Taistellen tilhien kanssa: pihlajanmarjahillo

Kuten aiemmasta kuvapostauksesta käy ilmi, metsässä on käyty ja sieltä löytyi kaikkea kivaa. Suppilovahveroiden lisäksi pihlajanmarjat olivat “metsäshoppailulistalla”. Ihan mistä vaan ei pihlajanmarjoja tosin voi mennä noukkimaan, sillä siihen tarvitaan maanomistajan lupa. Mutta jos on kotiseuduilla ja pihlajat löytyvät oman perheen mailta (meillä esimerkiksi olisi hyvinkin marjaisa pihlaja takapihalla, mutta siellä olisi saanut kyllä taistella tilhien ja räkättien kanssa noista marjoista), niin ongelmaa ei ole. Toinen huomioonotettava asia on se, että eri pihlajista… vai pihlajoista?… kuitenkin. Eri puista saatavat marjat voivat maistua hyvinkin erilaisilta, joten maista ensin ja jos maku on marjaisa ja makeahko, kerää siitä puusta marjoja. Jos maku taas on puumainen ja karvas, valitse seuraava puu. Lähinnä se, mikä miellyttää on hyvä valinta.

Ohje on hyvin simppeli etenkin, koska pihlajanmarjat sisältävät luontaisesti pektiiniä, eli hillosokeria tai muuta hilloutumista avittavaa ainetta ei tarvita. 200 grammaa pihlajanmarjoja ja pari ruokalusikallista vettä vain kattilaan. Marjoja on hyvä kiehauttaa hetkinen, jonka jälkeen lisätään 200 grammaa sokeria ja murskataan marjat. Hilloa keitellään, kunnes siinä on sopiva koostumus. Tätä voi tarkistaa ottamalla pienen tipan hilloa viileälle lautaselle ja katsomalla miltä se vaikuttaa. Tässä ei oikeastaan haittaa yhtään, vaikka hillo jäisi vähän juoksevammaksikin. Jos keittää hilloa, kunnes lähes kaikki vesi haihtuu, valmis tuotos on kunnon marmeladia.

Keitetty hillo voidaan paseerata, eli painella lusikalla siivilän läpi, mikäli haluaa eroon siemenistä ja kuorista. Valmis hillo vaan purkkiin, vaikkei tästä määrästä sitä mitenkään tolkuttomasti tulekaan. Mutta tästä on helppo lähteä tuplaamaan tai triplaamaan ohje. Hilloa voi käyttää taas edelleen monissa erilaisissa tilanteissa. Se sopii tosi hyvin lihalle seuraksi, mutta toimii aivan yhtä hyvin makeissa leivonnaisissa.

Katso myös ohje herkullisiin pihlajanmarjakekseihin!

Pihlajanmarjahillo

Ainekset

200 g
pihlajanmarjoja
200 g
sokeria
2 rkl
vettä
Muut ainesosat

Tee näin:

Laita kattilaan pestyt pihlajanmarjat ja vesi. Keitä marjoja hetki. Lisää sokeri ja murskaa marjat.

Keitä kunnes koostumus on halutunlainen.

Painele keitetty hillo siivilän läpi, mikäli haluat siemenet ja kuoret vallan pois. Valmista hilloa tulee noin kaksi desiä.

Kommentit (8)
  1. Upealta näyttää, samoin hillon koostumus on todella herkullisen näköinen! Olette näköjään ehtineet ennen tilhiparvea paikalle.. =)

  2. sari kalliomäki
    22.10.2014, 17:26

    Kannatti hiukan taistella tilhien kanssa. Ihana hillo ja väri. Monena vuonna ollut must to do-listalla, vaan ei sitten ole tullut tehtyä kaiken muun tohinassa, nyt kyllä pitää :D.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *