Pääsiäiskattaukseen upeat katseenvangitsijat punasipuleista

Tuntuuko joskus siltä, että olisi mukava leikitellä koristeilla ja tehdä oikein näyttävä kattaus? Ehkä ihan vain omaksi iloksi tai ehkä olet pitämässä illalliskutsuja. Joidenkin koristeiden kohdalla miettii, että ne ovat mahdollisesti kovinkin monimutkaisia ja vaikeita tehdä, mutta näiden sipulikukkien kohdalla totuus on aivan toinen. Helpompaa ei oikeastaan voisi olla ja lopputulos näyttää todella kauniilta. Näillä saat varmasti kehuja vierailta. 

Näyttävimmät sipulikukat saat punasipuleista. Sipulit tietystikin kuoritaan. Sen jälkeen pohjasta otetaan kantaa vähän pois niin, että sipuli seisoo hienosti paikoillaan eikä lähde rullailemaan karkuun. Päältä tuota vartta hieman kans typistetään. Sitten alkaakin veitsitaiturointi. Ensin tehdään viilto niin, että sipuli laitetaan melkein puoliksi. Veitsen ja omien voimiensa kanssa saa nyt olla hyvin tarkkana, että veistä ei paina leikkuualustaan asti kiinni. Sitten leikataan sipulia niin, että puolikkaat olisivat puolittumassa. Ja seuraavaksi vielä nuo lohkot puolitetaan kertaalleen. 

Sekoitetaan suolaa, pippuria, viinietikkaa ja öljyä keskenään. Öljyä ja viinietikkaa tulee molempia 0,5 dl, suolaa 1 tl ja pippuria 0,5 tl.  Pyörittele sipulit seoksessa ja lusikoi loput seoksesta sipulin keskelle. Sipuli saa seoksesta makua ja voihan tuo neste keskellä auttaa myös sipulin aukeamisessa. Sipulit laitetaan 175-asteiseen uuniin ja siellä sen annetaan rauhassa avautua. Ajallisesti tähän menee noin 10 minuuttia, mutta parasta on vain tarkkailla tilannetta. Kyllä sen itse näkee, kun ne ovat kauniisti auki. 

Sipulin ei tietysti tarvi ihan täysin avoinkaan olla ja sitä siis pystytään avaamaan ihan käsin lisää. Tässä vaiheessa sitä pystyy myös pyörittelemään hieman lisää, jotta kukka-efektistä tulee vieläkin vahvempi. Punasipulista tehdyt kukat näyttävät kaikkein parhaimmilta, mutta keltasipulistakin ne tietysti saa aikaiseksi. Niiden kypsymisessä menee kyllä pitempään kuin punasipulien. 

Sipulikukilla saa siis todella helposti aivan upean ja näyttävän elementin kattaukseen kuin kattaukseen. Lisäksi sipuleistahan tulee kypsiä ja ne ovat täysin syötäviä ruuan kanssa. Sitä sitten en tiedä kuka noita raaskii laittaa paloiksi ja lautaselle. Mutta näin voi jokatapauksessa tehdä. Nyt siis tästä helposti näyttävyyttä ruokapöytään. Mitä muita koristeluideoita olette kokeilleet?

Punasipulikukat

Ainekset

5 kpl
punasipuli
0,5 dl
öljyä
0,5 dl
viinietikkaa
1 tl
suolaa
0,5 tl
mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori sipulit ja leikkaa kanta niin, että sipuli pysyy pystyssä. Typistä myös varsi päältä.

Leikkaa sipuli päältä lähes pohjaan asti puoliksi. Leikkaa seuraavaksi sipulia niin, että se on neljässä lohkossa, mutta niin, että pohjasta sipuli on vielä juuri ja juuri kokonaisena. Puolita vielä lohkot kertaalleen. 

Sekoita öljystä, viinietikasta, suolasta ja pippurista seos. Pyörittele sipulit siinä. Lusikoi loput sipulien keskelle. 

Paista sipuleita 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat auenneet. Tarkkaile tilannetta. 

Avaa sipulit täysin kukiksi. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *