Paahdettu juuressalaatti hummuspedillä

Kauden parhaita juureksia paahdettuna täyteläisellä hummuspedillä. Tämä koukuttava salaatti sopii niin arkeen kuin juhlaan.

paahdettu juuressalaatti

Paahdetut kasvikset ja täyteläinen hummus on koukuttava makupari. Tämä on ollut sellainen kestosuosikki, johon olen palannut useasti – nopea ja herkullinen.

Kauden juurekset pyöritellään yrteillä ja hunajalla maustetussa kastikkeessa, joka tekee niistä maistuvia jo sellaisenaan. Salaatti kootaan hummuspedille, jonka voi tehdä itse tai sitten oikaista valmiilla. Hummusvalikoima on laajentunut mukavasti vuosien saatossa ja niitä löytyy myös monilla eri makuvaihtoehdoilla. Tähän salaattiin käytin perinteistä, mutta kannattaa kokeilla myös muita omaan makuun sopia vaihtoehtoja.

Paahdettu juuressalaatti viimeistellään esimerkiksi salaattisekoituksella, herneenversoilla, rucolalla tai muilla pienillä versoilla. Tässä salaatissa käytin koristeeksi valkolupiinin versoja, joka säilyvät pitkään nahistumatta ja rouskuvat suussa. Pinnalla on myös kourallinen hienonnettua mantelia, joka lisää rapsakkuutta.

Paahdettu juuressalaatti hummuspedillä

Ainekset (4 annosta)

1
palsternakka
2
porkkanaa
2
punajuurta
2
punasipulia
3 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
hunajaa
1 tl
timjamia
1 tl
rosmariinia
1/2 tl
mustapippuria
1 tl
suolaa
1 prk
hummusta (250 g)
100 g
salaattisekoitusta
50 g
versoja (esim. valkolupiini, herne)
2 rkl
manteleita
40 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 25 min

Tee näin:

Kuori palsternakka, porkkanat, punajuuret ja sipulit. Leikkaa kasvikset reilun kokoisiksi paloiksi kulhoon.

Mittaa päälle oliiviöljy, hunaja, timjami, rosmariini, mustapippuri ja suola. Sekoita mausteet kasviksiin ja kaada ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 20–25 min.

Levitä hummus laakean tarjoiluastian pohjalle. Lisää päälle salaattisekoitusta ja sitten paahdetut hieman jäähtyneet juurekset.

Koristele salaatti versoilla ja murskatuilla manteleilla.

ruoka salaatit juurekset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *