Kiinnitetty postaus

Sitruuna-kaurarisotto ja rapeat kauramuikut

Kaupallinen yhteistyö: Myllärin

Raikas sitruuna-kaurarisotto on mahtava lisäke kalalle ja erityisesti rapeille kauramuikuille, jotka ovat gluteenittomia kaurajauhon ansiosta.

sitruunarisotto

Sitruunarisotto on jotain aivan täydellistä ja se sopii hyvin vaalean kalan seuraksi. Tällä kertaa halusin tehdä tästä hyvinkin suomalaisen version ja valmistin sitruunarisoton Myllärin Ateriajyvistä. Ne tekevät risotosta hieman ruokaisamman ja mukava suutuntuma säilyy hyvänä, sillä kauran rakenne ei lähde hajoamaan riisin tapaan. Tämä risotto ei voi mennä siis pieleen liiallisesta kypsennyksestä! Lisäksi paistoin kaurajauhossa pyöriteltyjä muikkuja, jotka kruunaavat raikkaan kaurarisoton.

Myllärin Ateriajyviä voi käyttää lisäkkeenä riisin tapaan tai pohjana monenlaisissa padoissa, uuniruoissa ja paistoksissa. Vaihtoehdot ovat rajoittamattomat, joten kannattaa kokeilla rohkeasti. Esimerkiksi suomalaisille rakkaassa kaalilaatikossa riisin korvaaminen Myllärin Ateriajyvillä tekee ruoasta kokonaan kotimaisen. Ateriajyvät löytyvät riisihyllystä.

Katso myös aikaisempi postaus, jossa valmistin Myllärin Kaura Ateria-aineksista broilerin fileepihvit tomaattisella kauralisäkkeellä.

kaura ateriajyvät

Kaura on kotimainen vaihtoehto riisille. Sen suosio on voimakkaassa kasvussa, enkä ihmettele sitä yhtään. Se toimii monipuolisesti kaikessa ruoanlaitossa riisin sijaan. Eikä liiallinen kypsennys pilaa sen rakennetta ja makua.

Kaura-ateriajyvät on valmistettu gluteenittomasta kaurasta, joten ne soveltuvat gluteenittomaan ruokavalioon. Tuotteelle on annettu myös Sydänmerkki.

Myllärin vastuullisuudesta voi lukea tarkemmin https://myllarin.fi/vastuullisuus/.

kaura ateriajyvät

Kaurarisoton valmistus on paljon helpompaa, kuin perinteisen risottoriisistä valmistetun, sillä et voi pilata sitä liiallisella kypsennyksellä. Unohdin oman risottoni levylle porisemaan hieman pidemmäksi aikaa kuin olin ajatellut, nesteet oli kylläkin haihtuneet miltei täysin, mutta risotto oli vielä täysin pelastettavissa tilkalla kasvislientä. Erittäin kiitollinen raaka-aine siis kyseessä.

Myllärin Ateriajyvät kypsennetään paistinpannulla kuullotetun sipulin kanssa kasvisliemessä noin 15–20 minuutin ajan. Kypsennyksen loppuvaiheessa joukkoon lisätään ruokakerma, sitruunamehu ja sen kuori raastettuna. Risottoa voi maustaa vielä halutessaan suolalla ja mustapippurilla.

kauramuikut

Risotto olisi hyvää jo ihan tällaisenaan, mutta halusin valmistaa lisäkkeeksi rapeita muikkuja, sillä ne ovat nyt sesongissa. Testasin samalla, miten muikkujen leivitys onnistuu kaurajauhoissa, sillä ruoka oli muuten jo kokonaan gluteeniton. Täytyy sanoa, että lopputulos on paljon parempi, kuin perinteiset ruisjauhoissa pyöritellyt muikut ja samalla huomasin, ettei kaurajauhot myöskään pala yhtä helpolla. Mikä parasta kaurajauhoilla muikun oma hentoinen maku pääsee paremmin esille.

myllärin ateriajyvät

Sitruuna-kaurarisotto ja rapeat kaura-muikut

Ainekset (4 annosta)

3 dl
Myllärin Kaura Ateriajyviä
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
1 rkl
öljyä
4-5 dl
kasvislientä
2 dl
ruokakermaa (15%)
1
sitruuna + kuori
ripaus suolaa ja mustapippuria
Kauramuikut
400 g
muikkuja (perattuja)
1 dl
Myllärin Gluteenittomia kaurajauhoja
1 tl
suolaa
2 rkl
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
tilliä
45 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 30 min

Tee näin:

Hienonna sipulit ja kuullota niitä öljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää kaurajyvät, sekoittele minuutin ajan. Lisää kasvislientä vähän kerrallaan ja anna porista miedolla lämmöllä. Kauran kypsymiseen kuluu noin 15–20 minuuttia.

Lisää lopuksi kerma ja jatka kypsennystä hetki.

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu kaurarisoton joukkoon. Sekoita ja tarkista suola.

Valmista muikut sekoittamalla keskenään kaurajauhot ja suola. Pyörittele muikut jauhoissa.

Paista muikut paistinpannulla voi-öljyseoksessa. Tarjoa muikut sitruuna-kaurarisoton kanssa.

Koristele annos halutessasi sitruunaviipaleella ja tillillä. Rouhaise päälle mustapippuria.

ruoka risotto kalaruoat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *