Samettinen suklaakiisseli

Samettinen suklaakiisseli sopii loistavasti viikonloppuun. Reilu lusikallinen kermavaahtoa ja suklaarouhetta viimeistelevät tämän tuhdin herkun.

Joidenkin asioiden olemassaolon sitä vain unohtaa, kuten vaikkapa tämän viikonloppuna testatun suklaakiisselin. Miten voikin olla, ettei näin helppoa jälkkäriä ole tullut tehtyä aiemmin. Tämä on melkein parempaa kuin kaupoissa myytävät suklaavanukkaat. Päälle lusikoi vielä reilusti kermavaahtoa ja koristeeksi hieman suklaarouhetta.

Suklaakiisselin valmistus on todella yksikertaista. Kaikki ainekset mitataan kattilaan ja sekoitetaan hyvin. Keitoksen annetaan kiehua hiljalleen noin viisi minuuttia koko ajan sekoittaen, minkä jälkeen kiisseli jäähdytetään. Päälle kannattaa ripotella hieman sokeria tai vaihtoehtoisesti käyttää pinnassa kelmua painettuna tiiviisti kiisselin pintaan. Näin kuorta ei pääse muodostumaan.

Suklaakiisseli

Ainekset

5 dl
kevytmaitoa
3 rkl
maissitärkkelystä
2 rkl
kaakaojauhetta
3 rkl
sokeria
Muut ainesosat

Tee näin:

Mittaa kattilaan maito, maissitärkkelys ja sokeriin sekoitettu kaakaojauhe.

Kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen n. 5 min. Lisää lopuksi halutessasi vaniljasokeri.

Jäähdytä ja tarjoile kermavaahdon sekä suklaarouheen kanssa.

Kommentit (12)
  1. Ei tämä kovin tuhtia mielestäni ole. Teen monesti lapsille, kun haluavat jotain herkkua. Eikös tässä ole melkein vähemmän sokeriakin kuin kaupan maustetuissa jogurteissa…?

  2. Muuttuuko rakenne, jos maissitärkkelyksen korvaa perunajauhoilla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *