:n puolelle ja niistä mahdollsuuksista mitä tämä tuo mukanaan. Ja tietysti myös siitä, että nyt pääsette samassa paikassa seuraamaan muutamaa muutakin bloggaajaa.

 

Blogi tulee edelleenkin keskittymään perinteisiin ja/tai vakiintuneisiin ruokiin, mutta toki niidenkin kanssa voi kokeilla kaikkea jännää. Pilke silmäkulmassa ollaan edelleenkin tätä tekemässä. Vähän jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua ja…. Hetkonen, eivät nämä nyt mitkään häät ole. Ruuasta tässä oli tarkoitus puhua, joten palataan nyt takaisin blogiin.

 

Erittäin mielellämme otamme palautetta ja varsinkin kaikenlaisia ehdotuksia (vai hetkonen, pitääköhän tämä nyt hieman täsmentää?) vastaan. Teille tätä kuitenkin myös tehdään. Tästä on nyt kuitenkin hyvä jatkaa ja kääntää tämä uusi sivu kokonaan auki.

 

Perinteisesti teidän

 

Antti ja Mika

Kommentit (4)
  1. Eeva / Oh, wie nordisch
    10.9.2014, 21:45

    Luen blogianne Bloglovinin kautta, Jatkuuko se, vai mitenkä minä saan tämän blogin tiedot Blogloviniin? Tämä maku-blogiosoite ei toiminut siellä…

  2. Perinneruokaa Prkl
    11.9.2014, 07:38

    Hei Eeva, tätä tutkitaan parhaillaan ja toivottavasti saadaan pian vastaus sinulle. Kyllä uskoisin, että pääset jatkossakin seuraamaan blogia sitä kautta, mutta odotellaan vielä vastausta viisaammilta. 🙂 -Antti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *