Uunilohipasta

Nopeasti valmistuva uunilohipasta on täydellistä viikonloppuruokaa! Lohi, fenkoli ja sipuli samaan vuokaan ja 20 minuutissa herkullinen uunilohipasta on valmis.

Tämän pastan inspiraation lähteenä oli muutama viikko sitten Liemessä Jennin julkaisema uunifetapasta, joka oli juuri niin hyvää kuin hehkutukset antoivat ymmärtää.

Tässäkin pastassa lähtökohtana oli tuo sama helppous. Kaikki ainekset vuokaan, pastaa lukuun ottamatta, ja uuniin paahtumaan. Lohipalan peitin sitruunaviipaleilla, jotta se ei pääse kuivumaan kasvisten vielä paahtuessa. Samalla kun lohi ja kasvikset paahtuvat uunissa on aikaa keitellä pasta valmiiksi. Pastan voi asetella samaan vuokaan, jolloin saa aikaiseksi kauniin annoksen pöytään nostettavaksi. Herkkua!

Uunilohipasta

Ainekset (4 annosta)

400 g
lohta
1
fenkoli
1
sipuli
1
sitruuna
2 rkl
oliiviöljyä
1 tl
suolaa
1 tl
mustapippuria
250 g
pastaa
30 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 20 min

Tee näin:

Nosta lohi uunivuokaan. Paloittele sipuli ja fenkoli pieniksi suikaleiksi.

Lisää lohen päälle sitruunaviipaleita. Lorauta kasvisten päälle oliiviöljyä. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria.

Paista vuokaa 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Keitä pasta ohjeen mukaan ja nostele se kalan ja kasvisten seuraksi. Koristele halutessasi lehtipersiljalla.

ruoka pasta kalaruoat nopeat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *