Nakki-perunasosekeitto – nakit ja muusi uudella tavalla!

Täyteläistä perunasosekeittoa ja pannulla paistettuja nakkeja! Perinteinen nakit ja muusi nautitaan nyt herkullisena keittona.

perunasosekeitto nakeilla

Nakit ja muusi on klassikko, mutta se toimii erinomaisesti myös keittona – ehkäpä jopa pienemmällä vaivalla! Tähän keittoon ihastut varmasti.

Kilo jauhoista perunaa keitetään kypsiksi vedessä ja ne saavat hajota sinne ihan rauhassa, sillä vettä ei tarvitse valuttaa pois. Sekaan lisätään mausteet ja sulatejuusto, joka antaa keitolle täyteläisen maun. Itse käytin tavallista maustamatonta voimakkaan makuista sulatejuustoa, mutta tähän keittoon sopii varmasti monet muutkin maustetut versiot. Kannattaa siis kokeilla ihan oman maun mukaan. Lopuksi keitto soseutetaan sauvasekoittimella ja sekaan lisätään pinaatti.

Keiton kiehuessa paistetaan nakit rapeiksi pinnaltaan. Nakkeja lisätään keiton päälle oman maun mukaan. Kokonaisuus on herkullinen! Tällä tavalla valmistettuna nakit ja muusi saa uuden elämän.

nakkiperunakeitto

Nakki-perunasosekeitto

Ainekset (4 annosta)

1 kg
perunaa (jauhoista)
8–10 dl
vettä
1 tl
suolaa
250 g
sulatejuustoa
50 g
pinaattia
2 tl
sokeria
1/2 tl
mustapippuria myllystä
350 g
nakkeja
2 tl
öljyä paistamiseen
30 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Kuori perunat ja paloittele ne kattilaan. Lisää päälle 8–10 dl vettä siten, että perunat ovat kokonaan veden alla. Mausta suolalla ja keitä perunat kannen alla kypsiksi.

Paloittele sulatejuusto ja lisää se keittoon. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa vettä, jos keitto on liian paksua. Nosta keitto takaisin levylle ja kiehauta. Lisää pinaatti ja mausta sokerilla sekä mustapippurilla. Nosta kattila liedeltä.

Paloittele nakit ja paista ne pannulla öljyssä. Tarjoa nakit perunasosekeiton kanssa.

ruoka perunat keitot
Kommentit (2)
  1. Joskus ennen vanhaan kansakoulussamme tarjottiin juuri tätä keittoa oppilaille. Tosin ilman pinaattia. Joskus olen muistellut sitä sillä tykkäsin keitosta paljon. Eipä juolahtanut mieleen että tekisi sitä itse. Nyt aion valmistaa keiton ihan huomenissa, kiitos tästä reseptistä sinulle.

    1. perinneruokaa prkl
      29.1.2023, 13:58

      Ohhoh! Empä ollut ennen kuullut tälläisestä keitosta, mutta sitä onkin tarjoiltu jo aikoja sitten! Hyvän makuinen yhdistelmä silti tuo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *