Thairuokaa prkl! Kookosohukaiset videolla ja upea kilpailu

Kaupallinen yhteistyö: Thaimaan matkailu

Aloitetaan sanomalla, että nyt luvassa on jotain todella herkullista. Tämä pätee tähän postaukseen parillakin tapaa. Ensinnäkin siis tuolta alempaa löytyvät kookosohukaiset (Khan Um Kluk nimeltään) vievät kielen mennessään ja sen lisäksi teillä on mahdollisuus osallistua kilpailuun, jossa on todella upeita palkintoja. 

Thaimaassa ei valitettavasti ole vielä tullut käytyä, mutta rakkautta kyseistä ruokakulttuuria (ja sitä ihanaa luontoa, jota siellä on) löytyy molemmilta. Mikahan oli aivan innoissaan, kun tämä yhteistyö tuli eteen. Jos voisi vaihtaa blogin aiheen näin lennossa, niin tämä olisi aika pian Thairuokaa Prkl -blogi. 🙂 Sen verran tuo aasialainen keittiö noin yleisestikin houkuttelee, mutta erityisesti Thaimaalainen keittiö kiinnostaa. Onneksi tämän inspiroimia ruokia on saanut tässä keittiössä maistella aina silloin tällöin, vaikka blogiin ne eivät olekaan päätyneet. Perinteisiä ruokiahan sielläkin on paljon, joten miksipä ei näitäkin voisi blogissa joskus olla. Vai mitä sanotte?

Mutta suuremmitta puheitta, alta löytyy siis todella herkullisten kookoslettujen ohje. Jos kookos on mieluinen maku ja letut suosikkeja, niin nyt äkkiä testaamaan näitä! Helppoakin tämä on, sekoitat kookosmaitoon vain kananmunat, sokerin ja suolan. Sitten lisätään vielä riisijauhot ja kookoshiutaleet ja sekoitetaan taikina valmiiksi. Tässä kohtaa tulee hauska vaihe, sillä taikina jaetaan kolmeen kulhoon ja kaksi näistä taikinoista värjätään elintarvikeväreillä. Syytä ei löytynyt kevyen googletuksen avulla, mutta varmasti sellainenkin on. Yksi kulho taikinaa muuttuu punaiseksi, toinen vihreäksi ja kolmas pysyy luonnollisena. Taikina saa turvota puolen tuntia, jonka jälkeen letut paistetaan pannulla molemmin puolin rypsiöljyn kanssa. Valmiit letut kääritään rullalle ja ne asetellaan vierekkäin väri kerrallaan. Kauniin näköistä, joten nyt on myös silmille ruokaa. 

Niin ja sitten siihen kilpailuun! Voit osallistua kilpailuun kertomalla thaimaalaisen suosikkireseptisi tai ruokaohjeen, jossa thaimaalaiset raaka-aineet tai mausteet ovat inspiraation lähteenä. Voit liittää koko reseptin ja valokuvankin mukaan annoksesta. Osallistu kilpailuun TÄÄLLÄ!

Pääpalkinto (3 kpl) Thaimaalainen kokkausilta kahdelle henkilölle Helsingissä Kokkikoulu Espassa thaimaalaisen ruoan mestarin Chef Ianin johdolla 29.10.2015 klo 16-21. Englanninkieliseen tapahtumaan osallistuvat myös Maku.fi-sivustolta tutut: Fanni & Kaneli -blogin Tiina, 52 Weeks of Deliciousness -blogin Anne sekä tietysti me. Kokkausillan päätteeksi nautitaan Chef Ianin tiimin valmistama illallinen, eli herkullista ruokaakin on tarjolla. (palkinnon arvo noin 600 € / henkilö)

Tuotepalkinto (20 kpl) Thai Recipe Cooking Book (englanninkielisen kirjan arvo noin 20 €)

 

 

Kookosohukaiset - Khan Um Kluk

Ainekset

6 dl
kookosmaitoa
1,5 dl
riisijauhoja
3 kpl
kananmunaa
1,5 dl
sokeria
1 dl
kookoshiutaleita
0,5 tl
suolaa
0
elintarvikevärejä (vihreä ja punainen)
0
rypsiöljyä (paistamiseen)
Muut ainesosat

Tee näin:

Lorauta kookosmaito kulhoon ja sekoita sen joukkoon vatkattu kananmuna, sokeri ja suola. 

Lisää riisijauhot ja kookoshiutaleet. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa taikina kolmeen kulhoon. 

Värjää kaksi taikinoista elintarvikeväreillä, yksi vihreäksi ja toinen punaiseksi. 

Anna taikinan turvota puoli tuntia. 

Paista letut pannulla molemmin puolin. 

Rullaa valmiit letut ja asettele ne vierekkäin väreittäin. Ripottele päälle vielä kookoshiutaleita. 

Nauti.

Kommentit (3)
  1. Tiina Garvey
    17.9.2015, 17:26

    Ihan huippua päästä kokkailemaan yhdessä!

  2. Perinneruokaa Prkl
    17.9.2015, 18:08

    Niin on! Siitä tulee todella hauskaa. Ja Kokkikoulu Espa on mahtava paikka! -Antti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *