Mustikkapizza – uusi versio klassikosta

Mustikkapiirakka on loppukesän ehdottomia ykkösherkkuja. Sunnuntaina 6.8. vietetäänkin ensimmäistä valtakunnallista mustikkapiirakkapäivää, jota päätin juhlistaa mustikkapizzalla.

Kaupallinen yhteistyö: Myllyn Paras

Mustikkakausi saapui vihdoin, vähän ehkä myöhässä tänä vuonna, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan. Olenkin jo odotellut milloin pääsen tekemään vuoden ensimmäisen mustikkapiirakan tuoreista marjoista. Vaikka pakastetut mustikat ovatkin melkein yhtä hyviä kuin tuoreet, niin vastapoimittuihin marjoihin liittyy nostalgiaa. Lapsuudessani mustikkapiirakka oli herkku, joka kuului jokaiseen kesään. Perinteinen mustikkapiirakka onkin mielestäni yksi parhaista jälkiruoista. 

Minut haastettiin mustikkapiirakkapäivän kunniaksi tekemään oma versioni mustikkapiirakasta  ja tottakai haaste oli otettava vastaan! Halusin tehdä jotain uudenlaista, joka olisi kuitenkin yhtä nopea ja helppo valmistaa kuin alkuperäinen mummun marjapiirakka. Sainkin melko nopeasti ajatuksen valmistaa mustikkapizzan, jossa yhdistyvät rapea pohja, mustikat, tuorejuusto ja herkullinen valkosuklaamuru. Mielestäni kokonaisuudesta tuli todella herkullinen ja jotenkin kivalla tavalla uudenlainen!

Pohjaksi valitsin Myllyn Parhaan pyöreän ja makean piirakkataikinan. Tuotteen pyöreä muoto tekee leipomisesta entistäkin helpompaa. Ostin samalla ylimääräisiä piirakkapohjia pakkaseen siltä varalta, että jossain kohtaa makeannälkä tai yllätysvieraat yllättää. Ne nimittäin säilyvät pitkään ja ovat laktoosittomia. Myllyn Parhaalta löytyy makean ja pyöreän piirakkapohjan lisäksi useita erilaisia pohjia moneen tarpeeseen. Kannattaa käydä tutustumassa, tuotteet löytyvät kauppojen pakastealtaista ja ne ovat avainlipputuotteita ja valmistettu kotimaisista raaka-aineista. Tiesittekö muuten, että Myllyn Paras on suomalainen perheyhtiö, joka tekee kotimaisista raaka-aineista arkiruokaa suomalaisille. 

Käykääpä äänestämässä Myllyn Parhaan kotisivuilla suosikkimustikkapiirakkaanne minun ja kollegoideni tekeleistä. Osallistumisaika on 1.-13.8. ja voittajaresepti julkaistaan äänestyksen päätyttyä. 

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan yhteensä 5 kpl Lékuén irtopohjapiirakkavuokia. Yhden palkinnon arvo on n. 30 €.

Sunnuntaina syödään sitten mustikkapiirakkaa! Millaisia herkkuja te aiotte tuolloin valmistaa? Muistakaa tägätä Instagramin kuviinne @myllyn_paras ja #mustikkapiirakkapäivä, niin päästään juhlimaan yhdessä! NAM!

Kommentit (2)
  1. Tämä on niiiin ihana idea! Pakko kokeilla.

    -Heidi

  2. Herkullinen idea pääsee testiin!
    Miten teen rapean ja ohkaisen pohjan itse?
    Mietin, että onnistuisiko ruisjauhoista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *