Tarinoita Valkoisesta Talosta asti

Aina silloin tällöin tulee niitä hetkiä, jolloin miettii kuinka sitä ollenkaan on kyseiseen tilanteeseen päätynyt. Useimmiten, kun näin käy, kyseessä on jokin todella upea tilanne, josta on vain niin äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Tällä viikolla näitä tilanteita on ollut parikin, mutta kaikki niistä ovat pyörineet saman asian ympärillä. Oikeastaan voisi sanoa myös, että saman henkilön ympärillä. Tämä henkilö on yhdysvaltalainen Laura Schwartz, joka Bill Clintonin presidenttikausilla oli töissä valkoisessa talossa ja vastasi uransa aikana muun muassa Valkoisen Talon tapahtumista. 

Käydään pikakelauksella läpi miksi hän on täällä. Olen itse siis kokous- ja tapahtuma-alalla töissä. Tällä alalla Suomessa toimii myös lehti nimeltä Evento ja he järjestivät tänä vuonna toista kertaa palkintogaalan alan osaajille. Tähän tarvittiin tuomaristoa ja lehden päätoimittaja otti yhteyttä minuun kysyen ideoita mahdollista kansainvälistä tuomaria varten. Olin meidän järjestön omassa, rapakon takana tapahtumassa tavannut Lauran pikaisesti hänen ollessaan siellä puhujana ja ehdotin häntä. Hän oli mielestäni valovoimainen ja todella upea persoona. Päädyin tätä kautta itse myös tapahtuman, Evento Awardsin tuomaristoon. Monien mutkien ja haasteiden kautta varmistui myös, että Laura saapuisi Suomeen ja tähän palkintogaalaan. Tällä viikolla hän saapui maahan ja on hurmannut kaikki vastaan sattuneet henkilöt, minut mukaanlukien. Kaikki huipentui kuitenkin kahvihetkeen Kappelissa, jossa pääsin juttelemaan hänen kanssaan ja haastattelemaankin häntä. 

Kahvituokiota ennen olimme jo ehtineet vaihtaa ajatuksia useaan otteeseen; Evento Awards tuomariston lounaalla Brondassa, itse palkintotilaisuudessa Kattilahallissa ja MPI Finlandin (kokous- ja tapahtuma-alan järjestö) jäsenille järjestetyssä lounastilaisuudessa. Kaikilla kerroilla keskusteluissa esiin tuli myös ruuan tärkeys ja sen ympärillä tapahtuva verkostoituminen. Mikään ei voita ruuan ja juoman ympärillä tapahtuvaa jutustelua ja yhteisen sävelen löytämistä. 

Tästä Lauralla olikin pari erittäin hyvää esimerkkiä, jotka hän kertoi lounaalla Ravintola Olossa. Vuonna 1993 tapahtuneella valtion illallisella elokuvamoguli Steven Spielberg ja pari muuta Hollywoodin merkkihenkilöä olivat vieraslistalla. Siinä illan aikaan nämä kolme henkilöä löysivät toisensa ja juttelivat hyvin intensiivisesti naposteltavat ja drinkit käsissään koko illan. 13 päivää myöhemmin kyseinen kolmikko perusti DreamWorks tuotantoyhtiön, joka on yksi suurimmista tuotantoyhtiöistä tälläkin herkellä. 

Kaikki kohtaamiset ruuan äärellä eivät ole tietenkään tällaisella tasolla eikä tarvitsekaan olla. Usein me kaikki kuitenkin tapaamme uusia ihmisä juuri ruokailun yhteydessä. Kaikissa näissä tilaisuuksissa ruoka on kuitenkin se yhdistävä tekijä, olivat taustat ihmisillä sitten mitkä vain. Onkin siis hyvä aina panostaa ruokaan ja siihen tunnelmaan. Loput hoituvat itsestään. Lauran motto onkin aina ollut, ettei hän emännöi tapahtumia, vaan ihmisiä. 

Valkoisen Talon ajoistaan hän muisteli vielä sitä, että illallisilta osallistujien mukaan usein lähti jos jonkinlaista muistoesinettä. Nämä eivät suinkaan olleet asioita, joita oli tarkoitus ottaa mukaan. Pyyhkeet, lautasliinat ja muut vastaavat, joista löytyi presidentin sinetti, olivat suosittua tavaraa. Toisaalta taas kaikille osallistujille saatiin helposti ikimuistoiset muistot, kun jokainen laittoi nimikirjoituksensa illan menuun. Helppo ja äärimmäisen toimiva vinkki ainakin mielestäni. Jos siis pidät joskus hieman hienommat illalliskutsut ystäville, niin tässä siis oiva idea. 

Ja enpä voi kyseenalaistaa naisen toistakaan mottoa “Eat, Drink & Succeed” eli syö, juo ja menesty. Tästä nyt tuli ehkä enemmänkin tällainen henkilökohtainen postaus, mutta olen vain niin innoissani tästä kohtaamisesta ja mahdollisuudesta, että pakkohan se oli jakaa teidänkin kanssa. Varmasti vielä utelen häneltä joitakin suosikkireseptejä, joita Valkoisessa Talossa on käytetty. Alla vielä vähän tunnelmia Olon lounaalta. Ruoka maistui vaikka jotkin annokset eivät oletusarvoisesti olleetkaan niin lähellä sydäntä. Lautaset tulivat siitä huolimatta tyhjiksi. Ravintola on ehdottomasti Michelin-tähtensä (sekä Evento Awards-palkintonsa) ansainnut. 

Nyt saa myös jakaa omia hetkiään, jolloin on meinannut pakahtua innosta. Sana on siis vapaa ja mielellään kuulisimme niistä. 🙂

Kommentit (2)
  1. Aivan ihana postaus! se fiilis kun unelmat, pienet tai suuret, toteutuvat ja päätyy tilanteeseen mihin ei olisi koskaan uskonut päätyvänsä ovat kyllä hienoja hetkiä elämässä. Ne tulee myös muistamaan aina 🙂

    Ruoka on ihana asia, se yhdistää erilaiset ihmiset yhteisen intohimon äärelle 🙂

  2. Perinneruokaa Prkl
    30.3.2015, 18:41

    Joo nimenomaan. Vaikka tämä ei ollut edes mikään sellainen unelma, mistä olisin tajunnut unelmoida. Mutta sitten se vain tapahtui ja kaikki oli aivan mahtavaa. Se, että on itse ollut osana ja ihan jopa alullepanevana voimana jotain tällaista. Siitä tulee erittäin hyvä fiilis. Ju kukapa ei tykkäisi kuulla sellaisia tarinoita, että vaikka juuri Oprahin mediaimperiumi sai alkunsa pikaruokaravintolassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *