Punajuuripiirakka

Oikaise etikkapunajuurilla ja valmista ylellinen punajuuripiirakka illanistujaisiin. Tämä piirakka hurmaa punajuurenystävät takuuvarmasti.

punajuuripiirakka

Suolaiset piirakat on mitä parhain tarjottava illanistujaisissa ja juhlissa. Ne voi valmistaa jo edellisenä päivänä ja lämmittää uunissa juuri ennen tarjoilua. Edellisenä päivänä valmistettu piirakka ehtii maustumaan jääkaapissa täyteläiseksi ja uunissa uudelleen lämmitettynä se säilyttää mehukkaan sisuksen ja rapean kuorensa.

Tässä punajuuripiirakkassa käytin kaupan valmiita etikkapunajuuria. Toki piirakan voi valmistaa myös tuoreista punajuurista, mutta niiden keittämiseen vierähtää aikaa noin tunnin verran. Muuten piirakka valmistuu samaan tapaan. Olen kokeillut tämän kaltaista piirakkaa myös tuoreista punajuurista, mutta jostain syystä mausteliemeen säilötyt toimii tässä parhaiten.

Mikäli haluaa oikaista vielä enemmän, niin pohjana voi käyttää myös pakastealtaan valmista piirakkapohjaa. Toki tämän ohjeen pohja on helppo valmistaa ja rakenteeltaan se on mukavan rapsakka.

punajuuripiirakka

Punajuuripiirakka

Ainekset (4 annosta)

Pohja
3 dl
vehnäjauhoja
100 g
voita
1 tl
suolaa
1
kananmuna
2 rkl
kylmää vettä
Täyte
300 g
etikkapunajuuria (kokonaisia)
1
punasipuli
1 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
balsamicoa
1 rkl
hunajaa
1 rkl
timjamia hienonnettuna
100 g
fetaa
2 dl
ruokakermaa
3
kananmunaa
1/2 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria
50 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 35 min

Tee näin:

Sekoita vehnäjauhot ja suola keskenään. Kuutio voi ja nypi se jauhojen sekaan. Lisää kananmuna ja vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja nosta se jääkaappiin tekeytymään hetkeksi.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (ø 22 cm) pohjalle. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinan pohja haarukalla ja esipaista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Suikaloi sipuli ja lohko punajuuret. Paista sipulia ja punajuuria hetki oliiviöljyssä paistinpannulla. Nosta pannu pois levyltä ja mausta balsamicolla, hunajalla ja timjamilla.

Kaada punajuuret esipaistetun piirakkapohjan päälle. Murenna pinnalle feta.

Yhdistä ruokakerma ja kananmunat. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada seos piirakan päälle. Paista piirakkaa 25 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Koristele halutessasi hienonnetulla timjamilla.

ruoka suolaiset-piirakat juurekset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *