Piimäkakku – ylijäämäpiimän uusi koti

Joskus jääkaapin sisältö motivoi ruokien ja leivonnaisten tekemisessä. Nyt kaapissa oli piakkoin huonoksi menevää piimää, joten siitä Mika päätti tehdä piimäkakkua. Eipähän mene hukkaan piimät. Piimäkakun varmaan moni mieltää ehkä vähän jouluiseksi, mutta eipä sen väliä. Hyvää kakkua se on ja kuivakakku, niin sitä voi vaikka laittaa pakastimeen joulua varten. 

Piimät vaan kaapista ulos ja menoksi. Eli piimä ja fariinisokeri sekoitetaan yhteen ja mukaan lisätään sulatettu voi. Siihen voi lisätä suolankin samaan syssyyn. Toisaalla taas laitetaan jauhot, ruokasooda, neilikka, kaneli ja kardemumma sekaisin keskenään. Nämä yhteen ja sitten sekoitetaan ne nesteiden sekaan. Sekoittele niin, ettei jää jauhopaakkuja minnekään. 

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuua (kaksi litran vuokaa olisi siis hyvä olla). Sitten kaadetaankin kakkutaikinaa vuokiin. Jaa se tasaisesti kumpaankin. Ja sitten uuni vaan päälle, naps. Lämmöksi sellainen 175 astetta. Uunin lämmittyä kakut vaan uuniin ja siellä ne ovat alatasolla noin tunnin. Valmiit kakut kumotaan ja niiden kannattaa antaa jäähtyä. Koristeeksi ei tarvitse tarjoilua ajatellen muuta kuin tomusokeria hiukan päälle. 

Maku tosiaan, niin kuin tulikin jo mainittua, on hieman jouluinen, eli siis todella hyvä. Siitä ei varmastikaan kukaan valita, jos herkullinen kakku kahvin kera tuo vähän mielikuvaa tietystä juhlasta. Tärkeintä on se, että kakku todellakin maistuu. 

Piimäkakku

Ainekset

4 dl
piimää
500 g
fariinisokeria
0,5 tl
suolaa
100 g
voita (sulatettuna)
7 dl
vehnäjauhoja
2 tl
ruokasoodaa
1 tl
kanelia
1 tl
kardemummaa
1 tl
neilikkaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Sekoita fariinisokeri ja sulatettu voi piimän joukkoon. Lisää myös suola. 

Sekoita jauhot, ruokasooda, neilikka, kaneli ja kardemumma keskenään. 

Lisää jauho-mausteseos piimäseoksen joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Voitele ja jauhota kuivakakkuvuuat. Kaada taikina vuokiin. 

Paista 175-asteisessa uunissa 60 minuuttia. 

Kumoa kakku vuuasta. Anna jäähtyä, koristele tomusokerilla ja tarjoile. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *