Nyt on kasaria… Mikron SM-kisat

Kuva: Hotelli- ja ravintolamuseo

80-luku, mitä ihanaa aikaa. Kyseisellä luvulla syntyneenä siihen tietysti on omanlaisensa kiintymys. Tuolle vuosikymmenelle ollaan palattu oikeastaan vain kerran lämpimien voileipien merkeissä. Nyt sukelletaan takaisin, joten kaivetaanpas neonväriset vaatteet, collegepaidat, takit olkatoppauksineen ja kaikki muu ihana jälleen esiin. 

Pääsimme nimittäin osallistumaan Hotelli- ja ravintolamuseon järjestämään kilpailuun, jossa kokataan mikrolla. Kunnon kasarimeininkiä siis on luvassa. Tarkoituksena on valmistaa koko ateriakokonaisuus, alku-, pää- ja jälkiruoka, mikroa käyttäen. Kuulostaa hauskalta eikö vaan? Ehkä aivan ensimmäiseksi ei tule mieleen oikein gourmet-ateriat, mutta siksipä tämä onkin hauska haaste. Katsotaan, että mitä kaikkea mikrolla oikeasti saa aikaiseksi, kun oikein yrittää. 

Mikron SM-kisat siis käydään Hotelli- ja ravintolamuseossa, joka sijaitsee Kaapelitehtaalla osoitteessa Tallberginkatu 1G. Museo on kolmannessa kerroksessa ja sinne saa tulla siis katsomaan tätä kisatapahtumaa 23.5. kello 12.00. Museoon pääsee S-etukortilla ilmaiseksi. Muutoin sisäänpääsymaksu on 4 euroa. Tuomaroinnin hoitaa Sikke Sumari ja yleisö pääsee myös antamaan äänensä. 

Kilpailun yhteistyökumppaneina ovat Electrolux, Helsingin Mylly, E. Ahlström ja Saarioinen. Kiitokset siis näille tahoille, että tämä kisa on saatu aikaiseksi. Paikanpäällä päästään kokkailemaan Electroluxin mikrolla.

Kuva: Electrolux

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *