Tarjolle suklainen talven ihmemaa

Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs Lila

Pikkujouluvieraita hemmotellaan suklaakakulla, jonka päälle rakentuu valkosuklaasta ja tötterökuusista lumoava talvinen metsä. Loppuvuoden satumaisin kakku saa taatusti vieraissa aikaan ihastusta.

Joulun odotus on nyt alkanut. Kaupat ovat täyttyneet koristeista ja ensimmäiset joululaulutkin on jo käytävillä kuultu. Samoin pikkujoulukausi on jo täydessä vauhdissa. Mikäs siinä hyvät juhlat ystävien kanssa piristävät kummasti, vaikka seuraavana päivänä saattaakin väsyttää. Meillä on ystävieni kanssa jo vuosia ollut perinne, että kokoonnumme samalla porukalla viettämään pikkujoulua herkkuja ja glögimaistelujen ääreen. Joka vuosi testaamme kaikki uudet glögit ja kokeilemme uusia reseptejä. Ilta huipentuu lahjojen jakoon. Jokaisen tehtävänä on tuoda mukanaan pieni paketti, joka sitten päätyy jollekin ystävistä. Pikkupaketit luovat melkoista jännitystä iltaan, koska niistä paljastuu joka vuosi hauskempia yllätyksiä.

Pimeys selvästi aiheuttaa ystäväpiirissänikin hieman väsymystä, joten ajattelin hemmotella heitä tällä kertaa kauniilla ja herkullisella kakulla sekä hyvillä kahvitarjoiluilla. Valmistan ystävilleni suklaakakun, joka kuorrutetaan valkosuklaalla näyttämään lumiselta talven ihmemaalta. Päälle koristellaan talvisia kuusia jäätelötötteröistä ja karpalot lisäävät mukavasti väriä kakun pintaan. Tämä kakku on runsaan suklainen ja kätkee myös sisäänsä kirpeitä karpaloita tasapainottamaan valkosuklaan makeutta. Kaunis kakku on myös ihana joulupöytään eli jos nyt ei ehdi sitä valmistaa, niin kannattaa laittaa ohje korvan taa, jospa se olisi kiva tarjottava jouluna.

Kakun oheen keitän Löfbergsin Kharismaa, joka on maultaan tumma ja hasselpähkinäinen. Illalla kahvi maistuu aina ja auttaa jaksamaan pidempään. Hyvä kahvi on yksi parhaista asioista ja tuntuu, että tähän aikaan vuodesta se maistuu erityisen hyvin. Ajattelin myös toteuttaa mahdollisesti yhden ystävistäni toiveen ja tehdä vielä yhtenä tarjottavana klassisia Irish Coffee –juomia, sillä tummapaahtoinen kahvi on omiaan esimerkiksi Irish Coffeen pohjana. Uskoisin kahvin maistuvan myös seuraavana päivänä, jos juhlat venahtavat pitkiksi. Mikäs sen parempaa kuin hidas aamupala ja kuppi hyvää kahvia.

Oletko sinä jo tutustunut Löfbergsin kahveihin ja niiden tarinaan? Voit lukea esimerkiksi kahvien vastuullisuudesta ja eri kahveista lisää täältä: Lofbergs.fi

Talvinen suklaakakku

Ainekset (10 annosta)

150 g
voita
150 g
tummaa suklaata
3
kananmunaa
2 dl
sokeria
1 tl
vaniljasokeria
1,5 dl
erikoisvehnäjauhoja
1 tl
leivinjauhetta
1 rkl
kaakaojauhetta
1 dl
karpaloita
Vuoan voiteluun
1 rkl
voita
2 rkl
kaakaojauhetta
Kuorrute
400 g
valkosuklaata
2 dl
kuohukermaa
Lisäksi
7-8 kpl
jäätelötötteröitä
1/2 dl
tomusokeria
1/2 dl
karpaloita
1 h 40 min
{
AKTIIVINEN 40 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

Sulata kattilassa voi ja paloittele joukkoon suklaa. Nosta kattila pois levyltä ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voi-suklaaseos munavaahdon joukkoon.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. Siiviloi jauhot taikinan joukkoon ja sekoita kevyesti nostellen tasaiseksi. Lisää joukkoon murskatut karpalot.

Voitele noin 20 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka ja jauhota se kaakaojauheella. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Kakku saa jäädä hieman raa’aksi keskeltä.

Valmista valkosuklaakuorrute kiehauttamalla kerma kattilassa. Lisää joukkoon hienonnettu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä kuorrute huoneenlämpöiseksi ja vatkaa sähkövatkaimella vaaleaksi.

Leikkaa jäätelötöttöröistä eri kokoisia ja kasta ne kuorrutteeseen. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Kaada loppu kuorrute kakun päälle ja nosta myös jääkaappiin. Asettele valkosuklaakuuset hieman jähmettyneen kakun päälle.

Koristele tomusokerilla ja karpaloilla.

 

ruoka kahvi kakut joululeivonnaiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *