Omituiset ja hauskat keittiövälineet

Kuva: Fred & Friends

Aamulla Facebookissa seikkaillessa osui eteen linkki ”siisteimpien keittiövempainten” listaan. Mielestäni olen tällaisiin ennenkin törmännyt ja kokki muisteli katselleensa vastaavaa YouTubessa joskus. Nämä tällaiset kuitenkin piristävät mukavasti päivää kuin päivää ja nytkin jo sormia syyhyttää ja tekisi mieli tilata vaikka mitä näistä. Mutta tarvitseeko sitä oikeasti Loch Nessin hirviötä soppakauhaksi tai timantin mallisia jääpalamuotteja? Tuskin, mutta hauskoja ne ovat silti. 

Oma suosikki näistä listan vempaimista on juurikin tuo Nessie-soppakauha. Niin hurmaava ja tietysti ihan käytännöllinenkin. Kauhan saisi tilattua netistä ja sitä tässä nyt pohdiskelen mahdolliseksi lahjaksi vaikka jollekulle. Myös nuo ylempänä olevat jääpalakintaat ovat todella kivat, mutta niille ei niin hirveästi käyttöä olisi. 

Kuva: Ototo Design

Jonkinlainen koristelu ja välillä jopa ”hifistely” on taitanut kyllä aina kuulua keittiöönkin. Kaikenlaiset virkatut teekannunsuojat, kirjaillut pyyheliinat ja muut vastaavat ovat ajaneet varmaankin vähän samaa asiaa ja niillä on voinut myös pitää hauskaa. Yritän tässä juuri muistella, että oliko meillä kotona jotain normaalista poikkeavaa keittiössä, mutta eipä tainnut olla. Ainakaan ei tule mieleen. 

Viime vuoden puolella Dallasin reissulta tarttui mukaan yksi tällainen niin sanottu turhake, nimittäin hampurilaispihvien täyttölaite. Sillä saa jauhelihapihvin sisään vaikka mitä; juustoa, kananmunaa, vihanneksia… mitä ikinä vain haluaakaan. Se, että onko sillä tehty kertaakaan vielä mitään on sitten toinen asia, mutta pakko sitä on kokeilla jossain vaiheessa. Niin vekkuli vempain. Ehkä sille tulee paremmin käyttöä kesällä, kun voi grillata. Siitä voi raportoida tarkemmin sitten, kun niin tapahtuu. 

Kuva: Fred & Friends

Tämä höyrylaiva-kattilankansi on hauska ja eipä varmaan kolise niin hirveästi veden kiehuessa. Piristävä lisä keittiöön kuin keittiöön.

Mutta nyt rupesi kiinnostamaan, että mitä jännittäviä tai outoja keittiövempaimia teiltä lukijoilta löytyy kotikeittiöstä? Tai mikä on sellainen vempain, jota olette katselleet, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole tullut vielä hankittua? Ja mitkä tämän listan tuotteista olisivat mieleisiä?

Kommentit (2)
  1. Haha, tuo höyrylaivakansi on mahtava! itsellä on samantyyppinen ilman laivaa 🙂

    Keittiövempainhulluna olen katsellut sillä silmällä aika paljon erilaisia vempaimia, mutta olen viime vuosina malttanut olla hankkimatta niitä ihan järjettömiä vempaimia. Mutta silti haluaisin linkistä löytyvistä tuotteista numerot 2,15 aj 16 😀

  2. Perinneruokaa Prkl
    19.3.2015, 10:06

    Se höyrylaivakansi on jotenkin hupaisa kyllä. Itse pidän tuota Nessie-kauhaa aivan ihanana. 🙂 Yksi kaveri omistaa tuollaiset yrttisakset ja sanoi, että ne toimivat hyvin.

    Mutta totta, näiden kanssa voi helposti käydä hullusti ja pian on keittiö täynnä vempaimia, joita ei oikeastaan edes käytä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *