Täytetty kurpitsa

Uunissa kypsäksi haudutettu kurpitsa on täytetty kaikella hyvällä. Sen täytteessä on tuhti valkosipulin ja juuston maku – täydellistä syysruokaa. 

Yksinkertaisesti valmistuvat ruuat ovat parhaita, sen huomasi taas tämänkin kohdalla. Sen valmistukseen kuluu noin 15 minuuttia, minkä jälkeen sen voi unohtaa uuniin tunniksi. Tunnin kuluttua sitä pitää käydä hieman katsomassa ja kurpitsan hattu nostetaan pois, jotta täyte ei vettyisi liikaa ja saa myös hieman väriä pintaan.

Uunista tulviva herkullinen valkosipulinen tuoksu sai ihan mahan kurnimaan. Voi olla, että reseptissä on hieman liioiteltu valkosipulin määrää, mutta itse pidän siitä todella paljon ja sen pitää myös maistua. Varsinkin nyt flunssaisena, sitä on hyvä tunkea jokaiseen ruokaan. 

Puolentoista tunnin päästä tämän herkun pitäisi olla valmista, mutta kypsyyttä voi testata vielä hammastikulla. Tikun mennessä helposti kurpitsan reunan lävitse on se varmasti kypsää. Herkun kannattaa antaa vetäytyä vielä hetken ennen syömistä, sillä se on polttavan kuumaa, eikä jäähdy hetkessä. Lisäkkeeksi se ei oikeastaan kaipaa mitään, sillä se pitää sisällään niin paljon herkullista makua – taidan ottaa vielä toisen palan. 

Kurpitsasesonki on parhaimmillaan ja kauppojen kasvisosastot pursuavat erilaisia lajikkeita. Kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia makuja, sillä ne voivat päästä yllättämään. Tähän reseptiin sopii parhaiten hokkaido lajike, sillä se on sopivan kokoinen ja sisällä on runsaasti tilaa täytteelle.

Kannattaa tutustua myös makeaan kurpitsapiirakkaan – loistava makea ja mausteinen jälkiruoka. Kiinnostaisiko säilöä kurpitsaa talven varalle? Katso silloin ohje mummon herkulliseen kurpitsapikkelssiin

Täytetty kurpitsa

Ainekset

n, 1,5 kg
kurpitsa (hokkaido)
täyte
50 g
pinaattia
4-5 kpl
valkosipulin kynsiä
1 kpl
omena
50 g
vaaleaa leipää
100 g
juustoa (manchego)
1 dl
ruokakermaa
1,5 tl
suolaa
1/3 tl
mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Leikkaa kurpitsasta hattu pois ja kaavi siemenet.

Valmista täyte pilkkomalla pinaatinlehdet, valkosipulit, omena. Lisää kaikki ainekset kulhoon ja revi sekaan hieman leipää.

Paloittele juusto ja lisää se myös seokseen. Lisää lopuksi kerma. Mausta suolalla ja pippurilla.

Painele täytettä kurpitsan sisään tiiviisti. Täytettä saa jäädä hieman yli pinnan, sillä se painuu kypsyessään. 

Laita kurpitsan hattu päälle ja paista 60 minuuttia 200 asteessa. Ota hattu pois ja jatka kypsentämistä vielä 30 minuuttia, jotta täytteen pinta saa hieman väriä. 

 

 

Kommentit (4)
  1. Käykö juustoksi esim. Oltermanni? Entäs jos haluan gluteenitoman version, millä raaka-aineella kannattaisi korvata leipä?

  2. Perinneruokaa Prkl
    18.10.2016, 12:25

    Moikka! Uskoisin, että tähän sopii ihan mikä tahansa juusto 🙂 Ehkä paras tapa olisi käyttää jotain vaaleaa gluteenitonta leipää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *