Suolaheinä-juustopiirakka – makua luonnosta

Suolaheinä ja juusto sopivat loistavasti yhteen, sillä maitotuotteet sitovat suolaheinän sisältämän oksaalihapon. Voimakkaan juustoiseen piirakkaan tulee miellyttävän kirpeä maku suolaheinästä.

Luonnosta löytyy paljon mielenkiintoisia villiyrttejä, joista tällä kertaa pääsi käsittelyyn suolaheinä. Suomessa kasvaa kahta suolaheinälajiketta, niittysuolaheinä ja ahosuolaheinä, näistä ahosuolaheinä oli mielestäni paremman makuista ja se päätyikin tähän piiraaseen. Se on myös matalampi, mutta kasvaa yleensä isoissa ryppäissä, joten yhdestä puskasta saa valmistettua melkein koko piirakan. Lisää tietoa suolaheinästä löytyy täältä.

Sain viime jouluna ystävältäni lahjaksi kirjan, Villimiehen Menu, minkä on kirjoittanut Tommi Kangas. Se sisältää paljon mielenkiintoisia reseptejä, joissa pääosassa ovat villiyrtit. Kannattaa käydä katsomassa myös Villimies -nettisivut, mistä saa myös paljon tietoa ja ideoita. Näiden ideoiden kantamina on tänä vuonna tullut kokeiltua muutamia reseptejä. Aiemmin keväällä valmistettu nokkospesto toimii monissa tilanteissa, myös voikukat päätyivät hillon aineksiksi, hyviä ja toimivia makuja.

Piirakan valmistus on helppoa. Valmistus aloitetaan pohjasta, missä kaikki ainekset lähinnä vain sekoitetaan keskenään ja muotoillaan piirakkavuokaan, mikä laitetaan jääkaapiin lepäämään hetkeksi. Mikäli viitseliäisyyttä riittää, niin pohja kannattaa esipaistaa, sillä se jäi hieman raa’aksi tässä kokeilussa. Levitä siis pohjan päälle rypistetty voipaperi ja sen päälle herneitä tai riisiä painoksi. Paista noin 10 minuuttia 225 asteessa.

Suolaheinän lehdet kannattaa huuhtoa ja kuivata hyvin ennen massaan lisäämistä, sillä niissä saattaa olla pölyä tai pieniä elukoita. Kun kaikki ainekset on sekaisin, niin massa kaadetaan pohjan päälle ja paistellaan noin puolisen tuntia 200 asteessa. Piirakan maku oli mielenkiintoinen, kirpeä suolaheinä sopii oikein hyvin juuston kanssa, toimiva makupari.

Kissa päätti myös osallistua kuvauksiin, mutta sille ei piirakka kuitenkaan maistunut.

 

Suolaheinä-juustopiirakka

Ainekset

pohja
100 g
voita
3 dl
vehnäjauhoja
0,5 dl
kylmää vettä
0,25 tl
suolaa
täyte
3 dl
suolaheinää (30g)
3 kpl
kananmunaa
2 dl
ruokakermaa
250 g
juustoraastetta
0
suolaa ja mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista pohja sekoittamalla voisula, jauhot ja suola keskenään. Sekoita hyvin.

Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.

Levitä taikina piirakkavuokaan ja laita se jääkaappiin odottamaan.

Valmista täyte rikkomalla kananmunien rakenne ja lisää siihen kerma. Raasta juusto ja sekoita seokseen.

Lisää puhdistetut suolaheinän lehdet massaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kaada massa piirakkapohjan päälle ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *