Uunilohi kasvispedillä – koko ateria yhdessä vuoassa

Kaupallinen yhteistyö: Kikkoman

Valmista uunilohi kasvispedillä, niin saat aikaan kokonaisen aterian yhdessä vuoassa. Kasvikset hautuvat herkullisiksi lohipalojen alla imaisten itseensä kaikki herkulliset maut.

Teriyaki-kastike ja lohi ovat klassinen yhdistelmä, mikä on aina varma valinta. Tässä ruoassa käytän hunajalla maustettua Teriyaki BBQ-kastiketta, mikä on mukavan paksua ja pysyy hyvin ruoan päällä. Teriyaki-kastike toimisi ihan sellaisenaankin, mutta halusin maustaa sitä hieman lisää ja laitoin mukaan Dijon-sinappia, auringonkukansiemeniä, hienonnettua ruohosipulia ja murskattuja rosépippureita. Mielestäni marinadista tuli hyvä ja se sai myös hieman rakennetta auringonkukansiemenistä.

Valitsin tällä kertaa kirjolohta, sillä se ei ole niin rasvainen kuin merilohi, mutta molemmat sopivat yhtä hyvin tähän paistokseen. Vuoan pohjalle paistetaan ronskeiksi paloiksi leikattua parsakaalia, punasipulia, paprikaa ja porkkanaa. Sellainen 7-10 minuutin paistaminen riittää pehmentämään kasviksia tarpeeksi. Tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana, jotta kasvikset eivät pääse kypsymään liikaa, sillä ne laitetaan vielä uuniin 15 minuutiksi. Hieman rapeaksi jääneet kasvikset sopivat tähän ruokaan parhaiten, mutta jos pidät täysin kypsistä kasviksista, niin paista ne pannulla pehmeiksi.

Lohifilee kannattaa pyytää jo kalatiskiltä mukaan nahattomana, näin säästyy ylimääräiseltä sotkulta ja lopputulos onnistuu varmasti. Muistaakseni ostin tätä ruokaa varten 700 gramman palan lohta, jonka painoksi nahan poiston jälkeen jäi 600g, eli juuri sopivasti neljälle hengelle (150g per pala).

Lohipaloille ei sen kummempaa tarvitsekaan tehdä, kuin nostella kasvisten päälle uunivuokaan ja lusikoida päälle herkullinen kastike. Kastike valuu uunin lämmössä myös kasvisten päälle marinoiden ne herkullisiksi. Kokonaisuus on aika mainio ja tämä menee parhaiden uunilohireseptien kärkeen heittämällä!

Lohi kuivahtaa helposti, joten sen paistamisessa kannattaa olla tarkkana. 200-asteisessa uunissa kokonaisen fileen kypsymiseen menee noin 20 minuuttia ja paloina se kypsyy noin 15 minuutissa. Ylikypsä kirjolohi ei ole kovinkaan herkullista, kun taas merilohi sen sijaan antaa hieman anteeksi rasvaisuutensa vuoksi.

 

Katsoiko jo aiemmat arkiruokajutut, joissa käytetään Kikkomanin soija- ja teriyaki-kastikkeita piristämään arkiruokia.

Lue lisää Kikkomanin sivuilta.

Uunilohi kasvispedillä

Ainekset (4 annosta)

300 g
parsakaalia
1 kpl
punasipuli
1 kpl
paprika
3 kpl
porkkanaa
1 rkl
oliiviöljyä
1 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria
1 rkl
voita
600 g
lohta (nahatonta)
Kastike
1/2 dl
Hunajalla maustettu Teriyaki BBQ-kastike (Kikkoman)
1 tl
Dijon-sinappia
1 rkl
auringonkukansiemeniä
1 rkl
ruohosipulia hienonnettuna
1/2 tl
rosépippuria
1 h 00 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Irrota parsakaalista nuput. Leikkaa paprika, punasipuli ja porkkana reiluiksi lohkoiksi. Paista kasviksia oliiviöljyussä paistinpannulla noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja saaneet väriä.

Voitele uunivuoka voilla ja nosta kaada kasvikset vuokaan.

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se neljään annospalaan. Voit pyytää nahan pois jo kalatiskillä. Nosta lohen palat kasvisten päälle.

Valmista kastike sekoittamalla Hunajalla maustettu Teriyaki BBQ-kastike, Dijon-sinappi, auringonkukansiemenet, hienonnettu ruohosipuli ja rosepippuri keskenään tahnaksi.

Levitä tahna kalojen päälle ja paista vuokaa 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *