Suppilovahvero-hirvikastike

Perinteinen hirvikastike saa lisämakua suppilovahveroista. Tarjoa kastike perunamuusin, suolakurkkujen ja puolukoiden kanssa.

Suppilovahveroista saa mukavaa lisämakua perinteiseen hirvikastikkeeseen. Parin viikon takaisesta suppilovahverosaaliista on vielä runsaasti jäljelle, joten ajattelin yhdistää niitä hirvikastikkeen joukkoon. Riista ja sienet sopivatkin hyvin yhteen ja kastikkeesta tuli mainio. Tarkempaa aikaa ei tullut otettua kuinka kauan tämä kastike sai hautua, sillä se unohtui levylle, kun aloin tekemään aivan muita asioita. Pilalle sitä ei kuitenkaan saa vaikka hauduttaisi monta tuntia – oikeastaan maku vain paranee, mitä pidempään sen antaa hautua.

Lisukkeeksi valmistin rosamundaperunoista herkullisen perunamuusin, jossa en voita säästellyt. Suppilovahvero-hirvikeiton kylkeen sopii parhaiten maustekurkut ja tuoreet puolukat tai puolukkahillo.

 

Suppilovahvero-hirvikastike

Ainekset

1 l
suppilovahveroita
300 g
hirvenlihaa
1 rkl
rypsiöljyä
2 rkl
voita
2 rkl
vehnäjauhoja
5 dl
vettä
2 rkl
riistafondia
1/2 tl
mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Paista suppilovahveroita paistinpannulla kunnes niistä on kaikki neste haihtunut. Kaada sienet kattilaan.

Suikaloi hirvenliha. Ruskista liha kuumalla pannulla öljyssä. Kaada ruskistetut lihat kattilaan.

Hienonna sipuli ja kuullota sitä voissa paistinpannulla. Lisää vehnäjauhot ja ruskista. Lisää vesi ja riistafondi. Kaada kattilaan muiden ainesten joukkoon.

Hauduta kastiketta vähintään tunti miedolla lämmöllä. Kastike on valmista, kun liha on mureaa. Mausta vielä mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *