Pizzapohja kikherneistä

Purkillisesta kikherneitä valmistuu gluteeniton ja proteiinipitoinen pizzapohja. Ksantaanin avulla kikherneet taipuvat helposti muotoiltavaksi taikinaksi.

Kevyemmän vuoden alun myötä on syntynyt kaikenlaisia jännittäviä ruokakokeiluja. Yksi niistä oli purkillisesta kikherneitä syntyvä pizzapohja, mikä oikeastaan hieman yllätti. Eihän se tietenkään lyö vertoja aidolle, moneen kertaan kohotetulle ja vaivatulle pizzapohjalle, mutta aika onnistunut se on ottaen huomioon, ettei tämä sisällä ollenkaan jauhoja. Pettymyksen välttämiseksi on hyvä myös kertoa, ettei lopputulos ole rapea, sillä kikhernepizzapohja imaisee itseensä täytteiden kosteutta melko helposti. Ainakin tämä pizzapohja hyvä ja terveellisempi vaihtoehto.

Valmistus syntyy kokonaisuudessaan monitoimikoneessa. Kikherneet kaadetaan liemineen koneeseen ja päälle mitatataan kaikki muut ainekset, minkä jälkeen pohjaa saa blendata muutaman minuutin. Ksantaani tekee taikinaan sitkon ja lopulta se on helposti muotoiltavissa leivinpaperille. Pohjaa kannattaa esipaistaa reilusti ennen täytteitä. Tähän pizzaan täytteiksi pääsivät parmankinkku, mozzarella, oliivit ja basilika – nam! 225 astetta ja 10-15 minuutin päästä pizza on valmista nautittavaksi. Kimppuun kannattaa käydä heti, sillä tämä ei parane vanhetessaan.

Pizzapohja kikherneistä

Ainekset

400 g
kikherneitä suolaliemessä
1/2 tl
suolaa
1 tl
leivinjauhetta
3 tl
ksantaania
Muut ainesosat

Tee näin:

Kaada kikherneet liemineen monitoimikoneeseen. Mittaa joukkoon muut ainekset.

Anna taikinan pyöriä muutama minuutti, kunnes siihen on muodostunut sitkoa.

Levitä taikina uunipellille ja esipaista pohjaa 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Täytä haluamallasi täytteillä ja paista vielä 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Kommentit (1)
  1. Vau, tuohan on mielenkiintoinen ja taatusti kokeilemisen arvoinen terveellisempi vaihtoehto! Näyttää ainakin tosi onnistuneelta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *