Suppilovahverokierteet

Valmista nämä herkulliset kierteet syksyn suppilovahverosadosta. Sopivat mainiosti vaikkapa iltateelle!

Hieman ovat jo suppilovahverot alkaneet kuivahtaa, mutta eipä se estä niitä käyttämästä edelleen ruualaitossa. Parempikin, että niistä ei irtoa niin paljon nestettä pannulla paistaessa. Viime vuonna testasin kantarellikierteitä ja se tuli todettua erittäin toimivaksi reseptiksi. Nyt kierteiden sisään pääsivät suppilovahverot ja täytyy sanoa, että ne toimivat kantarellejä paremmin.

Suppilovahverosta on moneksi. Aiemmin blogissa on valmistettu mm. suppilovahverorisottoa ja suppilovahveropiirakkaa, joista molemmat ovat kokeilemisen arvoisia. 

Kierteiden valmistuksesta voi lukea tarkemmin aikasemmasta postauksesta, sieltä löytyy myös kuvia valmistusvaiheista. Nyt laitan pannun tulille ja nautin muutaman kierteen kuuman teen kanssa – täydellinen iltapala!

 

Suppilovahverokierteet

Ainekset

taikina
2,5 dl
vettä
2 tl
kuivahiivaa
1 tl
sokeria
0,5 tl
suolaa
6 dl
vehnäjauhoja
2 rkl
öljyä
täyte
1 l
suppilovahveroita
3 rkl
voita
1 kpl
sipuli
1/2 kpl
omena
1 rkl
timjamia
1 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria
150 g
mozzarellaraastetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista taikina sekoittamalla hiiva 42-asteiseen veteen. Lisää sokeri, suola ja jauhot. Alusta öljyllä.

Jätä taikina kohoamaan puoleksi tunniksi.

Puhdista ja pienennä sienet. Paista kuumalla pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää voi ja hienonnettu sipuli. Kuullota hetki ja anna seoksen jäähtyä.

Kuutio puolikas omena ja hienonna timjami. Sekoita sienten joukkoon ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Ripottele jauhoja leivonta-alustalle ja pyörittele taikinaa jonkin aikaa. Kaulitse siitä 30 x 50 cm oleva levy. Levitä täyte tasaisesti päälle ja ripottele päällimmäiseksi mozzarellaraastetta. Rullaa taikina kuin kääretorttu. Jaa taikina 12 osaan ja laita palat voideltuihin muffinssivuokiin.

Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *