Piparkakkujäädyke ilman piparkakkua

Haa, nyt on kerrankin joku minulle perinteinen ruoka, jolla mennään tässä blogissa. Tai no, ruoka on ehkä vahva sana tässä, koska kyseessä on jälkkäri. Ruokaahan sekin toki on, mutta makeanpuoleista. Jos ei jälkiruoka saa sokerihumalaa aikaiseksi, niin se ei ole jälkiruoka. Tätä piparkakku”jäätelöä” meidän perheen kesken on tehty jo aika pitkään. Sehän on oikeasti siis jäädyke, mutta meillä tunnetaan jäätelönä. Alkuperäinen resepti oli jostain herkkukirjasta, mutta se on siitä muovautunut omanlaisekseen. Isoimpana erona kenties se, että tässä ei itseasiassa ole lainkaan piparkakkua. Ne on korvattu kaurakekseillä. 

Varoituksen sana jo tässä vaiheessa, tämä tulee olemaan siis hyvin makeaa. Siitä huolimatta tuijotin vähintäänkin epäuskoisena, kun Mika rupesi pohtimaan, että tähän voisi lisätä puolukoita tai karpaloita. Ei. Pyhäinhäväistys! Ei siis sillä, voisivathan ne olla mukava lisä vaikka jonkinlaisena hillona, kuten Mikakin pohti. Tässä ne liittyivät mukaan nyt ihan erillisinä puolukoina, mutta toimivat hyvin yhteen jäädykkeen kanssa. 

Ehkäpä ensimmäiseksi on hyvä päästä purkamaan mahdollisia aggressioita, mikäli sellaisia nyt on. Kaurakeksit nimittäin pitää murustella. Kaurakeksit siis johonkin kippoon ja sitten murskataan kunnolla. Keksit saavat mielellään jäädä jos jonkinlaisiksi palasiksi, joten ei kannata ehkä mitään tehosekoitinta tähän hommaan sekoittaa. Sitten kippoon lisätään fariinisokeri ja sekoitetaan hyvin murujen kanssa sekaisin. Tässä vaiheessa voi todeta, että myös muscovadosokeri käy varsina mainiosti tähän, mikäli sitä vain kaupasta löytyy. Mutta niin, seos saa nyt odotella hetken aikaa, kun siirrytään vatkaamaan kermaa ja valkuaisia. 

Vatkaa siis valkuaiset sokerin kanssa vaahdoksi omassa kulhossaan. Sen jälkeen vatkataan kerma vaahdoksi taas toisessa kulhossa. Suklaa laitetaan vielä hipuiksi tavalla tai toisella ja sitten kaikki sekoitetaan yhteen. Sekoita vaahdot yhteen ja lisää sinne keksinmurut fariinisokereineen ja samoin suklaahiput. Valmis seos lusikoidaan kakkuvuokaan. Meillä tätä varten on ollut ihan varta vasten Tupperware-vuoka. Luulen, että se on oikeasti tilattu vain tätä varten. Mikä vaan vuoka käy, joten ei tarvitse nyt järjestää tuppereita tämän takia. Paukauttele vuokaa muutamaan kertaan pöytää vasten, että jäätelöön jää mahdollisimman vähän ilmaa. Kelmuta astia ja laita pakastimeen jäätymään. Se saa olla siellä mielellään seuraavaan päivään, mutta ainakin 6-7 tuntia. 

Ota jäädyke pakastimesta, valele vuoka kuumalla vedellä ja kumoa tarjoiluastialle. Kuuman veden pitäisi auttaa jäädyke aika hyvin irti vuuasta. Sitten onkin jäljellä se paras osuus, eli syöminen! Käy kiinni ja nauti. Ja okei, voit kokeilla sitä myös puolukoiden tai karpaloiden kanssa myös. 

Piparkakkujäädyke ilman piparkakkuja

Ainekset

2,5 dl
kaurakeksejä
1 dl
fariinisokeria
4 dl
kermaa
3 kpl
kananmunan valkuaista
1,5 dl
sokeria
50 g
tummaa suklaata (rouhittuna)
Muut ainesosat

Tee näin:

Murustele keksit ja sekoita fariinisokeri niiden kanssa. 

Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa myös kerma vaahdoksi erillisessä kulhossa. 

Rouhi suklaa. 

Sekoita vaahdot ja lisää joukkoon keksinmurut fariinisokerin kanssa sekä suklaarouhe. Kääntele tasaiseksi. 

Lusikoi kakkuvuokaan. Lyö vuokaa muutama kerta pöytää vasten, jotta seos tiivistyy. Laita kelmu päälle ja anna jäätyä vähintään 7 tuntia. 

Ota pakastimesta, valele kuumalla vedellä ja kumoa tarjoilualustalle. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *