Paahdettu feta-parsakeitto

Paahtamalla syntyy paras parsakeitto! Lisää keiton ainekset uunivuokaan ja paahda hetki. Soseuta kasvisliemen kanssa ja nauti!

paahdettu feta-parsakeitto

Fetajuuston paahtaminen on ollut pinnalla jo pitkään erilaisissa resepteissä ja näistä suosituin resepti on ollut ehdottomasti uunifetapasta. Tämä keitto syntyy myös samaan henkeen, mutta täysin toiseen muotoon.

Tämän helpommaksi keiton valmistus ei voi enää mennä. Kaikki ainekset eli parsa, fetajuusto, sipuli ja valkosipulit lisätään uunivuokaan. Päälle lorautetaan reilusti oliiviöljyä ja pinnalle rouhaistaan hieman mustapippuria. Seuraavaksi vuoka sujautetaan uuniin 15-20 minuutiksi tai kunnes parsa on kypsää ja saanut hieman väriä pintaan.

Sillä välin kun parsat ja fetajuusto paahtuvat uunissa voi valmistella keiton liemen. Kattilaan lisätään 5 dl vettä ja sekaan 4 tl luomu kasvisliemijauhetta (Reformi). Vaihtoehtoisesti voi käyttää kasvisliemikuution, mutta tuo kasvisliemijauhe on mielestäni maualtaan parasta. Kaikki ainekset soseutetaan sauvasekoittimella ja joukkoon lisätään noin ruokalusikallinen tuoretta minttua.

feta-parsa

Paahdettu feta-parsakeitto

Ainekset (4 annosta)

500 g
vihreää parsaa
200 g
fetajuustoa (pala)
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
3 rkl
oliiviöljyä
1 tl
mustapippuria (myllystä)
5 dl
vettä
4 tl
kasvisliemijauhetta (tai 1 kasvisliemikuutio)
1 rkl
tuoretta minttua
25 min
{
AKTIIVINEN 5 min
PASSIIVINEN 20 min

Tee näin:

Huuhtele parsat ja napsauta pois kovat ja puisevat tyvet (3–5 cm). Siirrä parsat uunivuokaan.

Nosta fetajuusto keskelle. Kuori sipuli ja valkosipulit. Pilko ne muutamaan osaan ja lisää uunivuokaan. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja rouhi myllystä mustapippuria. Paahda 225-asteisessa uunissa 15-20 min.

Kuumenna kattilassa vesi ja kasvisliemijauhe. Kaada paahdetut kasvikset ja feta kattilaan. Soseuta ja mausta tuoreella mintulla.

ruoka parsa keitot alkuruoat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *