Suolainen galette makkarasta

Galette on helppo ja näyttävän näköinen piiras, jossa taikina kaulitaan pyöreähköksi levyksi. Keskelle ladotaan täytteet, minkä jälkeen reunat taitellaan päälle. Mitä epämääräisimmin, sen jännittävämpi galetesta tulee.

Kokeilen ensimmäistä kertaa valmistaa galettea ja tietenkin HK:n Sinisestä. Instagramissa on tullut vastaan paljon kuvia erilaisista galeteista, joissa täytteenä on yleensä jotain hedelmää. En tarkkaan muista mitä yhdessä galetessa oli, mutta se näytti aivan makkaralta. Tästä siis idea tämän päiväiseen ruokaan.

Galeten täytteeksi laitoin makkaran lisäksi vähän tomaattia ja mozzarellajuustoa. Ajatuksissa oli alunperin kokeilla sekaan myös keitettyjen perunoiden siivuja, mutta nyt ei niitä sattunut olemaan ja varta vasten en viitsinyt niitä alkaa keittämään. Näin se laiskuus iskee, mutta hyvä käyttää nyt vain mitä jääkaapista sattuu löytymään. Kannattaa silti kokeilla perunoita, jos niitä sattuu olemaan valmiiksi keitettynä, uskon että sopivat oikein mainiosti.

Galeten pohjaan käytin 1/3 osan ruisjauhoja, jotka tuovat hieman enemmän makua. Tuntuu sopivan oikein mainiosti nyt tätä piirasta maistellessa kirjoittamisen lomassa. Päälle kun sipaisee vielä hieman sinappia, niin on aika maistuva kokonaisuus. Periaatteessa tämä on kuin uunimakkara, mutta piirakkana.

Makkaragalette

Ainekset

Taikina
2 dl
vehnäjauhoja
1 dl
ruisjauhoja
3/4 tl
suolaa
1 dl
vettä
1/2 dl
öljyä
Täyte
400 g
makkaraa (HK Sininen Lenkki)
3 kpl
tomaattia
100 g
mozzarellajuustoa
1/8 tl
mustapippuria
1 kpl
kananmunaa voiteluun

Tee näin:

  1. Valmista pohja sekoittamalla keskenään vehnäjauhot, ruisjauhot ja suola. Lisää joukkoon vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa.
  2. Viipaloi makkara, tomaatit ja mozzarellajuusto.
  3. Kaulitse tai painele taikina leivinpaperin päälle niin suureksi kuin pellille mahtuu.
  4. Asettele makkara-, tomaatti- ja mozzarellaviipaleet vuoronperään galettepohjan päälle. Rouhi päälle hieman mustapippuria
  5. Käännä reunat päälle ja voitele ne kananmunalla. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *