Runebergin viinerit

Runebergintortun makuiset viinerit syntyvät pienellä vaivalla! Leipaise tänä vuonna mehukkaat runebergin viinerit ja yllätä kahvivieraat.

runebergin viinerit

Runebergin päivän lähestyessä minulta aletaan jo hyvissä ajoin kyselemään mitä aion tänä vuonna leipoa tuoksi päiväksi. On tullut ihan tavaksi, että joka vuosi kehittelen jonkin uuden runebergintortun inspiroivan reseptin. Tämän vuoden idea on ollut listalla jo pitkään, sillä muistaakseni keksin sen viime vuonna heti Runebergin päivän jälkeen. Piti kuitenkin odotella melkein vuosi, ennen kuin idean pääsi toteuttamaan.

Ensimmäinen versio oli katastrofi. Yritin nimittäin kaulia ison lehtitaikinan sisään pipareista, voista, mausteista ja sokerista tehtyä täytettä. Kaulinta oli todella haastavaa ja uunista tultua tortut lähinnä naurattivat. Ne eivät olleet kohonneet yhtään, vaan olivat jopa kutistuneet puoleen ja olivat kivikovia. Valmista lehtitaikinaa ei siis kannata lähteä kaulimaan uusiksi kerroksiksi.

Toisella yrityksellä valmistin saman täytteen, mutta lähdin valmistamaan viinereitä pienistä lehtitaikinalevyistä. Levitin neljän levyn päälle täytteen ja painelin päälle toisen levyn. Sitten leikkasin levyt kahteen osaan neliöiksi ja käänsin reunat keskelle. Voitelin tortut ja päälle vadelmahilloa. Tällä kertaa ne kohosivat uunissa täydellisiksi. Jäähtyneiden torttujen päälle tein sokerikuorrutetta ja pieni ripaus tomusokeria, kuten hyvään leivonnaiseen kuuluu.

Näissä tortuissa maistuu mukavasti runebergintortun vivahde. Tietenkään näitä ei voi vertailla täysin runebergintorttuun, mutta erittäin onnistuneen makuiset viinerit näistä syntyi! Lämmin suositus.

runebergin viinerit

Runebergin viinerit

Ainekset (8 annosta)

500 g
lehtitaikinaa (8 kpl levyjä))
50 g
piparkakkuja
1/2 dl
sokeria
1/2 tl
kanelia
1/2 tl
kardemummaa
50 g
voita
1
kananmuna voiteluun
100 g
paistonkestävää vadelmahilloa
1 dl
tomusokeria
2-3 tl
sitruunamehua
30 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 20 min

Tee näin:

Sulata lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan.

Valmista täyte murskaamalla piparit hienoksi. Lisää joukkoon sokeri, kaneli ja kardemumma. Lisää lopuksi sulatettu voi.

Jaa täyte neljälle lehtitaikinalevylle ja nosta niiden päälle toiset levyt. Painele taikinalevyt kevyesti yhteen. Leikkaa levyt keskeltä halki neliöiksi. Käännä kulmat keskelle ja paina ne tiiviisti yhteen.

Voitele tortut ja lisää jokaiseen lusikallinen vadelmahilloa. Paista torttuja 225-asteisessa uunissa noin 15-20 min, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.

Jäähdytä tortut huolella. Valmista sokerikuorrute sekoittamalla tomusokeri ja sitruunamehu keskenään. Valuta sokerikuorrutetta viinereiden päälle ympäräksi. Koristele halutessasi tomusokerilla.

ruoka leivonnaiset makeat-leivonnaiset leivonta
Kommentit (2)
  1. Kaikkein typerin ilmaisu “leipaise”!!

  2. Kiitos Runebergin viinereiden ohjeesta😋👍 Oli hyviä🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *