Porkkanakakku vääntyy helposti myös kääretortuksi

Tästä kääretortussa ei täyte lopu kesken ja se onkin porkkanakakun paras osuus. Porkkanakakun muodonmuutosleikin etuina on varsinkin säilyvyys, sillä täyte pitää mehukkuutensa suussasulavaan kakkupohjaan kietoutuneena. Toisaalta tämän kääretortun elinkaari ei ole kovin pitkä, sillä se on vastustamaton. Mikäli kääretortusta haluaa enemmän kakkumaisen, voi puolet täytteestä jättää kääretortun päälle. 

Valmista ensin kääretorttupohja. Mikäli riittää viiitseliäisyyttä kannattaa leivinpaperi voidella ennen massan levitystä. Itse sitä en viitsinyt, jolloin kääretorttupohja nappasi muutamasta kohdasta kiinni. Ei siis mitään katastrofaalista. Pohja kannattaa kumota paiston jälkeen puhtaan leivinpaperin päälle, minkä päällä on ripaus sokeria, näin se ei tarraa taas uudelleen kiinni. Pohjan annetaan jäähtyä hyvin, sillä tuorejuustomassa sulaa helposti pohjan päälle. Silloin lopputuloksena ei ole kääretorttu vaan pikemminkin märkä moppi.

Kääretortun rullauksessa kannattaa huomioida että täyte on levitetty tasaisesti, mutta ei loppuun asti. Käytä rullauksessa apuna pohjalla olevaa leivinpaperia niin pohja ei repeä. Jos nyt olet saanut kääretortun jotakuinkin rullattua, niin pidä se vielä leivinpaperiin kiedottuna ja yritä kiristää siitä tiukka rulla. Sitten vain kääretorttu jääkaappiin lepäämään muutamiksi tunneiksi. Tämä torttu oli vuorokauden, jolloin se on varmasti jämähtänyt ja maustunut mukavasti. 

Katso myös nämä superhyvät kääretortut!

Porkkanakakku-kääretorttu

Ainekset

2 kpl
munaa (huoneenlämpöistä)
2 dl
sokeria
100 g
voita (sulatettuna)
2 dl
vehnäjauhoja
2 tl
kanelia
1 tl
kardemummaa
1 tl
vaniljasokeria
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
ruokasoodaa
2 dl
porkkanaraastetta (hienoksi raastettuna)
Täyte
100 g
voita (huoneenlämpöisenä)
400 g
tuorejuustoa (maustamatonta)
5 dl
tomusokeria
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista porkkanakakkukääretorttu näin:

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voisula.

Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen.

Lisää lopuksi porkkanaraaste.

Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Paista 200-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia. Jäähdytä.

Valmista täyte. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto sekaisin. Lisää lopuksi tomusokeri. Nosta täyte jääkaappiin odottamaan.

Levitä täyte tasaisesti jäähtyneelle pohjalle. Kääri tiukaksi rullaksi leivinpaperin avulla ja kääräise torttu lopuksi leivinpaperiin.

Siirrä porkkanakakkukääretorttu jääkaappiin maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi.

Kommentit (28)
  1. 🙂

  2. Loistava idea tämä porkkanakakku-kääretorttu! =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *